kirjoitti Minna Canth 1800-luvun lopussa. Eikäpä niistä päivistä ole mikään muuttunut.
On se tullut selväksi, ettei paras hallitus, jonka rahalla saa, ainakaan köyhistä välitä. Puhutaan kannustuksesta, kun halutaan kurjistaa, kuristaa ja ottaa pois viimeinenkin ropo. Ei riitä, että palvelut ulkoistetaan, alle 25-vuotiailta viedään toimeentulotuki. Vielä pitäisi rikkaan saada enemmän. Nyt pitäisi työttömältä saada kannustuksen nimessä korvauksia vähentää työttömyyden pituuden mukaan.
Onko se valtio sitten liian vaikea hoitaa niin, ettei kenenkään tarvitsisi kärsiä nälkää, pelätä terveytensä ja toimeentulonsa puolesta, elää vailla asuntoa? Kuunnellaanpa oivallusta yli sadan vuoden takaa:
»Enpä ole hiljan nähnyt noin suurta surkeutta.»
»On sitä maailmassa paljonkin.»
»Niin on, niin on. Sairautta ja tautia, kurjuutta kaikenmoista. Ja pahinta ettei voida sitä auttaa.»
»Voitaisiin ehkä, jos tahdottaisiin.»
»Millälailla? Selittäkääpäs, tohtori.»
»Rikkaus pois ja köyhyys. Kaikille työtä ja ruokaa, siinä ensimmäinen ehto.»
»Helppo sanoa. Entä sitten?»
»Terveyden hoito parempi. Huonot ja parantumattomat sairaat nopealla tavalla, ilman tuskaa hengiltä pois.»
»Herra varjele! Johan tuossa viimeisessä ainakin menisitte Jumalan sallimuksia muuttamaan.»
»En siinä enemmän kuin muussakaan, missä ihminen luonnon herraksi pyrkii.»
»Ei, ei, tohtori—»
Pastori pudisteli päätään.
»Kun eläin kituu ja kiusaantuu, ja tiedätte, ettei se enää voi parantua, mitä silloin teette?»
»Mutta sehän on toinen asia.»
»Mitävarten? Eikö sama sääliväisyyden tunne vaadi myöskin ihmisen kärsimyksiä lopettamaan?»
»Emme voi tietää, missä tarkoituksessa Jumala niitä ihmiselle lähettää.»
»Sen mukaan olisi myöskin väärin parantaa sairaita, jos kerran lähdemme siitä, että taudit tulevat Jumalan erityisestä päätöksestä. Ja ollaksemme vielä enemmän johdonmukaisia, niin terveydenhoitokin ehkä jo on syntiä, koska senkautta estämme ja vaikeutamme Jumalalle tautien lähettämistä.»
»Olkoon nyt sen asian kuinka hyvänsä, mutta ainakaan ei meillä ole oikeutta mennä lopettamaan armonaikaa keneltäkään.»
»Jos saarnaisitte tuota silloin kuin sotia julistetaan, olisin teidän kanssanne yhtä mieltä. Mutta sitä ette tee. Vanhan hyvän tavan mukaan silloin saa tappaa ja runnella laumoittain terveitä, voimakkaita miehiä, ilman että siitä kellään on tunnonvaivoja. Juljetaanpa vielä päälliseksi rukoilla Jumalalta »aseille» siunausta, ja ehkä samalla kertaa kumminkin varoitetaan rakastamaan lähimmäistään niinkuin itseään. Ei ajatella, että sekin on lähimmäinen, jota mennään tappamaan.»
Rikkaus pois ja köyhyys! Siihen vaatimukseen on helppo yhtyä kenen tahansa, joka on kuumeista lasta sylissään liekuttanut, töissään hikoillut onnettomalla palkalla tai nälkäänsä hillinnyt viikkojen puuronsyönnillä.
Hyvä arki koostuu niin yksinkertaisista asioista: köyhyyden ja puutteen puuttumisesta, terveydenhuollosta, lastenhoidosta, sotien ja väkivallan lopettamisesta. Politiikasta on tekemällä tehty niin vaikeaa, että siihen kuvitellaan vain herrojen pystyvän – eikä herrat köyhästä välitä. On korkea aika saada päättäjiksi niitä, jotka ovat itsekin töitä tehneet! Arjessa ahkeroivat tunnistavat ja ymmärtävät arjen ongelmia. Jokainen ajatteleva ihminen osaa niitä ratkaista.
Tarvitaan kuitenkin rohkeita, päättäväisiä ihmisiä astumaan johtoon! Laitetaan vanhat puolueet vaihtoon – ne eivät ole onnistuneet kuin kurjistamaan arkea viimeiset viisitoista vuotta. Otetaan tilalle niitä, jotka ymmärtävät arjen ongelmia, eivätkä pelkää vaatia köyhyyttä pois!
Emme voi jäädä odottamaan armoa herroilta, valta on otettava jokaisen käsiin!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä kommenttisi! Pahoittelen sanavahvistusta, se ei olisi käytössä, elleivät nämä kommentointitilat olisi roskamagneetteja ilman sitä.
Huomaathan kuitenkin, että seuraan kommentteja. Sana on vapaa, mutta herjaavat ja Suomen lain vastaiset kommentit poistan armotta. Kirjoitathan siis asiasta asiallisesti asiaa.