Jumalainen vartalo ja kuinka se saavutetaan

Kevättä kulkiessa jouduin yllättävään sateeseen, nimittäin erilaisten laihdutusmainosten ylikäyvään tulvaan. Nyt kuumissa kesäsäissä ihmiset tuskailevat jopa enemmän ulkonäkönsä, kuin hiostavan sään kanssa. Pitäisi pukeutua kepeästi ja kesäisesti, mutta riittääkö kropassa ulkonäkö julkista esittämistä varten?

Rakennamme identiteettimme sen perusteella, mitä näemme ja kuulemme ympärillämme. Tahtomattamme vertaamme itseämme aina meille annettuihin kulttuurisiin malleihin ja naiseuden kuviin. Kahdentoista vuoden iässä tyttöä on pommitettu sadoilla tuhansilla kuvilla alipainoisista naisista kauneuden ikoneina. Kylvemme kulttuurisissa tarinoissa, joissa lihominen ja laihaksi palaaminen on tärkeämpi selviytymistarina, kuin juuri mikään muu yhteinen myyttimme. Sen rinnalla jopa pääuskontojen pelastustarinat ovat kevyttä kamaa. Vai ikuinen elämä? Mitäpä siitä, mutta tiedättekö kuinka nopeasti julkkis X hankkiutui eroon vauvakiloistaan?

Uskonnolliset myytit osaamme usein laittaa nimenomaan myyttien kategoriaan - annamme niille arvon nimenomaan jonkin kulttuuripiirin ja perinteen ilmentäjinä tai tulkitsemme niitä henkilökohtaisista lähtökohdista. Kulttuurisesta ympäristöstämme emme kuitenkaan kykene irrottautumaan - elämme sen osana, uusinnamme sitä itse puheillamme, kiinnostuksellamme ja toistamalla sen tarjoamia malleja omassa elämässämme - koska ne ovat "oikeita" ja "luonnollisia." Sosiaalistumisen prosessi on välttämätön, jotta selviäisimme arjestamme. Mutta kun astumme ruumiinkulttuurin alueelle, liikumme väkivaltaisessa ja tuhoisassa ympäristössä, joka voi vaarantaa, ei pelkästään hyvinvointiamme, vaan elämämme ylipäänsä.

Clarissa Pinkola Estés kirjoittaa kirjassaan Women Who Run With the Wolves, ettemme osaa pitää hyökkäystä naisruumita kohtaan kategorisina, koska tunnemme niin suurta vastuuta ja häpeää omasta olemuksestamme. Emme tunnista sitä, että mahdottomuus mahtua kulttuuriseen muottiimme ei ole oma, henkilökohtainen epäonnistumisemme - muotti vain on mahdoton. Ja hyökkäys kohdistuu jokaiseen naiseen. Mikäli ymmärtäisimme, että väkivalta omaa naisenruumistamme kohtaan on väkivaltaa meidät kantaneita äitiemme ruumiita kohtaan, meidät kehäänsä sulkevien läheisten naisten ja tyttäriemme ruumiita kohtaan, olisimme paremmin valmiita puolustamaan näitä tarpeen tullen vaikka raivolla. (Tiivistys ja käännös allekirjoittaneen.)

Tarvitsemme yhtä hyvin raivoa, kuin intohimoakin. Minun täytyi tulla raskaaksi, ennen kuin todella opin rakastamaan omaa ruumistani ja sen muotoa. Ja siihenkin tarvittiin kuva, naisen kuva.

Kuvan lähde.

Willendorfin venus tuntuu tuijottavan suurten rintojensa ylitse omaan napaansa. Jo 25 000 vuotta sitten kokemus naiseudesta ja raskaudesta on ollut olennainen. Synnytyksen jälkeen minusta kuoriutui esille kaiken ruokkiva äiti - tämän mallin mukaisesti.

Kuvan lähde.

Efesoksen Artemiin lukuisat rinnat riittivät ruokkimaan kaikki maailman lapset. Vähemmän kunnianhimoisena minulle riitti oman lapsen ruokkiminen.

Kulttuurimme kaipaa tasapainoisempia kuvia naisista ja naiseudesta. Teini-ikäisten tyttöjen ruumiinmuodon palvontaan ja ikuiseen lapsekkuuteen keskittyvä naiseus ei anna mitään meille, miljoonille naisille, joiden ruumis ei tottele, eikä mahdu muottiin. Eikä niille, joiden sielu ja ajatusmaailma eivät tue alituista laihduttamista, itsensä vihaamista ja rankaisemista sekä alistumista vaihtoehdottomuudella ylläpidettyihin biologisiin harhakuvitelmiin.

Tietysti elämme alituisessa vaarassa, että uusien ja muinaisten villien naisten, äitien, metsästäjättärien ja muiden riehakoiden esiin kuoriutuminen vapauttaa uinuvat Vaajakosken ja Viitasaaren venukset. Ja auta armias, mihin joutuisimmekaan, jos meillä olisi ahdistuneiden ja neuroottisten naisten sijaan onnellisia, vapautuneita ja villin seksuaalisia yksilöitä? Se lienee kysymys, johon emme koskaan pysty vastaamaan tämän vihamielisen ja agressiivisen kulttuurin kontekstissa.

Jumalattarista kesää kaikille lukijoille! Nauttikaa elämästä ja ruumiistanne - sillä vaikka jokainen henkäys, jonka otamme on vajaavainen, jokainen henkäys, jonka otamme, on myös hyvä ja pyhä!