- eräs yritys rakentaa parempaa maailmaa
Vaajakoskella sijaitsee kaunis punainen tiilitalo kuusiaidan varjossa ja kahden aurinkoportin takana. Tässä hieman taajaman ulkopuolella olevassa talossa ei kuitenkaan asu aivan tavallista väkeä, vaan kommuunillinen väärinajattelijoita. Neljän aikuisen, yhden lapsen, kahden koiran ja kahden kissan taloudessa etsitään keinoja omavaraisuuteen, yhteistyöhön ja uudenlaiseen yhteisöllisyyteen.
Olipa kerran joukko ystäviä, jotka haaveilivat aivan väärästä asiasta – usean aikuisen yhteisestä kodista. Ajatus syntyi osittain siksi, että ydinjoukko oli omaa katonalaista tilaa vailla. Yksi asui ystävän olohuoneessa, toinen vanhempiensa luona ja eräät taas aivan liian pienessä kerrostaloasunnossa kolmen aikuisen ja yhden lapsen voimin. Eikä kukaan tuntunut oikein voivan elää tyydyttävää ja arvojensa mukaista elämää kerrostalossa. Syntyi haave yhteisestä kodista.
Kodin etsintä ei kuitenkaan ollut aivan yksinkertaista. Oli tasapainoiltava erilaisten tarpeiden ja toiveiden kanssa. Piti pohtia etäisyyksiä, liikkumista paikasta toiseen, töihin, kouluihin, lapsen päivähoitoon. Toisaalta piti miettiä kunkin tilantarvetta ja sitä, kuinka suureen kotiin olisi varaa. Vietettiin kiireinen vuosi etsien, pohtien ja hakemuksia toistensa jälkeen täytellen. Kevään tullen oltiin jo aivan uuvuksissa.
Väsymys haihtui, kun punainen talo löytyi. Valmiiksi kuin kommuunia varten rakennettu koti koostuu yläkerran kolmiosta, alakerran kaksiosta sekä pienestä yksiöstä. Kussakin asunnossa on oma keittotila ja oma vessa. Seurustella voi siis niin paljon tai vähän, kuin kulloinkin haluaa. ”Jos vielä pihassa nököttävän kaksion saisi peruskorjata, olisi meillä tilaa vielä yhdelle perhelle” tuumaillaan kommuunissa.
Yhdessä asuminen ei kuitenkaan vielä pelasta maailmaa. Kommuunissa harrastetaankin pienimuotoisia omavaraisuuskokeiluita. Tänä kesänä kasvatettiin kurpitsaa, kaalia, tupakkaa, erilaisia mausteyrttejä ja tomaatteja. Unohtamatta toki okraa.
Omavaraisena eläminen on kuitenkin etupäässä verkon kutomista – vaikka punaisen talon tontti on kookas, ei sillä suuriin viljelyksiin pysty. Kahdella kommuunin jäsenellä olikin pieni peltoläntti myös kommuunin ulkopuolella. Saatiin perunoita, papuja ja sipulia. Vielä tärkeämpää on kuitenkin löytää muita samoin ajattelevia ihmisiä ja tehdä yhteistyötä. Melkein kaikilla on jotakin yli oman tarpeen, jotakin sellaista, minkä voi lahjoittaa ”verkostoon” ja toisaalta ottaa vastaan sen, mitä verkosto tuo takaisin.
Verkostovaihtomme on vielä lapsen kengissä. Se on siirtänyt sieniä, omenoita, tomaatintaimia, dyykkausretkiä, tietoja, taitoja, näkemyksiä ja palveluksia. Nyt olisi tärkeää tietoisesti tehostaa sitä – kehittää sekä omavaraisuutta, että vaihtoa muiden rahallisesti köyhien kesken. Mitä enemmän yhteistyötä, sitä vähemmän riippuvuutta rahan pyörittämästä taloudesta.
Sitten, kun meillä ollaan isoja, ollaan myös energiaomavaraisia. Punainen talo lämpiää öljyllä, mikä on harmillista. Toisaalta öljylämmitys haastaa hakemaan korvaavia ratkaisuita. Ensi kesänä eräs suunta on Keuruun Ekokylän aurinkokeräimen rakennuskurssi. Toisaalta aurinkoa olisi tarkoitus napata myös muutamalla aurinkokennolla eteläseinällä – se sekä pitäisi talon sisätilan viileämpänä, että tuottaisi joka tapauksessa tarvittavaa sähköä.
Ensi kesän suunnitelmissa ovat myös ”tuotantoeläimet” eli kanat ja kanit. Mitään sellaista ei ole sopiva syödä, jolla ei ole ollut etunimeä, tuumataan kommuunissa (Miskan vastustaessa taustalla äänekkäästi) sillä nimetön eläin tuskin on saanut asiallista kohtelua eläessään. Kommuunin virallinen käsityöläinen haaveilee omista lampaista ja sen kautta villaomavaraisuudesta sekä lankojen kasvi- ja sienivärjäyksestä.
Onhan se aika vähäistä, mutta sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, turvallisuuden, yhteisön ja omavaraisuuden rakentamisessa on aloitettava pienestä. Suurin osa alkuajasta kuluu asioita kokeillen ja opetellen; erehtyen ja onnistuen. Jos itseltään vaatii heti ensi metreiltä täydellisyyttä, ei koskaan tule aloittaneeksi tai epäonnistuu liian kovien vaatimusten paineessa. Yhteisöllisyyttä on hyvä opetella kuin ratsastusta – vasta kun ihan varmasti hallitsee yhden asian, on syytä siirtyä seuraavaan.
Vähin erin rakentuva arkipäivän ekologia yhdistettynä syvenevään kokemukseen omasta merkitsevyydestä ja tarpeellisuudesta omassa yhteisössään ei ole pieni askel mekanistisesti luontoon ja ihmisiin suhtautuvan yhteiskunnan jälkeen. Monet järeimmistä, luottamukseen, arvostukseen ja yhteistyöhön liittyvistä kahleista joutuu karistamaan nimenomaan omasta päästään. Asuakseen yhteisössä on opittava luottamaan muihin ja opittava olemaan itse luottamuksen arvoinen.
”Tarvitaan vain taloja ja ihmisiä” arvioi Miska sosialismin rakentamista omavaraisuuskehityksen kautta. Me kommunistit olemme tehneet vallankumouksesta itsellemme liian vaikeaa ja etäistä. Rajoitamme oman luovuutemme ja rohkeutemme minimiin antaessamme kapitalistille luvan määritellä millä tavoilla ja minkälaista taistelua meidän on käytävä muuttaaksemme maailman. Marxin sijaan siteeraankin Gandhia, joka sanoi, että totuuden taistelussa olemme voitolla niin kauan, kun yksikin ihminen jatkaa taistelua. Jotta voimme voittaa ”vallankumouksemme” meidän on itse tultava siksi muutokseksi, jonka maailmassa haluamme nähdä. Niinpä vallankumouksen kysymys ei ole se, missä kivääreitä jaetaan, vaan se, mitä jokainen meistä voi tehdä tänään elääkseen täydemmin sitä elämää, jota haluaisi elää vallankumouksen jälkeen.
Meidän punaisen talon esimerkkimme on vain yksi ehdotus siitä, miten elämänsä voi järjestää. Se ei ole patenttiratkaisu, jolla selvitään kaikista maailman ongelmista. Jokainen verkko on vain laajuutensa vahvuinen – mitä suurempi ja monimuotoisempi se on, sitä parempi mahdollisuus sillä on selvitä ja jopa kukoistaa. Vallankumoukseen emme tarvitse tämän yhteisön klooneja, vaan luovuudella, rohkeudella ja periksiantamattomuudella oman tiensä raivaavia ihmisiä ja yhteisöjä kutomassa uudenlaisen ihmiskunnan ja yhdessä toimimisen kuvaa, monimuotoista, värikästä ja osallistujiensa näköistä. Mitä sinä aiot tehdä seuraavaksi? Kävisikö vallankumous?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste toiminta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste toiminta. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 29. joulukuuta 2010
torstai 10. kesäkuuta 2010
Ajatuksia iltahämärästä aamunkoittoon
eli väsyneen iltahorinat.
Tänään on ollut "mun vissiin pitäisi" -päivä. Kaikenlainen puuhastelu on tuottanut jotenkin tuskastuttavan vähän tulosta - kuin olisi pitänyt saada vaan vielä enemmän aikaan. Sitä se on, kun pääsykoestressi helpottaa. Tuntuu siltä, että pänttäämisen jälkeen kaikki muu tekeminen on ihan saamatonta.
Kunnes sitten upotin kynteni multaan. Iltapäivä ja ilta menivät kasvimaalla. Papuja, sipuleita ja auringonkukkia istuttaen, kiviä nostellen, juuria repien. Kun voi upottaa kätensä multaan, ei yllättäen tarvitsekaan olla missään muualla eikä yrittää tehdä mitään muuta. Samaa lääkettä huomisellekin, arvelen. Olisi aika paljon yrttejä keräämättä talven varalle, kunhan tuon kasvimaan saisi kuntoon.
Mietin ilta-aurinkoa katsellessani, mitä ne tärkeät asiat mahtoivat olla, joista minun piti kirjoittaa vihaisena. IMF:n uusissa suosituksissa olisi kiukuttelemisen varaa. Israelin toiminta on röyhkeydessään käsittämätöntä.
Mutta nyt en vaan jaksa. Urheana apulaisena touhunnut lapsi nukkuu tuhisten. Koira makoilee myös voipuneena sängyllään. Aurinko kultaa koivunlehdet, värjää Jyväskylän taivaanrannan punaisen ja oranssin sävyillä. Lintujen iltasoitto on parhammillaan.
On helppo antaa auringon säteiden kulkea suoraan sydämeen saakka, täyttyä itsekin kultaisesta hehkusta. Mennä juuri tänä iltana nukkumaan ja antaa maailman tulla toimeen keskenään. Yhden päivän verran senkin on oltava luvallista. On kuunneltava metsän, maan, järven ja tuulten ääniä, poljettava paljaat varpaat lämpimään multaan, läiskittävä välillä hyttysiä. Silloin pysyy rehellisenä itselleen ja kiinni siinä elämässä, joka ruokkii, antaa voimaa ja kantaa maailman myrskyjen keskellä. Todellisuus on multaa kynsien alla, liiskaantuneita hyttysiä hiusten joukossa, märkä koira pallonsa kanssa, lapsen nauru ja laskeva aurinko. Niistä riittää yhdelle sielulle enemmän kuin kylliksi täytettä.
Mitä halusin siis sanoa, kysyy varmasti ensimmäinen kommentoija. En varmasti mitään erityisempää - tällaisena päivänä pitäisi osata vaieta vain ja nauttia. Mutta toisaalta, kun kaikki on näin valtavan kaunista, tuntuu kuin koko sielu laulaisi. Eikä silloin voi olla hiljaa. Jos voisin, lähettäisin teille pihlajan kukkien tuoksun illan kultaisessa valossa, lintujen iltasoiton ja saapuvan yön viileyden helteisen päivän jälkeen. Maailma on kaunis, niin valtavan kaunis, aina kun maltamme pysähtyä sitä katsomaan. Se täyttää sielun ääriä myöten, antaa onnen tulvia yli. Ja ihminen tarvitsee kauneutta, kuin ruumis tarvitsee ruokaa. Ilman sitä nääntyy olemattomiin.
Ehkä ilta tuo vielä joskus vuohien mäkätystä lounaistuulessa, lapsikatraan nopeasti syttyvää naurua, syreenin ja nuotion tuoksua. Sitä odotellessa parveke ja ilta-aurinko yli nukahtavan Jyväskylän saavat riittää.
Tänään on ollut "mun vissiin pitäisi" -päivä. Kaikenlainen puuhastelu on tuottanut jotenkin tuskastuttavan vähän tulosta - kuin olisi pitänyt saada vaan vielä enemmän aikaan. Sitä se on, kun pääsykoestressi helpottaa. Tuntuu siltä, että pänttäämisen jälkeen kaikki muu tekeminen on ihan saamatonta.
Kunnes sitten upotin kynteni multaan. Iltapäivä ja ilta menivät kasvimaalla. Papuja, sipuleita ja auringonkukkia istuttaen, kiviä nostellen, juuria repien. Kun voi upottaa kätensä multaan, ei yllättäen tarvitsekaan olla missään muualla eikä yrittää tehdä mitään muuta. Samaa lääkettä huomisellekin, arvelen. Olisi aika paljon yrttejä keräämättä talven varalle, kunhan tuon kasvimaan saisi kuntoon.
Mietin ilta-aurinkoa katsellessani, mitä ne tärkeät asiat mahtoivat olla, joista minun piti kirjoittaa vihaisena. IMF:n uusissa suosituksissa olisi kiukuttelemisen varaa. Israelin toiminta on röyhkeydessään käsittämätöntä.
Mutta nyt en vaan jaksa. Urheana apulaisena touhunnut lapsi nukkuu tuhisten. Koira makoilee myös voipuneena sängyllään. Aurinko kultaa koivunlehdet, värjää Jyväskylän taivaanrannan punaisen ja oranssin sävyillä. Lintujen iltasoitto on parhammillaan.
On helppo antaa auringon säteiden kulkea suoraan sydämeen saakka, täyttyä itsekin kultaisesta hehkusta. Mennä juuri tänä iltana nukkumaan ja antaa maailman tulla toimeen keskenään. Yhden päivän verran senkin on oltava luvallista. On kuunneltava metsän, maan, järven ja tuulten ääniä, poljettava paljaat varpaat lämpimään multaan, läiskittävä välillä hyttysiä. Silloin pysyy rehellisenä itselleen ja kiinni siinä elämässä, joka ruokkii, antaa voimaa ja kantaa maailman myrskyjen keskellä. Todellisuus on multaa kynsien alla, liiskaantuneita hyttysiä hiusten joukossa, märkä koira pallonsa kanssa, lapsen nauru ja laskeva aurinko. Niistä riittää yhdelle sielulle enemmän kuin kylliksi täytettä.
Mitä halusin siis sanoa, kysyy varmasti ensimmäinen kommentoija. En varmasti mitään erityisempää - tällaisena päivänä pitäisi osata vaieta vain ja nauttia. Mutta toisaalta, kun kaikki on näin valtavan kaunista, tuntuu kuin koko sielu laulaisi. Eikä silloin voi olla hiljaa. Jos voisin, lähettäisin teille pihlajan kukkien tuoksun illan kultaisessa valossa, lintujen iltasoiton ja saapuvan yön viileyden helteisen päivän jälkeen. Maailma on kaunis, niin valtavan kaunis, aina kun maltamme pysähtyä sitä katsomaan. Se täyttää sielun ääriä myöten, antaa onnen tulvia yli. Ja ihminen tarvitsee kauneutta, kuin ruumis tarvitsee ruokaa. Ilman sitä nääntyy olemattomiin.
Ehkä ilta tuo vielä joskus vuohien mäkätystä lounaistuulessa, lapsikatraan nopeasti syttyvää naurua, syreenin ja nuotion tuoksua. Sitä odotellessa parveke ja ilta-aurinko yli nukahtavan Jyväskylän saavat riittää.
torstai 29. huhtikuuta 2010
Ihmisoikeustaistelija Jyri Jaakkola murhattu Meksikossa!
Surullinen uutinen saavutti Suomen Oaxacasta, Meksikosta. Jyri Jaakkola oli pitkän linjan ympäristö- ja kehitysaktivisti. Hän oli mukana muun muassa maailmankauppaliikkeessä, Uusi Tuuli ry:ssä ja Hyökyaalto-ryhmässä.
Jyri Jaakkola oli Meksikossa Uusi Tuuli ry:n ja SIPAZin tehtävissä. Hän oli matkalla autonomiseen, paikallishallinnon tukemien puolisotilaallisten joukkojen ahdistelemaan San Juan Copalan kylään ihmisoikeustarkkailijan ominaisuudessa. Karavaaniin osallistui paikallisten järjestöjen ja liikkeiden edustajia kansainvälisten tarkkailijoiden tukemana.
San Juan Copalan kunta elää puolisotilaallisten joukkojen piirityksessä. Paikallishallinto tukee joukkoja. Kunnan lapset eivät tammikuun jälkeen ole päässeet kouluun. Lisäksi valot on katkaistu, eikä yhteisöllä ole juomavettä eikä terveydenhoitajia. Sitä ahdistelevat jatkuvasti puolisotilaalliset joukot, jotka ovat pystyttäneet tiesulun aivan kaupungin ulkopuolelle. Matkalla karavaani joutui tiesulkuun. Puolisotilaalliset joukot hyökkäsivät karavaanin kimppuun ja ampuivat kaksi ihmistä, Jyri Jaakkolan ja meksikolaisen Beatriz Alberta Carino Trujillon. Ihmisiä myös haavottui ja katosi hyökkäyksessä.
Tatjana Markus Sipaz -järjestöstä painottaa iskun olevan vain oire laajoista yhteiskunnallisista ongelmista Etelä-Meksikossa.
– Valtio ei yhtäältä pysty takaamaan ihmisille elämisen perusteita. Toisaalta erityisen heikossa asemassa olevien alkuperäiskansojen autonomiapyrkimykset, tahto päättää itse omista asioistaan, halutaan tukahduttaa.
Helsingissä Meksikon suurlähetystölle ja Turussa Estelle-laivalle torstaina klo 15 kokoontuvat mielenosoittajat haluavat kunnioittaa surmattujen muistoa ja vaatia murhaaja Ulises Ruizin hallitusta lopettamaan kaikki puolisotilaalliset hyökkäykset Triquin alueella sekä ryhmien aseistamisen ja suojelemisen. Lisäksi Suomen tulee vaatia ja varmistaa, että Meksikon viranomaiset tutkivat tapauksen. Suomen on myös tehtävä aloite totuuskomission perustamisesta alueen konfliktin ymmärtämiseksi ja ratkaisuehdotuksen tekemiseksi.
Ne meistä, jotka eivät pääse tänään Helsinkiin, voivat yhtyä omaisten ja yhteistyökumppaneiden suruun sytyttämällä kynttilän illalla ikkunalleen. Osallistua voi myös vaatimalla asian perusteellista selvittämistä - vaatimukset voi lähettää kirjeenä osoitteeseen Meksikon suurlähetystö, Simonkatu 12 A, VII krs, 00100 HELSINKI tai sähköpostilla: mexican.embassy(at)welho.com Asiasta voi olla yhteydessä suoraan myös ulkoministeri Alexander Stubbiin tai ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyryseen. Ulkoasiainministeriön osoite on Ulkoasiainministeriö, PL 176, 00023 Valtioneuvosto ja sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi @ formin.fi
Lisää tietoa aiheesta löytyy näiden linkkien kautta:
* http://www.vallankumous.org/blogi/2010/04/28/murha-oaxacassa/
* http://takku.net/article.php/20100429003617763
* http://tiedonantaja.fi/2010-29-4/suomalainen-aktivisti-surmattiin-m...
* http://toinenmeksiko.wordpress.com/
* http://www.facebook.com/event.php?eid=114839085217419#!/event.php?eid=114839085217419
* http://fifi.voima.fi/artikkeli/Vapaakaupan-uhrit/3460
Jyri Jaakkola oli Meksikossa Uusi Tuuli ry:n ja SIPAZin tehtävissä. Hän oli matkalla autonomiseen, paikallishallinnon tukemien puolisotilaallisten joukkojen ahdistelemaan San Juan Copalan kylään ihmisoikeustarkkailijan ominaisuudessa. Karavaaniin osallistui paikallisten järjestöjen ja liikkeiden edustajia kansainvälisten tarkkailijoiden tukemana.
San Juan Copalan kunta elää puolisotilaallisten joukkojen piirityksessä. Paikallishallinto tukee joukkoja. Kunnan lapset eivät tammikuun jälkeen ole päässeet kouluun. Lisäksi valot on katkaistu, eikä yhteisöllä ole juomavettä eikä terveydenhoitajia. Sitä ahdistelevat jatkuvasti puolisotilaalliset joukot, jotka ovat pystyttäneet tiesulun aivan kaupungin ulkopuolelle. Matkalla karavaani joutui tiesulkuun. Puolisotilaalliset joukot hyökkäsivät karavaanin kimppuun ja ampuivat kaksi ihmistä, Jyri Jaakkolan ja meksikolaisen Beatriz Alberta Carino Trujillon. Ihmisiä myös haavottui ja katosi hyökkäyksessä.
Tatjana Markus Sipaz -järjestöstä painottaa iskun olevan vain oire laajoista yhteiskunnallisista ongelmista Etelä-Meksikossa.
– Valtio ei yhtäältä pysty takaamaan ihmisille elämisen perusteita. Toisaalta erityisen heikossa asemassa olevien alkuperäiskansojen autonomiapyrkimykset, tahto päättää itse omista asioistaan, halutaan tukahduttaa.
Helsingissä Meksikon suurlähetystölle ja Turussa Estelle-laivalle torstaina klo 15 kokoontuvat mielenosoittajat haluavat kunnioittaa surmattujen muistoa ja vaatia murhaaja Ulises Ruizin hallitusta lopettamaan kaikki puolisotilaalliset hyökkäykset Triquin alueella sekä ryhmien aseistamisen ja suojelemisen. Lisäksi Suomen tulee vaatia ja varmistaa, että Meksikon viranomaiset tutkivat tapauksen. Suomen on myös tehtävä aloite totuuskomission perustamisesta alueen konfliktin ymmärtämiseksi ja ratkaisuehdotuksen tekemiseksi.
Ne meistä, jotka eivät pääse tänään Helsinkiin, voivat yhtyä omaisten ja yhteistyökumppaneiden suruun sytyttämällä kynttilän illalla ikkunalleen. Osallistua voi myös vaatimalla asian perusteellista selvittämistä - vaatimukset voi lähettää kirjeenä osoitteeseen Meksikon suurlähetystö, Simonkatu 12 A, VII krs, 00100 HELSINKI tai sähköpostilla: mexican.embassy(at)welho.com Asiasta voi olla yhteydessä suoraan myös ulkoministeri Alexander Stubbiin tai ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyryseen. Ulkoasiainministeriön osoite on Ulkoasiainministeriö, PL 176, 00023 Valtioneuvosto ja sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi @ formin.fi
Lisää tietoa aiheesta löytyy näiden linkkien kautta:
* http://www.vallankumous.org/blogi/2010/04/28/murha-oaxacassa/
* http://takku.net/article.php/20100429003617763
* http://tiedonantaja.fi/2010-29-4/suomalainen-aktivisti-surmattiin-m...
* http://toinenmeksiko.wordpress.com/
* http://www.facebook.com/event.php?eid=114839085217419#!/event.php?eid=114839085217419
* http://fifi.voima.fi/artikkeli/Vapaakaupan-uhrit/3460
lauantai 23. toukokuuta 2009
Ensimmäisen ydinvoiman vastaisen paikallisverkoston kokouksen satoa.
Ensimmäinen kokous on nyt ohi. Kokoustimme helatorstaina, eli 21. 5. Kirkkopuistossa, suuren männyn alla. Hiuksissani on edelleen pihkaa. Paikalla kokouksessa olivat Katriina, Hanna Era, Aino Kainulainen (ja ihanat koiran öhmötit) Aki ja Ilona, Jelena, Niklas, Miska, Anni ja Harri. Kaikki ihmiset eivät olleet aivan koko kokousta läsnä, joten nimellä kommentteja vain muutamilta.
Ihan ensimmäiseksi harjoittelimme hieman aktiivista kuuntelemista ja esittelimme muulle väellä parimme.
Sitten keskustelimme puhesauvan avulla seuraavista asioista:
1. Miksi juuri sinä vastustat ydinvoimaa?
Ryhmässä oli seuraavia näkemyksiä:
* tieteelliset perusteet ydinvoiman vaarallisuudesta
* loppusijoituksen ongelmat
* louhinnan tuottamat ongelmat
* työllistämättömyys verrattuna uusiutuvien käyttöön
* energiaa olisi parempi tuottaa hajautetusti ja monimuotoisesti, eikä suurissa yksiköissä, jotka ovat kriisin tullen herkkiä häiriöille
* Uraani ei ole mikään uusiutuva luonnonvara, vaan sitäkin on rajallinen määrä.
2. Mikä on ollut paras kansalaisaktiivikokemuksesi ja miksi?
* Kokemuksissa tuli esiin hyvin monenkirjavia esimerkkejä. Tärkeimpinä nousivat esille mielenosoitukset, joissa on ollut paljon osallistujia, sekä sellaiset, joilla on ollut selkeä teema (esim. yhtenäiset vaatteet) sekä perinteisestä marssista poikkeavaa sisältöä, kuten laulua, runojen lukemista jne.
3. Mitkä ovat mielestäsi parhaita tapoja vaikuttaa ja miksi juuri ne?
* Kirjekampanja
* Hyvä tiedottaminen
* Äänestäminen
* Mielenosoitukset
4. Miten haluat olla tässä kampanjassa mukana?
Miska: koordinaattorina
Aino: etänä, mutta parhaan kykyni mukaan
Kati: mahdollisimman paljon ja monipuolisesti
Anni: tiedottamalla muita vihreitä ja miten ehdin
Harri: tiedottamalla sidosryhmiä, kokoamalla taustajoukkoa
Hanna: organisaattorina ja luomalla uutta tapaa toteuttaa tällaista kansanliikettä
(5. Lisäkysymyksenä oli, mikä on jäänyt harmittamaan edellisistä kokemuksista. Yleisenä kokemuksia olivat seuraavanlaiset:
* kun ihmisiä ei tulekaan paikalle tai tulee paljon vähemmän, kuin on arveltu.
* kun yhteiset työt jäävät yhden ihmisen tehtäväksi
* kun ihmisiä ei saada kiinni, jotta hommien etenemisestä voisi tiedustella
* kun tekee hurjasti työtä, mutta ei koe, että onnistuminen on työpanoksen mukainen tai työtä ei huomata)
Pohdimme lisäksi vielä vapaamuotoisesti, kuinka töiden kaatumista muutaman organisoijan niskaan voisi välttää ja ehdotamme seuraavia asioita:
* työtä yritetään jakaa niin pieniin osiin, että yhden ihmisen tekemättömyys ei ole vielä katastrofi
* työtä tehdään työpareina, joten joku on todennäköisesti aina mahdollista saada kiinni ja asiat tulevat helpommin tehdyiksi
* ihmisiä rohkaistaan ilmoittamaan mahdollisimman nopeasti, jos vaikeuksia ilmenee
Seuraavaksi jumppasimme "Mitä mieltä" -jumppaa. Voimistelun ajatus oli koota ajatuksia ja näkemyksiä eri asioista, sekä ihmisten perusteluita näkökulmilleen. Asetimme lähekkäin seisovat kuusen ja männyn vastapooleiksi, joista mänty oli "Tykkään aivan tosi paljon" ja kuusi "En tykkää yhtään!" Kokousväen tehtävä oli sijoittaa itsensä näiden kahden väliin, kohtaan, joka edustaa heidän näkemystään.
Testasimme seuraavia teemaan liittyviä aiheita:
* Mielenosoitus (tykkäävät perustelivat: paras tapa saada näkyvyyttä)
* Kirjekampanja (tuotti hyviä tuloksia PP:n kanssa)
* JE:n pääkonttorin "piiritys" (näkyvyys / pidätetyksi joutuminen ja pippurikaasu)
* Uusiutuvia energiamuotoja tuottavien PK-yritysten mukaan ottaminen
(kaikki tykkäsivät)
* Fennovoima
(kukaan ei tykännyt, ei edes Miska, kuultuaan, että Fennovoima on saksalaisomisteinen. Muuten positiivisuuden perusteena energiaomavaraisuus.)
* Yhteistoimijoina
- Greenpeace
- Suomen luonnonsuojeluliitto
- Anarkistiliitto
- Maan ystävät
- jne
(Kaikki tykkäsivät.)
Sitten ideoitiin pareina toimintatapoja.
Miskan ja Ainon työryhmä ehdotti zombiewalkia ja yhteistyötä Jelmun kanssa. Ihmiset tulevat mielellään konsertteihin ja tärkeän asian puolesta voisi hyvinkin olla mahdollista saada esiintyjiä suopumaan pienellä palkkiolla.
Hannan ja Katin työryhmä ehdotti avoimen kansalaistapahtuman järjestämistä esim. Lounaispuistossa. Puhujia voitaisiin "tilata" muista vastaavista kansanliikkeistä, Greenpeacelta jne. Lisäksi tarvittaisiin interaktiivisuutta - työpajoja, joissa ihmiset voisivat konkreettisella tavalla osallistua. Pohdittiin myös mahdollisuutta kutsua PK-yrityksiä esittelemään tuottamiaan ratkaisuita energiakysymyksiin. Mm. maavoima, ilmalämpöpumput, tuulivoima jne.
Annin ja Harrin työryhmä ehdotti varsinaisen, syvemmän keskustelutilaisuuden järjestämistä. Asiantuntijakeskustelu onnistunee parhaiten sisätiloissa ja paneelimuodossa.
Lisäksi yhdessä pohdittiin ajatusta yhdistää zombiewalk ja varsinainen miekkari. Miekkarin lähtökohta olisi keskiaikainen rutto-teema. Edellä kulkisi säteilyvaara-merkein merkittyjä ihmisiä, jotka soittaisivat kelloa ja huutelisivat "tuokaa kuolleenne!" ja heidän perässään zombeja ja muutama "ruumisvaunuja" vetävä tyyppi. Ruumiskerääjät pysähtyisivät aika ajoin huutamaan kutsunsa ja risteyksistä kulkueeseen liittyisi lisää zombeja.
Heidän perässään kulkisi nk. "luonnonvoima" -kulkue järjestäytyneenä neljän elementin (ilma, tuli, vesi, maa) mukaan ja pukeutuneena värikoodein. Jokaiseen värisektioon tuotaisiin sen elementin voimaa tuottavien asioiden pienoismalleja (esim. tuulimyllyjä, "aurinkopaneeleita" jne) sekä jokaisella voimalla olisi oma kiinalainen lohikäärmeensä. (Eli muutaman ihmisen keppien päässä kantama otus) Lisäksi kaikki muu rekvisiitta, tanssi, laulu, musiikki jne. on kovin tervetullutta.
Anni pohti ansiokkaasti, että kovin karnevalistisen kulkueen tarkoitus saattaa jäädä katsojille hämäräksi. Tätä voisi selkeyttää laittamalla riittävän suuret bandikset kulkueen avaajille, esim. "Ydinvoimaa" ja "Harmoniaa" sekä nakittamalla kulkueeseen riittävän tiheään ihmisiä jakamaan flyereitä katsojille.
Harri nosti myös esiin hyvä huomion siitä, että toimiakseen tällainen veto vaatii aivan valtavasti väkeä. Totesimme, että meidän on tehtävä parhaamme rekrytoidaksemme mukaan kaikki, kaikkien mutsit ja niiden mutsien mutsit. Eli tähän tarvitaan sekä toimivaa ja tehokasta tiedotusta, että edeltävää toimintaa ja vielä kaikkien verkostoiden ja yhteistyötahojen mukaanottamista.
Loppupiirissä kyseltiin vielä, mikä on ihmisten fiilis projektista ja kuinka tällaiset vähän poikkeukselliset kokoustavat toimivat. Kokoustavat saivat kiitosta - tällaiseksi esittäytymis- ja avauskokoukseksi ne olivat hyvät. Kun täytyy tehdä päätöksiä, tarvittaneen enemmän organisaatiota ja rakennetta. Lisäksi kaikki ilmoittivat olevansa hyvillä mielen ja toiveikkaita alkavan projektin suhteen.
Ihan ensimmäiseksi harjoittelimme hieman aktiivista kuuntelemista ja esittelimme muulle väellä parimme.
Sitten keskustelimme puhesauvan avulla seuraavista asioista:
1. Miksi juuri sinä vastustat ydinvoimaa?
Ryhmässä oli seuraavia näkemyksiä:
* tieteelliset perusteet ydinvoiman vaarallisuudesta
* loppusijoituksen ongelmat
* louhinnan tuottamat ongelmat
* työllistämättömyys verrattuna uusiutuvien käyttöön
* energiaa olisi parempi tuottaa hajautetusti ja monimuotoisesti, eikä suurissa yksiköissä, jotka ovat kriisin tullen herkkiä häiriöille
* Uraani ei ole mikään uusiutuva luonnonvara, vaan sitäkin on rajallinen määrä.
2. Mikä on ollut paras kansalaisaktiivikokemuksesi ja miksi?
* Kokemuksissa tuli esiin hyvin monenkirjavia esimerkkejä. Tärkeimpinä nousivat esille mielenosoitukset, joissa on ollut paljon osallistujia, sekä sellaiset, joilla on ollut selkeä teema (esim. yhtenäiset vaatteet) sekä perinteisestä marssista poikkeavaa sisältöä, kuten laulua, runojen lukemista jne.
3. Mitkä ovat mielestäsi parhaita tapoja vaikuttaa ja miksi juuri ne?
* Kirjekampanja
* Hyvä tiedottaminen
* Äänestäminen
* Mielenosoitukset
4. Miten haluat olla tässä kampanjassa mukana?
Miska: koordinaattorina
Aino: etänä, mutta parhaan kykyni mukaan
Kati: mahdollisimman paljon ja monipuolisesti
Anni: tiedottamalla muita vihreitä ja miten ehdin
Harri: tiedottamalla sidosryhmiä, kokoamalla taustajoukkoa
Hanna: organisaattorina ja luomalla uutta tapaa toteuttaa tällaista kansanliikettä
(5. Lisäkysymyksenä oli, mikä on jäänyt harmittamaan edellisistä kokemuksista. Yleisenä kokemuksia olivat seuraavanlaiset:
* kun ihmisiä ei tulekaan paikalle tai tulee paljon vähemmän, kuin on arveltu.
* kun yhteiset työt jäävät yhden ihmisen tehtäväksi
* kun ihmisiä ei saada kiinni, jotta hommien etenemisestä voisi tiedustella
* kun tekee hurjasti työtä, mutta ei koe, että onnistuminen on työpanoksen mukainen tai työtä ei huomata)
Pohdimme lisäksi vielä vapaamuotoisesti, kuinka töiden kaatumista muutaman organisoijan niskaan voisi välttää ja ehdotamme seuraavia asioita:
* työtä yritetään jakaa niin pieniin osiin, että yhden ihmisen tekemättömyys ei ole vielä katastrofi
* työtä tehdään työpareina, joten joku on todennäköisesti aina mahdollista saada kiinni ja asiat tulevat helpommin tehdyiksi
* ihmisiä rohkaistaan ilmoittamaan mahdollisimman nopeasti, jos vaikeuksia ilmenee
Seuraavaksi jumppasimme "Mitä mieltä" -jumppaa. Voimistelun ajatus oli koota ajatuksia ja näkemyksiä eri asioista, sekä ihmisten perusteluita näkökulmilleen. Asetimme lähekkäin seisovat kuusen ja männyn vastapooleiksi, joista mänty oli "Tykkään aivan tosi paljon" ja kuusi "En tykkää yhtään!" Kokousväen tehtävä oli sijoittaa itsensä näiden kahden väliin, kohtaan, joka edustaa heidän näkemystään.
Testasimme seuraavia teemaan liittyviä aiheita:
* Mielenosoitus (tykkäävät perustelivat: paras tapa saada näkyvyyttä)
* Kirjekampanja (tuotti hyviä tuloksia PP:n kanssa)
* JE:n pääkonttorin "piiritys" (näkyvyys / pidätetyksi joutuminen ja pippurikaasu)
* Uusiutuvia energiamuotoja tuottavien PK-yritysten mukaan ottaminen
(kaikki tykkäsivät)
* Fennovoima
(kukaan ei tykännyt, ei edes Miska, kuultuaan, että Fennovoima on saksalaisomisteinen. Muuten positiivisuuden perusteena energiaomavaraisuus.)
* Yhteistoimijoina
- Greenpeace
- Suomen luonnonsuojeluliitto
- Anarkistiliitto
- Maan ystävät
- jne
(Kaikki tykkäsivät.)
Sitten ideoitiin pareina toimintatapoja.
Miskan ja Ainon työryhmä ehdotti zombiewalkia ja yhteistyötä Jelmun kanssa. Ihmiset tulevat mielellään konsertteihin ja tärkeän asian puolesta voisi hyvinkin olla mahdollista saada esiintyjiä suopumaan pienellä palkkiolla.
Hannan ja Katin työryhmä ehdotti avoimen kansalaistapahtuman järjestämistä esim. Lounaispuistossa. Puhujia voitaisiin "tilata" muista vastaavista kansanliikkeistä, Greenpeacelta jne. Lisäksi tarvittaisiin interaktiivisuutta - työpajoja, joissa ihmiset voisivat konkreettisella tavalla osallistua. Pohdittiin myös mahdollisuutta kutsua PK-yrityksiä esittelemään tuottamiaan ratkaisuita energiakysymyksiin. Mm. maavoima, ilmalämpöpumput, tuulivoima jne.
Annin ja Harrin työryhmä ehdotti varsinaisen, syvemmän keskustelutilaisuuden järjestämistä. Asiantuntijakeskustelu onnistunee parhaiten sisätiloissa ja paneelimuodossa.
Lisäksi yhdessä pohdittiin ajatusta yhdistää zombiewalk ja varsinainen miekkari. Miekkarin lähtökohta olisi keskiaikainen rutto-teema. Edellä kulkisi säteilyvaara-merkein merkittyjä ihmisiä, jotka soittaisivat kelloa ja huutelisivat "tuokaa kuolleenne!" ja heidän perässään zombeja ja muutama "ruumisvaunuja" vetävä tyyppi. Ruumiskerääjät pysähtyisivät aika ajoin huutamaan kutsunsa ja risteyksistä kulkueeseen liittyisi lisää zombeja.
Heidän perässään kulkisi nk. "luonnonvoima" -kulkue järjestäytyneenä neljän elementin (ilma, tuli, vesi, maa) mukaan ja pukeutuneena värikoodein. Jokaiseen värisektioon tuotaisiin sen elementin voimaa tuottavien asioiden pienoismalleja (esim. tuulimyllyjä, "aurinkopaneeleita" jne) sekä jokaisella voimalla olisi oma kiinalainen lohikäärmeensä. (Eli muutaman ihmisen keppien päässä kantama otus) Lisäksi kaikki muu rekvisiitta, tanssi, laulu, musiikki jne. on kovin tervetullutta.
Anni pohti ansiokkaasti, että kovin karnevalistisen kulkueen tarkoitus saattaa jäädä katsojille hämäräksi. Tätä voisi selkeyttää laittamalla riittävän suuret bandikset kulkueen avaajille, esim. "Ydinvoimaa" ja "Harmoniaa" sekä nakittamalla kulkueeseen riittävän tiheään ihmisiä jakamaan flyereitä katsojille.
Harri nosti myös esiin hyvä huomion siitä, että toimiakseen tällainen veto vaatii aivan valtavasti väkeä. Totesimme, että meidän on tehtävä parhaamme rekrytoidaksemme mukaan kaikki, kaikkien mutsit ja niiden mutsien mutsit. Eli tähän tarvitaan sekä toimivaa ja tehokasta tiedotusta, että edeltävää toimintaa ja vielä kaikkien verkostoiden ja yhteistyötahojen mukaanottamista.
Loppupiirissä kyseltiin vielä, mikä on ihmisten fiilis projektista ja kuinka tällaiset vähän poikkeukselliset kokoustavat toimivat. Kokoustavat saivat kiitosta - tällaiseksi esittäytymis- ja avauskokoukseksi ne olivat hyvät. Kun täytyy tehdä päätöksiä, tarvittaneen enemmän organisaatiota ja rakennetta. Lisäksi kaikki ilmoittivat olevansa hyvillä mielen ja toiveikkaita alkavan projektin suhteen.
Pahoitteluni kaikille, jotka eivät päässeet paikalle!
Meillä oli valtavan hauskaa!
Meillä oli valtavan hauskaa!
sunnuntai 5. huhtikuuta 2009
Miekkaa mahtavampi - runoja rauhan puolesta
Tempaus Jyväskylän kävelykadun kompassilla 4. 4. 2009
Tässä kuvassa punaisessa takissa Riitta Tynjä, megafonin kanssa allekirjoittanut sekä edessä vihreässä takissa satunnainen ohikulkija. Kuvan otti puolisoni.
Räntäsateiseen Jyväskylän keskustaan kokoontui 4.4. klo 16 kourallinen aktiivisia ja urheita rauhan puolesta puhujia. Kutsuin koolle tämän tempauksen saadakseni lisää huomiota rauhan rakentamiselle sotilaallisen liittoutumisen sijaan. Räntäsade ja kylmä tuuli eivät pysäyttäneet rauhalle omistautuneita ihmisiä.
Tässä kuvassa allekirjoittanut lukee runon. Kuvasta kiitos Ville-Veikolle! Riitta ja Satu tarkkailevat.
Pyysin kutsussani jokaista korottamaan äänensä rauhan puolesta ja lukemaan oman rauhan runonsa. Saimme kuulla runoja sekä omilta kotimaisilta runoilijoiltamme, että ajan ja paikan rajojen tuolta puolen, Aulikki Oksasesta, Pablo Nerudan kautta Enheduannaan, muinaissumerilaiseen runoilijattareen.
Tässä kuvassa allekirjoittanut lukee runon. Kuvasta kiitos Ville-Veikolle! Riitta ja Satu tarkkailevat.
Kuvaan on taltioitunut varsinaisen toiminnan lisäksi myös toimintaa kuvannut V.-V. Kuvan otti puolisoni.
Tässä kuvassa mies kameran takaa, eli VaNujen Ville-Veikko. Hänelle suuri kiitos sekä tapahtuman kuvauksesta, että runosta. Pääosa tämän jutun kuvista on hänen kamerastaan lähtöisin.Natosta ja asevarustelusta puhuminen ja ihmisten herätteleminen ei voisi olla ajankohtaisempaa. EU nojaa turvallisuuspolitiikassaan yhä enemmän asevarusteluun, taistelujoukkoihin ja nimenomaan Natoon. On pelottavaa kuunnella keskustelua, jossa nousee esille valmius sotilaalliseen voimankäyttöön ilman YK:n valtuutusta. Onko rauhan, inhimillisyyden ja kansainvälisen yhteistyön periaatteista luovuttu? Näinkö helposti niistä ollaan valmiita päästämään irti? Tulevissa vaaleissa mitataan nähdäkseni Suomen kansan ja koko Euroopan rauhantahto.
Aina yhtä reippaat ja ihanat Keski-Suomen vasemmistonuoret olivat tomerasti paikalla, säätä ja ohikulkijoiden huutelua uhmaten. Hyvä VaNut!
Rauhantyö ei kuitenkaan voi olla pelkkää sotilaallisen liittoutumisen vastustamista. Se on nähtävä osana laajempaa kokonaisuutta - tarvetta rakentaa tasa-arvoista, inhimillistä ja vapaata maailmaa. On kohtuullista kysyä, kuten Aulikki Oksanen, onko millään inhimillisillä saavutuksilla tai maailman mahdollisuuksilla merkitystä, jos ihmiskunta on tuhoutunut? Onko sillä merkitystä, mitä sodilla voidaan koskaan saavuttaa, jos ihmisyys meissä niiden vuoksi tuhoutuu?
Rauhantyön tulee alkaa jokaisesta ihmisestä, valmiudesta avata sydämensä uusille ihmisille, mielensä uusille ajatuksille ja kaataa tarpeettomat raja-aidat, jotka jakavat ihmisiä Meihin ja Niihin. Dalai laman sanoin, rauha ja empatia alkavat kyvystä ymmärtää, kuinka samanlaisia kaikki elävät, tuntevat olennot pohjimmiltaan ovat. Me vältämme kipua, pelkäämme lähimpiemme puolesta ja toivomme voivamme elää rauhassa ja onnellisina.
Allekirjoittanut, megafoni, runo, komea banderolli ja luja päättäväisyys.
Siteeraan tähän loppuun tapahtumassakin lukemani Aulikki Oksasen runon. Ote on runosarjasta "Seitsemän rapua, seitsemän skorpionia"
Eksyitkö painajaiseen? Unohduitko itseesi?
Tukehduitko kysymysten kaivoon? Mikä on
totta? Mikä tärkeää? Kenties ihminen
purressaan apinanleipäpuun siemeniä, välttyy
krokotiilinpuremalta? Kenties jossakin
syö pieni poika pastillia ukkospilven alla?
Kenties kaikki jatkuu kaikessa? Kenties avaruus
kätkee elämänmuotoja, joita ihmisen ymmärryksen
on mahdollista tavoittaa? Mutta eivätkö kaikki kysymykset
maailmankaikkeudesta, äärellisen
ja äärettömän suhteista, menetä merkityksensä,
jos ihmiskunta tuhoutuu? Ei ole ketään nauramassa
yhdessä Rembrantin Saskian kanssa? Ei ole ketään uneksimassa
Matissen unelmaa. Ei ole ketään etsimässä
avainta lukittuihin huoneisiin. Ei ole ketään uskomassa
kaukaiseen mordvalaiseen taruun: Kun mies tappaa äitinsä,
hevoset puhkeavat puhumaan ihmisten kielellä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
