Kunnia ja oikeudenmukaisuus

eli kuinka elää pakanana nyky-yhteiskunnassa.

Kuten moni pakana, otan kantaa siihen, etten puhu muiden pakanoiksi itsensä lukevien puolesta. Tämä on henkilökohtainen, joskin pakanallisiin arvoihin ja päättelyn pohjautuva kirjoitus. Se tulisi lukea pikemminkin henkilökohtaisena näkökulmana, kuin yleispakanallisena julistuksena.

Moni pakana uskoo sisäsyntyiseen kunniaan - sellaiseen itsearvostukseen, joka vaatii kantajaltaan tietoisia, muita kunnioittavia valintoja. Tämä luo karman lain ja esittää sen välittömänä seurauksena ihmisen teoista. Toimiessaan sisäisesten arvojensa (tai, kuten meillä sanotaan, todellisen tahtonsa) mukaisesti, ihminen rakentaa kuvaa itsestään luovana, arvostettava toimijana. Toimiessaan väärin, rangaistus ei tule jumalilta, vaan on välitön - ihmisen kuva itsestään toimijana muuttuu. Valehtelun ja luottamuksen pettämisen rangaistus on välitön - luottamus itseen toimijana vähenee, omat sanat ja lupaukset muuttuvat arvottomiksi, menettää kunniansa julmimmin - omissa silmissään.

Moni pakanallinen kirjoittaja kuvaa sisäistä arvoa sanalla integrity (= eheys, rehellisyys, lahjomattomuus, rikkomattomuus). Yhden sanan käännös on selvästi vaikea, koska termillä tarkoitetaan yhtä aikaa lahjomattomuutta ja koskemattomuutta. Sen viittaussuhde tässä tapauksessa on selvä - rikkoessaan sisäistä oikeudenmukaisuuttaan vastaan, ihminen rikkoo myös itsensä.

Tätä taustaa vasten peilaten nyky-yhteiskunta asettaa huomattavan haasteen. Tulisi elää tietoisena valintojensa vaikutuksista ja sellaisella tavalla, että valinnat toteuttavat tätä sisäistä tinkimättömyyttä. Kuitenkin tietoisten valintojen tekeminen on tehty erittäin vaikeaksi. Etäännyttämällä ihminen elinympäristönsä välttämättömien materiaalisten asioiden tuotannosta on vaikeutettu ihmisen mahdollisuutta valita. Toisaalta yksiarvoistuva yhteiskunta tuntuu kiinnittävän yhä vähemmän huomiota monimuotoisuuteen, runsauteen ja vaihtoehtoihin. Karuimmin tämä ilmenee ihmisten ajattelussa - ihmisten arvot, makutottumukset ja ajattelut ovat yksipuolistuneet siten, että monessa totalitäärisessa järjestelmässä vallitsi laajempi ajatusten, ajatusmallien ja arvojen kirjo. (Räikein esimerkki lienee se, että verrattaessa -30-luvun Saksaa, nykyinen eurooppalainen ajattelu on keskenään samankaltaisempaa, kuin saksalaisten ajattelu tuolloin.)

Nykyinen valinnanvapauden yhteiskunta on silmänlumetta. Marx kirjoitti aikanaan, että yhteiskuntamallin perusteen muodostaa sen talousmalli - ei suinkaan sen pintapuolinen hallintamalli. Elämme yhä otettaan tiivistävässä kapitalimissa, joka ulottuu tämän maailman jokaiseen kolkkaan. Etääntynyt, vain omaa hyvinvointia tuijottava ajattelutapa on yksi tämän yhteiskuntamallin sekä seurauksia, että sitä ylläpitäviä voimia. Meidän pitäisi oikeistolaisten politiikan teoreetikoiden mielestä elää avoimessa ja maksimaalisen vapaassa yhteiskunnassa - silti muistutamme toinen toisiamme päivä päivältä enemmän. Pesemmekö siis omat aivomme? Vapaasti valittu itsekkyys puree ihmisten ajatteluun lujemmin kuin mikään pakottamisen muoto.

Pakanan kannalta tällainen tarkoittaa oman itsen kadottamista - puhutaan jopa sielun menetyksestä. Todellinen tahto tarkoittaa niitä syviä arvoja ja päämääriä, joita meillä on itsemme ja ympäristömme suhteen. Niiden kadottaminen on itsensä kadottamista pahimmillaan. Kun meidät on etäännytetty valintojemme seurauksista, kannamme niistä silti vastuun menettämällä sen, mikä meissä itsessämme on todellisinta ja arvokkainta. Hävitämme oman luovuutemme, kykymme valita, määritellä ja arvostaa itseämme aktiivisina toimijoina. Jokaisella kerralla ostaessani vaatteen, jonka on ommellut kymmenvuotias nälkäpalkalla, menetän palan sieluani. Jokainen aseiden ostoon käytetty minun maksamani veroeuro vie palasen minua, joka haluaisi uskoa ihmisiin ja solidaarisuuteen. Kulkiessani kerjäläisen, leipäjonon tai muun köyhyyden ja eriarvoisuuden ilmentymän ohi kadulla oma ihmisarvoni kutistuu. (Eikä tämä ongelma poistu kieltämällä, vaan puuttumalla rakenteisiin, jotka näin syvää pahoinvointia aiheuttavat.)

Kapitalistisella järjestelmällä on muutamia hokemia, joita toistetaan väsymykseen saakka. Liike-elämän voitot poikivat hyvinvointia kaikille. Markkinat ohjaavat itseään kohti halvempaa, vapaampaa ja tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa. Markkinoiden vapauttaminen tarkoittaa työtä ja toimeentuloa lisääntyvälle joukolle ihmisiä.

Nämä kaikki ovat osoittautuneet valheiksi. Globaali kapitalismi on johtanut syvenevään eriarvoisuuden kasvuun, luonnon ennennäkemättömään tuhoutumiseen, yhä kiihtyvämpiin konflikteihin hupenevista luonnonvaroista, ihmisten joukkopakoihin sotatantereilta ja ilmaston lämpenemisen elinkelvottomiksi muuttaneilta alueilta. Mitä radikaalimmin kapitalistinen järjestelmä on ajettu läpi, sitä varmemmin se on poikinut kunkin maan väestön pääosan putoamisen köyhyysrajan alapuolelle, lukutaidon romahtamisen, elinajanodotteen putoamisen (väkivaltaisimmillaan puoleen aiemmasta) lapsi- ja synnytyskuolleisuuden nousun jne. (Tästä esimerkkeinä Chile, Sri Lanka, Irak, Argentiina, Jugoslavia, Honduras, Guatemala, Nicaragua jne.) Siirryttäessä yhteisestä omistuksesta korporatiiviseen malliin, ihmiset eivät menetä pelkästään oikeuttaan osallistua päätöksentekoon - he menettävät myös palkkansa, sosiaaliturvansa, terveydenhuoltonsa, koulutuksensa ja usein myös henkensä, mikäli uskaltavat nousta vastustamaan muutoksia.

Pakanana haluan elää maailmassa, jossa tiedän, mistä leipäni, voini ja juustoni ovat kotoisin. Haluan elää maailmassa, missä ihmisille maksetaan työstään sellaista palkkaa, että heidän elantonsa on turvattu. Haluan elää maailmassa, missä oma toimintani ei aiheuta äärimmäistä köyhyyttää, saastumista ja pahoinvointia jossakin omien silmieni kantomatkan ulkopuolella. Rehellisesti oman sielunrauhani vuoksi vaadin turvallista, tasa-arvoista ja monipuolisesti rikasta maailmaa, jossa valtavan tuotantokapasiteettimme luoma hyvinvointi jaetaan reilusti kaikkien kesken.

Kapitalismi on luonut kafkalaisen kauhun maailman, jossa näennäisesti tietämättömät ihmiset elävät sokeina toinen toistensa hädälle. Tai kuten eräs kahden lapsen äiti totesi New Orleansissa Katriina-hurrikaanin jälkeen evakuointikeskuksessa: "Eivät he sokeita ole vaan pahoja. Ei heidän silmissään mitään vikaa ole." (lähde)

Kapitalismi turruttaa meidät tavarapaljoudellaan, jotta lakkaisimme kuuntelemasta oman sisäisen olemuksemme ääntä - sen vaatimusta oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Sen kaipuuta tilaan, jossa jokaisen ihmisen myötäsyntyinen itseisarvo on ehdoton, missä Luontoäidin pelastaminen nousee pankkien rahoittamista tärkeämmäksi arvoksi, missä ihmislajin säilyvyys muiden tämän niin rikkaan maailman eliöiden rinnalla on kaikkien yhteinen huoli.

Pakanana ja noitana sanon, ettei kapitalismi muuta muotoaan maalaamalla sitä uusilla väreillä - edes trendikkään vihreäksi. Maailma voidaan pelastaa vain, jos sitä tuhoava yhteiskuntajärjestelmä uskalletaan asettaa kyseenalaiseksi ja haastaa uusilla yhteisen elämän ratkaisuilla. Ei vain siksi, että siitä kärsisi joku muu jossakin muualla, vaan siksi, että lopulta se vie ihmisarvoisen elämän jokaiselta siihen osallistuvalta ja tuhoaa lopullisesti tämän ainoan kodin, jonka ihmissuku tuntee.