"Elämme aikaa, jolloin demokratia on ylivoimainen valtiomuoto. Likipitäen kaikki maailman maat Kiinan kansantasavallasta Kongon demokraattiseen kansantasavaltaan arvostavat demokratian ainakin retorisesti hyvin korkealle - usein kansan valtuutusta vallanpitäjille halutaan pitää esillä jopa maan nimeä myöten. Myös YK:n virallisissa julistuksissa pidetään demokraattista hallintoa parhaana vaihtoehtona." kirjoittaa Mikko Yrjönsuuri kirjassaan Roistovaltion raunioilla. (2003)
Demokratiahan voi siis hyvin, paremmin kuin koskaan ateenalaisen syntynsä jälkeen. Miksi maailma sitten tuntuu voivan äärettömän huonosti? Jos valta on kansan käsissä, kuten näyttäisi, miksi poliittiset päätökset eivät tunnu noudattavan kansan enemmistön mielipidettä asiasta? Ja miksi etääntyminen politiikasta on niin voimakasta?
Eräs Jyväskylän kaupungin valtuutettu totesi adressia luovuttamaan tulleelle ystävälleni: "Ei näillä adresseilla ole mitään väliä, näitä tulee niin paljon, ettei kukaan enää viitsi edes lukea niitä. Jos haluatte vaikuttaa asioihin, olisitte äänestäneet toisin!" Minun korviini tämä ei kuulosta erityisen demokraattiselta. Eikö kansaa edustavilla ihmisillä olekaan velvollisuutta kuunnella kansalaisiaan vaalien välissä? Minne meni "puolue, jolla on korvat" vai onko todella niin, että kuuleminen on kyky, mutta kuunteleminen taito ja kykypuolue ei taitoja erityisesti viitsi harjoitella. Harjoitteluhan on lahjattomien hommaa.
Demokraattinen elitismi - vallan sijoittaminen vain harvojen, valittujen edustajien käsiin, on demokratiaa enää sen etäisimmässä muodossa. Jos todella esitetään vakavissaan, että parhaisiin tuloksiin päästään, kun vaaleilla valitut edustajat päättävät asioista eivätkä kansalaiset sekaannu päätöksentekoon kuin äänestäjän roolissa, eivätkä mielellään sitenkään, voidaan kysyä minne todellinen määräysoikeus on paennut. Kuuluuko se todella kansalaisten mielipidettä halveksiville edustajille, vai olisiko syytä palauttaa valta takaisin kansalle?
Elitistinen demokratia on demokratian irvikuva - se on valheineen niin kaukana demokratiasta, että sitä ylläpidetään lähinnä kulissina, jossa ihminen kuvittelee voivansa vaikuttaa, mutta todellinen valta on kätkettyä. Jos tunnustettaisiin hallintamalliksi puhdas elitismi - valta kuuluisi pelkästään "asiantuntijoille" ja ammattipoliitikoille - ihmiset nousisivat kapinaan. Näennäisdemokratiassa illuusio vaikutusmahdollisuudesta pitää ihmiset riittävän tyytyväisinä, ettei kukaan suutu.
Jotta demokratiasta voisi tulla todellinen, elävä ja kansalaisiaan kunnioittava hallintatapa, sen on muututtava elitistisestä leikistä todelliseksi, osallistuvaksi ja kuuntelevaksi järjestelmäksi. Suoran demokratian määrää lisäämällä, uusia vaikutusmahdollisuuksia rakentamalla, hyväksymällä adressit toimintaan velvoittaviksi aloitteiksi raikastettaisiin vanhaa järjestelmää ja tehtäisiin tilaa radikaaleille muutoksille. Alas elitismin henki! Valta kansalle!
maanantai 25. tammikuuta 2010
torstai 21. tammikuuta 2010
Illuusio erillisyydestää
"We are a communion of souls" kirjoittaa Franceska de Grandis kirjassaan Goddess Initiation. Tämä maailmaa syleilevä oivallus on yksi henkisen polkuni kulmakiviä. Minä en ole vain minä. Minun tekoni eivät koskaan voi vaikuttaa vain omaan itseeni, vaan jokaisen sanani, jokaisen eleeni ja hengenvetoni kautta olen yhteydessä maailmaan, joka tuntee, hengittää ja vastaa kosketukseeni. Minun sieluni on tuhansin ja miljoonin säikein kiinni kaikessa minua ympäröivässä elollisessa ja elottomassa. Erillisyyteni on vain illuusio.
Tämä pitäisi muistaa joka aamu herätessään, pukeutuessaan, tervehtiessään lähimmäisiään ja nousevaa päivää. Me emme ole erillisiä. "No-one stands apart from the Life's weave" kirjoittaa Frannie. Kun ymmärrämme, että sielumme koskettavat toisiaan tuhansin tavoin joka päivä, ymmärrämmekö myös, että jokainen tekomme suuntautuu aina molempiin suuntiin; kohteeseensa ja meihin itseemme. Koska pohjimmiltaan on kyse vain samasta asiasta, yhdestä laumasta. Yhdestä sielujen kokonaisuudesta, jossa jokainen teko saa aikaan vääjäämättä mittaamattomat seuraukset. Ja ne seuraukset palautuvat aina lopulta itsellemme.
Kun katsot iltapäivän ruuhkassa ulos auton ikkunasta liikennevaloissa viereisessä autossa istuvaa ihmistä, mitä näet? Entä katsoessasi kaupan jonossa etuilevaa keski-ikäistä naista, palveluhalutonta kirjaston tätiä, kiilaria moottoritiellä? Muistatko nähdä sen, että hekin ovat osa samaa laumaa, he jakavat saman maailman, pelkäävät, rakastavat, iloitsevat ja surevat, kuten sinäkin? Että todellakin jokaisessa ihmisessä meidän pitäisi nähdä jumala, jokaisessa ihmisessä sama rakkauteen ja onneen pyrkivä inhimillisyys, pohjalla vahvana kulkeva samuuden vuo.
Ymmärtäisimmekö, ymmärtäessämme, että jokainen on vain ihminen, jakaa enemmän hellyyttä, rakkautta, ymmärrystä ja aikaamme? Ymmärtäisimmekö jättää vihan, joka voi vain satuttaa koko laumaa, jokaista sen jäsentä ja sitä kautta aina vääjäämättä itseämme? Ymmärrämmekö, kuinka raskaita kaikuja maailma kantaa jokaisen tekomme vuoksi? Ymmärrämmekö sanojemme painon muiden ihmisten harteilla?
Minulle sanotaan usein, että on vaikea hymyillä, koska usein silti tulee torjutuksi, kohdelluksi tylysti. Mutta kyse ei ole siitä, kuinka muut kohtelevat meitä. Kyse on siitä, kuinka me kohtelemme maailmaa. Ei ole meidän häviömme, jos välillä emme tule ymmärretyiksi. On tärkeämpää yrittää siitä huolimatta tai juuri siksi. Mitä enemmän kohtaan vihamielisyyttä, sitä vakaammin uskon, että vain lempeys voi todella olla vastaus. Koska sieluni särkee joutuessaan kantamaan vihaa, sydämeni itkee, jos se kätkee katkeruutta. Luovuttaessani koko sydämeni pois, saan sen moninkertaisesti omaan käyttööni. Sillä silloin viha ei koskaan pesiydy siihen lopullisesti.
Olen huolissani erillisyydestä ja itseydestä saarnaavien new-age-kulttien kohdalla. Tehdessään jokaisesta ihmisestä Ainoan, ne tekevät jokaisesta ihmisestä yksinäisen ja kyvyttömän kohtaamaan muut ihmisinä. Tehdessään ihmisestä Ainoan, ne tekevät ihmisistä vastuuttomia. Universaalin rakkauden sanahelinän alle peittyy todellisuus, jonka mukaan ihmiset voivat vaikuttaa ainoastaan itseensä ja heidän pahat tekonsa eivät vaikuta toisiin, mikäli kohteet niin päättävät. Nämä universaalin rakkauden lähettiläät tuntuvat kantavan piittaamattomuuden totuutta, näkemättä, että todellinen hengellinen kasvu piilee itsensä poisantamisessa.
Olen onnekas saadessani tehdä päivittäin aivan tavallista, mundaania työtä. Laatikoiden nosteleminen ja tavaroiden pakkaaminen sitoo minut tiukasti todellisuuteen, jolla on rajansa, sääntönsä ja merkityksensä minun tahdostani piittaamatta. Olen onnekas saadessani tehdä työtä yhteisössä, jonka muut jäsenet eivät ole "henkisiä" vaan aivan tuiki tavallisia ihmisiä. Olen onnekas saadessani huomata päivittäin, kuinka jokainen aivan tavallinen ihminen on suuruudessaan ja viisaudessaan, kauneudessaan ja herkkyydessään aivan kuin minäkin. En ole sen erityisempi, kuin muutkaan. Toisaalta, en sen vähäisempikään. Olen osa laumaa, johon jokainen sanani ja tekoni vaikuttaa. Ja sen muistaminen tuntuu viisaudelta.
Tällaista blogailin muualla marraskuussa 2007. Koska teksti oli mukava, ajattelin siirtää sen tännekin näkyviin. Olen innostunut, koska sain kuulla, että etäinen ystävä vuosien takaa seuraa kirjoitteluani. Jos nämä kirjaimet jotakuta edes ilahduttavat, niin varmasti ne ovat bittiensä arvoisia silloin.
Tällaista blogailin muualla marraskuussa 2007. Koska teksti oli mukava, ajattelin siirtää sen tännekin näkyviin. Olen innostunut, koska sain kuulla, että etäinen ystävä vuosien takaa seuraa kirjoitteluani. Jos nämä kirjaimet jotakuta edes ilahduttavat, niin varmasti ne ovat bittiensä arvoisia silloin.
tiistai 12. tammikuuta 2010
Paikkamme maailmassa
Moderni ihminen on vieraantunut luonnosta. Moni lienee kuullut tämän sanonnan, mutta mikä on totuus sen takana? Eikö ympäristö olekaan noussut yhdeksi tärkeimmistä poliittisista kysymyksistä? Eikö ilmastonmuutos olekaan päivän polttavin puheenaihe?
Ihmisten on helppo kertoa puolustavansa etäistä, periaatteellista ja hieman epätodellista luontoa. Mutta moniko ymmärtää käytännössä elävänsä luonnosta, luonnon ja sen kantokyvyn ehdoilla? Aika harva. Siksi meillä on "ympäristö" - sananakin olemassa. Sen tarkoitus on tehdä luonnosta pelkkä kulissi inhimilliselle toiminnalle, hälventää käsitystämme suorasta riippuvuudesta.
Kommunisti on materialisti, joka ymmärtää, että tämä Maa, jonka kamaralla elämme, on elinehtomme. Se antaa keinot, mutta myös asettaa rajat materiaaliselle hyvinvoinnillemme. Me ihmiset olemme yhtä olennainen ja tärkeä osa sen syklejä ja ekosysteemeitä, kuin mikä tahansa muukin, puista hyönteisiin ja pandoista tiikereihin.
Kuulen liian usein sanottavan kyynisesti, että me ihmiset olemme maapallon syöpä. "Päin vastoin!" vastaan usein vihassa. Me olemme erilaisia maan lapsia, koska olemme tietoisia tekojemme vaikutuksista. Vaikka meillä on kyky tuhota, meillä on myös kyky hoitaa, korjata ja rakentaa uutta. Me emme tulisi toimeen ilman tätä Maata, mutta väitän, ettei sekään tulisi toimeen ilman meitä.
Olemme väärässä paikassa aina yrittäessämme elää luonnon ulkopuolella, sen paremmin luonnon hallitsijoina ja herroina tai luomistyön virheenä ja syöpänä - molemmissa tapauksissa kuvittelemme, ettei oma paikkamme olisi luonnossa ja tässä maailmassa. Ensimmäisessä tapauksessa sorrumme ylimielisyyteen, jälkimmäisessä toivottomuuteen ja katkeruuteen.
Kun olen uupunut ja murheellinen, kuljen metsään. Istun kivellä ja katson, kuuntelen ja hengitän sisääni metsän tuoksua. Hetkeksi taukoaa taistelu oikeasta ja väärästä, sanat ja niiden merkitykset sulavat ilman. On vain tuuli, joka ravistaa puiden oksistoja, tanssittaa putoavia lehtiä. Elää osana luontoa on tuntea puut lehtineen, ymmärtää tuulen kirpeä kosketus, kun se kantaa uutista yön pakkasesta, huomata vuodenaika sammalen tuoksusta.
Meidän paikkamme on tässä maailmassa, arvostamassa sen kauneutta. Meidän tehtävämme on hoitaa, kunnioittaa ja rakastaa sitä, sillä tämä on ainut maailma, joka meillä on. Maa ruokkii, kantaa ja parantaa meidät, muttei vain kulissina, vaan kaiken olemassa olon elinehtona.
Ihmisten on helppo kertoa puolustavansa etäistä, periaatteellista ja hieman epätodellista luontoa. Mutta moniko ymmärtää käytännössä elävänsä luonnosta, luonnon ja sen kantokyvyn ehdoilla? Aika harva. Siksi meillä on "ympäristö" - sananakin olemassa. Sen tarkoitus on tehdä luonnosta pelkkä kulissi inhimilliselle toiminnalle, hälventää käsitystämme suorasta riippuvuudesta.
Kommunisti on materialisti, joka ymmärtää, että tämä Maa, jonka kamaralla elämme, on elinehtomme. Se antaa keinot, mutta myös asettaa rajat materiaaliselle hyvinvoinnillemme. Me ihmiset olemme yhtä olennainen ja tärkeä osa sen syklejä ja ekosysteemeitä, kuin mikä tahansa muukin, puista hyönteisiin ja pandoista tiikereihin.
Kuulen liian usein sanottavan kyynisesti, että me ihmiset olemme maapallon syöpä. "Päin vastoin!" vastaan usein vihassa. Me olemme erilaisia maan lapsia, koska olemme tietoisia tekojemme vaikutuksista. Vaikka meillä on kyky tuhota, meillä on myös kyky hoitaa, korjata ja rakentaa uutta. Me emme tulisi toimeen ilman tätä Maata, mutta väitän, ettei sekään tulisi toimeen ilman meitä.
Olemme väärässä paikassa aina yrittäessämme elää luonnon ulkopuolella, sen paremmin luonnon hallitsijoina ja herroina tai luomistyön virheenä ja syöpänä - molemmissa tapauksissa kuvittelemme, ettei oma paikkamme olisi luonnossa ja tässä maailmassa. Ensimmäisessä tapauksessa sorrumme ylimielisyyteen, jälkimmäisessä toivottomuuteen ja katkeruuteen.
Kun olen uupunut ja murheellinen, kuljen metsään. Istun kivellä ja katson, kuuntelen ja hengitän sisääni metsän tuoksua. Hetkeksi taukoaa taistelu oikeasta ja väärästä, sanat ja niiden merkitykset sulavat ilman. On vain tuuli, joka ravistaa puiden oksistoja, tanssittaa putoavia lehtiä. Elää osana luontoa on tuntea puut lehtineen, ymmärtää tuulen kirpeä kosketus, kun se kantaa uutista yön pakkasesta, huomata vuodenaika sammalen tuoksusta.
Meidän paikkamme on tässä maailmassa, arvostamassa sen kauneutta. Meidän tehtävämme on hoitaa, kunnioittaa ja rakastaa sitä, sillä tämä on ainut maailma, joka meillä on. Maa ruokkii, kantaa ja parantaa meidät, muttei vain kulissina, vaan kaiken olemassa olon elinehtona.
Rauha on äitien työtä
Äitiyttä ei perinteisesti ole nähty vahvasti yhteiskunnallisena, silti juuri äidit kokevat suurta vastuuta lapsistaan, heidän tulevaisuudestaan ja hyvinvoinnistaan. Se tuntuu luonnolliselta, jos on omalta osaltaan ollut luomassa jotakin niin ainutkertaista ja ihmeellistä, kuin uutta ihmisolentoa, kuuluukin olla huolissaan.
Äitiys on pitkään nähty kilpajuoksuna keittiön, lastenhuoneen ja pyykkituvan välillä - ei yhteiskunnallisena muutosvoimana. Nykyään lapsen välittömästä hyvinvoinnista huolehtiminen ei kuitenkaan riitä, vaan äitien on käytävä käsiksi suurempiin kysymyksiin. Ruoka ja puhtaat vaatteet eivät pelasta lasta yhteiskunnalliselta epätasa-arvolta tai sodalta.
Äitinä olemisen kysymykset ovat kuitenkin äitien ydinosaamisaluetta. Miltä voisi silloin näyttää äiten rakentama rauha? Kenties se hylkäisi perinteiset ulkopolitiikan kysymykset - voimasuhteet, ohjuskilvet, asejärjestelmät. Äitien rakentama rauha voisi lähteä liikkeelle äitien arvoista, tiedoista ja kokemuksista - siitä hiljaisesta tiedosta, jonka äidit ympäri maailman jakavat.
Rakentaessani äitinä rauhaa, vaadin, että nälänhädän on loputtava. Tiedän, että ruoka ja puhdas vesi ovat lapselle elintärkeitä - myös rauhan on kestääkseen lähdettävä liikkeelle siitä, ettei kukaan joudu elämään ilman näitä perustarpeita. Terveys on tärkeää - äitinä en elä päivääkään rauhassa, ellen voi luottaa lapseni saavan hoitoa sairastuessaan. Siksi ilmainen terveydenhuolto kaikille maailman lapsille ja aikuisille on yksi rauhan kulmakivistä. Luku- ja laskutaito ovat nykymaailmassa selviytyimisen tärkeimpiä taitoja, siksi rauhantyön täytyy kulkea käsi kädessä koulutuksen kanssa. Maailmassa, jossa jokainen osaa lukea, voidaan jo keskustella rauhasta.
Äidit! On aika astua johtoon! Rauhan työ alkaa kotona, opettamalla lapsi luottamaan ja rakastamaan. Se jatkuu päiväkodeissa ja kouluissa kamppailemalla hupenevia määrärahoja vastaan, tukemalla lapsen oikeutta toteuttaa itseään, vahvistamalla solidaarisuutta ja yhteishenkeä kasvavissa lapsissa. Rauha etenee vaatimalla yhteiskunnallista muutosta, jossa rahaa kohdennetaan sotilaallisen varustautumisen sijaan lasten tulevaisuuteen - aivan kaikkien lasten. Tasa-arvoinen yhteiskunta ja maailma ovat rauhan parhaat takeet - eivät aseet, pakolaisleirit ja kidutuskeskukset.
Äitinä haluan elää maailmassa, jossa yhdenkään äidin ei tarvitse pelätä lapsensa puolesta. Koska lapsemme ansaitsevat paremman huomisen, on äitien tänään astuttava rauhantyön etulinjaan - parempi huominen ei voi kasvaa aseiden piipuista!
Äitiys on pitkään nähty kilpajuoksuna keittiön, lastenhuoneen ja pyykkituvan välillä - ei yhteiskunnallisena muutosvoimana. Nykyään lapsen välittömästä hyvinvoinnista huolehtiminen ei kuitenkaan riitä, vaan äitien on käytävä käsiksi suurempiin kysymyksiin. Ruoka ja puhtaat vaatteet eivät pelasta lasta yhteiskunnalliselta epätasa-arvolta tai sodalta.
Äitinä olemisen kysymykset ovat kuitenkin äitien ydinosaamisaluetta. Miltä voisi silloin näyttää äiten rakentama rauha? Kenties se hylkäisi perinteiset ulkopolitiikan kysymykset - voimasuhteet, ohjuskilvet, asejärjestelmät. Äitien rakentama rauha voisi lähteä liikkeelle äitien arvoista, tiedoista ja kokemuksista - siitä hiljaisesta tiedosta, jonka äidit ympäri maailman jakavat.
Rakentaessani äitinä rauhaa, vaadin, että nälänhädän on loputtava. Tiedän, että ruoka ja puhdas vesi ovat lapselle elintärkeitä - myös rauhan on kestääkseen lähdettävä liikkeelle siitä, ettei kukaan joudu elämään ilman näitä perustarpeita. Terveys on tärkeää - äitinä en elä päivääkään rauhassa, ellen voi luottaa lapseni saavan hoitoa sairastuessaan. Siksi ilmainen terveydenhuolto kaikille maailman lapsille ja aikuisille on yksi rauhan kulmakivistä. Luku- ja laskutaito ovat nykymaailmassa selviytyimisen tärkeimpiä taitoja, siksi rauhantyön täytyy kulkea käsi kädessä koulutuksen kanssa. Maailmassa, jossa jokainen osaa lukea, voidaan jo keskustella rauhasta.
Äidit! On aika astua johtoon! Rauhan työ alkaa kotona, opettamalla lapsi luottamaan ja rakastamaan. Se jatkuu päiväkodeissa ja kouluissa kamppailemalla hupenevia määrärahoja vastaan, tukemalla lapsen oikeutta toteuttaa itseään, vahvistamalla solidaarisuutta ja yhteishenkeä kasvavissa lapsissa. Rauha etenee vaatimalla yhteiskunnallista muutosta, jossa rahaa kohdennetaan sotilaallisen varustautumisen sijaan lasten tulevaisuuteen - aivan kaikkien lasten. Tasa-arvoinen yhteiskunta ja maailma ovat rauhan parhaat takeet - eivät aseet, pakolaisleirit ja kidutuskeskukset.
Äitinä haluan elää maailmassa, jossa yhdenkään äidin ei tarvitse pelätä lapsensa puolesta. Koska lapsemme ansaitsevat paremman huomisen, on äitien tänään astuttava rauhantyön etulinjaan - parempi huominen ei voi kasvaa aseiden piipuista!
Peoples’ World Conference on Climate Change and Mother Earth’s Rights
20th to 22nd April 2010 in Cochabamba, Bolivia
Conferencia Mundial en Bolivia
Considering that climate change represents a real threat to the existence of humanity, of living beings and our Mother Earth as we know it today;
Noting the serious danger that exists to islands, coastal areas, glaciers in the Himalayas, the Andes and mountains of the world, poles of the Earth, warm regions like Africa, water sources, populations affected by increasing natural disasters, plants and animals, and ecosystems in general;
Making clear that those most affected by climate change will be the poorest in the world who will see their homes and their sources of survival destroyed, and who will be forced to migrate and seek refuge; Confirming that 75% of historical emissions of greenhouse gases originated in the countries of the North that followed a path of irrational industrialization;
Noting that climate change is a product of the capitalist system;
Regretting the failure of the Copenhagen Conference caused by countries called “developed”, that fail to recognize the climate debt they have with developing countries, future generations and Mother Earth;
Affirming that in order to ensure the full fulfillment of human rights in the twenty-first century, it is necessary to recognize and respect Mother Earth’s rights;
Reaffirming the need to fight for climate justice;
Recognizing the need to take urgent actions to avoid further damage and suffering to humanity, Mother Earth and to restore harmony with nature;
Confident that the peoples of the world, guided by the principles of solidarity, justice and respect for life, will be able to save humanity and Mother Earth, and
Celebrating the International Day of Mother Earth,
The Government of the Plurinational State of Bolivia calls on the peoples of the world, social movements and Mother Earth’s defenders, and invites scientists, academics, lawyers and governments that want to work with their citizens to the Peoples’ World Conference on Climate Change and Mother Earth’s Rights to be held from 20th to 22nd April 2010 in Cochabamba, Bolivia.
The Peoples’ World Conference on Climate Change and Mother Earth’s Rights has as objectives:
1) To analyze the structural and systemic causes that drive climate change and to propose radical measures to ensure the well-being of all humanity in harmony with nature
2)To discuss and agree on the project of a Universal Declaration of Mother Earth Rights
3) To agree on proposals for new commitments to the Kyoto Protocol and projects for a COP Decision under the United Nations Framework for Climate Change that will guide future actions in those countries that are engaged with life during climate change negotiations and in all United Nations scenarios, related to:
- Climate debt
- Climate change migrants-refugees
- Emission reductions
- Adaptation
- Technology transfer
- Finance
- Forest and Climate Change
- Shared Vision
- Indigenous Peoples, and
- Others
4) To work on the organization of the Peoples’ World Referendum on Climate Change
5) To analyze and develop an action plan to advance the establishment of a Climate Justice Tribunal
6) To define strategies for action and mobilization to defend life from Climate Change and to defend Mother Earth’s Rights.
Bolivia, January 5th, 2010
Evo Morales Ayma
President of the
Plurinational State of Bolivia
More info: www.cmpcc.org
Saataisiinkohan tälläkin kertaa näin komeita tuloksia, kuin Cochabamba on aiemmin tuottanut:
"When a subsidiary of Bechtel took over water delivery services in Bolivia, water rates rose so high the poor were spending a major part of their income on water. The people rebelled, mounted an uprising, and won! Here is their declaration. I think it poses exactly the alternative we need to focus on in our thinking, our organizing and our actions." -- Starhawk
The Cochabamba Declaration:
Here, in this city which has been an inspiration to the world for its retaking of that right through civil action, courage and sacrifice standing as heroes and heroines against corporate, institutional and governmental abuse, and trade
agreements which destroy that right, in use of our freedom and dignity, we declare the following:
For the right to life, for the respect of nature and the uses and traditions of our ancestors and our peoples, for all time the following shall be declared as inviolable rights with regard to the uses of water given us by the earth:
1) Water belongs to the earth and all species and is sacred to life, therefore, the world's water must be conserved, reclaimed and protected for all future generations and its natural patterns respected.
2) Water is a fundamental human right and a public trust to be guarded by all levels of government, therefore, it should not be commodified, privatized or traded for commercial
purposes. These rights must be enshrined at all levels of government. In particular, an international treaty must ensure these principles are noncontrovertable.
3) Water is best protected by local communities and citizens who must be respected as equal partners with governments in the protection and regulation of water. Peoples of the earth are the only vehicle to promote earth democracy and save water.
Lisäksi Cochabamba on poikinut toisenkin julistuksen, josta nykyisessä politiikassa olisi syytä ottaa mallia. En kuitenkaan kopioi sitä kokonaisuudessaan tähän, koska se on pidempi. Uteliaat voivat sitä käydä kurkistamassa täältä: http://www.art-us.org/content/cochabamba-declaration Siinä on minusta paljon ajattelemisen aihetta jokaiselle!
Toiveikkaana eteenpäin! Etelä-Amerikasta nousee niin kovin hyviä oivalluksia - pysymmekö perässä vai putoammeko kelkasta, kun kietoudumme militarismiin kuin viimeiseen toivoon hallita maailmaa, joka haluaisi hallita itse itseään? On korkea aika löytää uusia, aseettomia tapoja vuorovaikuttaa ja luoda uutta maailmaa.
Conferencia Mundial en Bolivia
Considering that climate change represents a real threat to the existence of humanity, of living beings and our Mother Earth as we know it today;
Noting the serious danger that exists to islands, coastal areas, glaciers in the Himalayas, the Andes and mountains of the world, poles of the Earth, warm regions like Africa, water sources, populations affected by increasing natural disasters, plants and animals, and ecosystems in general;
Making clear that those most affected by climate change will be the poorest in the world who will see their homes and their sources of survival destroyed, and who will be forced to migrate and seek refuge; Confirming that 75% of historical emissions of greenhouse gases originated in the countries of the North that followed a path of irrational industrialization;
Noting that climate change is a product of the capitalist system;
Regretting the failure of the Copenhagen Conference caused by countries called “developed”, that fail to recognize the climate debt they have with developing countries, future generations and Mother Earth;
Affirming that in order to ensure the full fulfillment of human rights in the twenty-first century, it is necessary to recognize and respect Mother Earth’s rights;
Reaffirming the need to fight for climate justice;
Recognizing the need to take urgent actions to avoid further damage and suffering to humanity, Mother Earth and to restore harmony with nature;
Confident that the peoples of the world, guided by the principles of solidarity, justice and respect for life, will be able to save humanity and Mother Earth, and
Celebrating the International Day of Mother Earth,
The Government of the Plurinational State of Bolivia calls on the peoples of the world, social movements and Mother Earth’s defenders, and invites scientists, academics, lawyers and governments that want to work with their citizens to the Peoples’ World Conference on Climate Change and Mother Earth’s Rights to be held from 20th to 22nd April 2010 in Cochabamba, Bolivia.
The Peoples’ World Conference on Climate Change and Mother Earth’s Rights has as objectives:
1) To analyze the structural and systemic causes that drive climate change and to propose radical measures to ensure the well-being of all humanity in harmony with nature
2)To discuss and agree on the project of a Universal Declaration of Mother Earth Rights
3) To agree on proposals for new commitments to the Kyoto Protocol and projects for a COP Decision under the United Nations Framework for Climate Change that will guide future actions in those countries that are engaged with life during climate change negotiations and in all United Nations scenarios, related to:
- Climate debt
- Climate change migrants-refugees
- Emission reductions
- Adaptation
- Technology transfer
- Finance
- Forest and Climate Change
- Shared Vision
- Indigenous Peoples, and
- Others
4) To work on the organization of the Peoples’ World Referendum on Climate Change
5) To analyze and develop an action plan to advance the establishment of a Climate Justice Tribunal
6) To define strategies for action and mobilization to defend life from Climate Change and to defend Mother Earth’s Rights.
Bolivia, January 5th, 2010
Evo Morales Ayma
President of the
Plurinational State of Bolivia
More info: www.cmpcc.org
Saataisiinkohan tälläkin kertaa näin komeita tuloksia, kuin Cochabamba on aiemmin tuottanut:
"When a subsidiary of Bechtel took over water delivery services in Bolivia, water rates rose so high the poor were spending a major part of their income on water. The people rebelled, mounted an uprising, and won! Here is their declaration. I think it poses exactly the alternative we need to focus on in our thinking, our organizing and our actions." -- Starhawk
The Cochabamba Declaration:
Here, in this city which has been an inspiration to the world for its retaking of that right through civil action, courage and sacrifice standing as heroes and heroines against corporate, institutional and governmental abuse, and trade
agreements which destroy that right, in use of our freedom and dignity, we declare the following:
For the right to life, for the respect of nature and the uses and traditions of our ancestors and our peoples, for all time the following shall be declared as inviolable rights with regard to the uses of water given us by the earth:
1) Water belongs to the earth and all species and is sacred to life, therefore, the world's water must be conserved, reclaimed and protected for all future generations and its natural patterns respected.
2) Water is a fundamental human right and a public trust to be guarded by all levels of government, therefore, it should not be commodified, privatized or traded for commercial
purposes. These rights must be enshrined at all levels of government. In particular, an international treaty must ensure these principles are noncontrovertable.
3) Water is best protected by local communities and citizens who must be respected as equal partners with governments in the protection and regulation of water. Peoples of the earth are the only vehicle to promote earth democracy and save water.
Lisäksi Cochabamba on poikinut toisenkin julistuksen, josta nykyisessä politiikassa olisi syytä ottaa mallia. En kuitenkaan kopioi sitä kokonaisuudessaan tähän, koska se on pidempi. Uteliaat voivat sitä käydä kurkistamassa täältä: http://www.art-us.org/cont
Toiveikkaana eteenpäin! Etelä-Amerikasta nousee niin kovin hyviä oivalluksia - pysymmekö perässä vai putoammeko kelkasta, kun kietoudumme militarismiin kuin viimeiseen toivoon hallita maailmaa, joka haluaisi hallita itse itseään? On korkea aika löytää uusia, aseettomia tapoja vuorovaikuttaa ja luoda uutta maailmaa.
Rauha alkaa sisältä
Pablo Neruda,
Suuri Laulu, 19. osan kuudes runo
Suomentanut Brita Polttila
Rauha tulevien iltojen hämylle,
rauha sillalle, rauha viinille,
rauha kirjaimille, jotka etsivät minua
nousevat veressäni ja kietovat
vanhan laulun multaan ja rakkauteen,
rauha kaupungin aamulle leivän herätessä,
rauha Mississipille, juurten virralle,
rauha veljeni paidalle,
rauha kirjaan kuin ilman painama sinetti,
rauha Kievin suurelle kolhoosille
ja sen kuolleitten tuhkalle
ja muitten kuolleitten tuhkalle, rauha
Brooklynin mustalle raudalle, rauha
kirjeenkantajalle, joka kulkee
talosta taloon kuin päivänvalo,
rauha koreografille joka huutaa
torveensa tanssiville köynnöksille,
rauha oikealle kädelleni
joka lakkaamatta tahtoisi kirjoittaa Rosario,
rauha bolivialaiselle, sulkeutuneelle
kuin tinakivi, rauha sinulle
perustaaksesi perheen, rauha kaikille
sahoille Bio Bion rannoilla,
rauha partisaanien Espanjan
raadellulle sydämelle,
rauha Wyomingin pienelle museolle
jossa minua eniten liikutti
tyyny johon oli kirjottu sydän,
rauha leipurille ja hänen rakkauksilleen
ja rauha jauhoille, rauha
kaikelle kasvavalle viljalle,
kaikelle rakkaudelle, joka etsii vehmasta lehtoa,
rauha kaikille eläville, rauha
kaikelle maalle ja vedelle.
Nyt minä sanon jäähyväiset ja
palaan talooni, unelmissani
minä palaan Patagoniaan jossa
tuuli kolkuttaa talleja
ja valtameri pärskyy jäisenä.
Olen vain runoilija, rakastan teitä kaikkia,
harhailen maailmassa jota rakastan.
Kotimaassani vangitaan kaivostyöläisiä
ja sotilaat määräilevät tuomareita,
mutta minä rastan pientä kylmää maatani
sen juuria myöten.
Jos minä kuolisin tuhat kertaa
minä tahtoisin kuolla siellä,
jos minä syntyisin tuhat kertaa
minä tahtoisin syntyä siellä,
lähellä villiä araucariapinjaa,
lähellä kohisevaa etelätuulta,
lähellä vastahankittuja kelloja.
Älkää ajatelko minua.
Ajatellaan yhdessä koko maailmaa,
taotaan pöytää rakkaudella.
En halua että veri taas
kostuttaa leivän, pavut,
musiikin; haluan että kanssani
tulisivat kaivosmies, pieni tyttö,
merimies, asianajaja,
nukkien valmistaja,
että menisimme elokuviin ja sitten
juomaan kaikkein punaisinta viiniä.
Minä en tullut tänne ratkaisemaan mitään.
Minä tulin tänne laulamaan, minä tulin
jotta sinäkin laulaisit kanssani.
Rauhasta on vaikea puhua. Tulee nopeasti kyyninen olo - rauhan rakentamisesta puhuu niin helposti kuin onnen tavoittelusta, naiiveilla sanoilla, enemmän innolla ja sydämellä, kuin konkreettisilla ehdoilla, tavoilla, keinoilla tai aikatauluilla. Tai sitten kyynistyy liikaa kauhistuttavan asekoneiston edessä. Lankeaa puhumaan järjestelmistä, ohjuskilvistä, voimasuhteista - samaa väkivallan ja suurvaltapolitiikan kieltä, sitä kieltä, niitä ajatuksia, jotka painavat tätä maailmaa sotaan.
Siksi ensimmäinen todellinen askel rauhaan alkaa sisältä. Täytyy olla aikuinen, mutta heittäytyä uskomaan mahdottomaan, saavuttamattomaan, kuin lapsi. Pitää tarkentaa silmänsä ja nähdä maailma todellisissa väreissään - niissä, joissa tumman sävyt korostavat kirkkaat.
Lolita Lebronin runo yksi niistä, jonka hän kirjoitti 25 vankilavuotensa, kertoo kuinka maailmaa voi katsella tyranniasta, ennakkoluuloista, epäoikeudenmukaisuudesta ja kolonialismista huolimatta. Tai kenties uhmakkuutena ja rohkeutena juuri niiden edessä.
I Have All the Passion of Life
I have all the passion of life.
I love the sun and the stars
and the seeds.
Everything fascinates me:
water, brooks, groves,
dew and cascades.
I adore looking at the
flowing streams: this clear
proof of beauty;
this joy in my marrow
in my sight,
this knowing about what's hidden,
and this sensation of seeing
what is clear.
Whoever denies life its joy,
the wealth of its complexity,
its rainbow-like countenance,
its downpour and its universe
of beauty, its generous giving,
the caress, the grain
with fruits and delicacies,
the bud, the flower, pain and
laughter;
those who deny life its measure
of joy
are the unseeing ones.
Nor have they drunk from
life's overflowing cup of passion.
I have all the rapture,
the savoring.
That's why they stare and ask:
"Lolita, what do you see of
any beauty?
What do you like? The sky?
These sterile and arid mountains,
these hours so full of ugliness
and injustice,
with endless sighs
and the pushing and the shoving?"
"Why do you sing and laught, Lolita?
Is your face really lit up
with the joy of life?
Are you mad, Lolita?"
Lolita Lebron syntyi vuonna 1919. Hän on elävä symboli alkuperäiskansojen taistelusta ja selviytymisestä. Puertoricolaisena Lolita Lebron on nähnyt kotimaansa ryöstön ja tuhoamisen, sen ihmisten ja luonnonvarojen alistamisen monikansallisten yhtiöiden toimesta ja voitontavoittelun nimessä.
Rauhan rakentamisen täytyy alkaa rohkeudesta rakastaa. Sorron, väkivallan ja sodan edessä rakkauden taidosta ja päättäväisyydestä tulee tärkein työkalu. Se suojelee rauhan puolustajien sydäntä, se ruokkii heidän tultaan. Kun uskaltaa nähdä lähimmät ihmisensä todellisina, inhimillisinä, on helpompi ymmärtää, että ympäri maailman jokainen haaveilee samoista asioista - onnesta, turvallisuudesta, rakkaudesta.
On helpompi rakentaa rauhaa, kun tietää, että pohjimmiltaan jokainen ihminen toivoo sitä itselleen. Vaikka politiikka, voimasuhteet, taloudellinen kasvu, tuhokapitalismi vaatii ruoakseen ihmislihaa, ihmiset eivät halua sitä ruokkia. Kukaan ei tahdo vaarantaa lähimmäisiään, luopua omasta turvallisuudestaan. Siitä oivalluksesta täytyy edetä.
Mutta meidän tehtävämme on antaa rauhalle kasvot, muoto, sanat. Ettei puhe rauhasta jäisi vain sydämen lämmöksi, sille on annettava elämä todellisilla teoilla.
Tästä kertoo Denise Levertovin runo
Making Peace
A voice from the dark called out,
"The poets must give us
imagination of peace, to oust the intense, familiar
imagination of disaster. Peace, not only
the absence of war."
But peace, like a poem,
it is not there ahead of itself,
can't be imagined before it is made,
can't be known except
in the words of its making,
grammar of justice,
syntax of mutual aid.
A feeling towards it,
dimly sensing a rhythm, is all we have
until we begin to utter its metaphors,
learning them as we speak.
A line of peace might appear
if we restructured the sentence our lives are making,
revoked its reaffirmation of profit and power,
questioned our needs, allowed
long pauses. . . .
A cadence of peace might balance its weight
on that different fulcrum; peace a presence,
an energy field more intense than war,
might pulse then,
stanza by stanza into the world,
each of living
one of its words, each word
a vibration of light - facets
of the forming crystal.
Mutta rauhan uneksimista, laulamista todeksi ei voi jättää yksin runoilijoiden työksi. Se on jokaisen työtä. Kun määritellään oikeudenmukaisuuden kielioppia ja molemminpuolisen avun lauserakenteita, tarvitaan jokainen ihminen.
Jos ajattelet omaa arkeasi, minkälaisista ajatuksista oikeudenmukaisuus koostuu? Miten oikeudenmukaisuus näkyy? Miten se ei näy? Kuinka sinä voit rakentaa oikeudenmukaisempaa maailmaa?
Kuten näemme, rauhalla on monet kasvot. Sen kuuluu olla kirjava ja kaunis kuin mustalaisnaisen huivi. Sen kuuluu olla liikkuva, kasvava ja kehittyvä - ihmistensä näköinen.
Uuteen aamuun voi kulkea monta eri tietä ja löytää silti pimeän läpi. Ehdottaisin kuitenkin kymmentä työtapaa tai oivallusta, jotka voisivat olla suuntaviivoja uudelle rauhantyölle.
1. Voimaantuminen
Tärkein väkivaltajärjestelmiä ylläpitävä voima on ihmisten vieraantuminen omasta vaikutusvallastaan. Meille uskotellaan järjestelmällisesti, että joku muu tietää meitä paremmin, osaa paremmin ja että mielipiteillämme ei ole merkitystä. Kuinka monasti olette kuulleet, että poliittinen toiminta on tarpeetonta, koska "ei sillä saa kuitenkaan mitään aikaan?" Tämä on vieraantumista.
Dominointi, kontrolli ja väkivalta ovat vain yhdentyyppistä valtaa, vieraannuttavaa valtaa. Myös toisentyyppinen valta on mahdollista, sisäinen voima, oma voimamme, kykymme luoda, kuvitella, tuntea ja tehdä valintoja. Henkilökohtaisen ja yhteisöllisen voimaantumisen kautta voimme purkaa ja muuttaa toisenlaisiksi sorron ja väkivallan järjestelmiä.
Voimaantuminen vaatii rohkeutta. Mitä kauemmas siirrymme pelosta, sitä vähemmän väkivallan järjestelmät vaikuttavat meihin. Rohkeus voi löytyä henkilökohtaisesta uskosta - ei välttämätt uskosta johonkin yksittäiseen jumalaan, mutta uskosta inhimilliseen kykyyn muuttua ja muuttaa asioita ja uskosta luonnon loputtomaan luovuuteen.
2. Elämä, keho ja yhteys.
Voimaantumisen tulee maksimoida elämän kunnioituksemme. Kunnioitamme elämää, kehoa ja sen tarpeita ja toiveita, vahvoja tunteitamme ja intohimojamme. Ymmärrämme, että kaikki elämä on yhteydessä ja voimaantumisemme nousee vahvasta yhteydestä tähän elävän elämän verkkoon. Jokainen tekomme vaikuttaa kokonaisuuteen. Myös kaikki sorron järjestelmät ovat yhteydessä toisiinsa. Voimme keskittyä yhteen ongelmaan kerralla - jokainen taistelu sortoa vastaan horjuttaa koko sorron ja väkivallan ideologiaa, mutta lopulta meidän on purettava koko väkivaltaa tuottava järjestelmä.
3. Radikaali mielikuvitus ja ennakointi.
Rauhan liikkeiden täytyy kuvitella ja ennalta toteuttaa juuri sitä maailmaa, jonka haluamme luoda. Emme voi siirtää vallankumousta johonkin myyttiseen tulevaisuuteen - me olemme vallankumous juuri nyt. Keinojemme täytyy olla yhtenevät päämääriemme kanssa, koska päämäärä on läsnä kaiken aikaa, kuten myös alku ja ylläpitäminen. Jokainen strategia, taktiikka ja organisaatio on pohja uudelle sosiaaliselle rakenteelle. Kieltäytykäämme tylsyydestä, oikeaoppisuudesta, säntillisyydestä ja jäykkyydestä. Innostukaa luovuudesta, musiikista, tanssista, rummuista, taikuudesta, naamioista ja näytelmistä ja laulusta kaikessa toiminnassa. Ilmentäkäämme vapauden riemua! Uskaltakaamme uneksia sellaisesta, mitä ei koskaan aiemmin ole ollut, ajatella mahdottomia ajatuksia ja luoda uutta maailmaa!
4. Toivo.
Meidän täytyy korvata järjestelmän tarjoama virheellinen toivo henkilökohtaisesta menestyksestä toivolla vapaasta, oikeudenmukaisesta ja runsaasta maailmasta. Me ilmennämme tätä näkemystä siinä, kuinka organisoidumme, kohtelemme toinen toisiamme, kuinka osoitamme mieltä ja toimimme. Aktivisteina meidän tulee kehittää taitoja, työkaluja ja voimavaroja tehdäksemme toivon näkemyksestämme totta.
5. Solidaarisuus.
Tiedämme, ettei dominanssin järjestelmää voi uhmata ilman riskiä. Solidarisuuden avulla jaamme uhmakkuutemme hinnan ja vähennämme yksilöihin kohdistuvaa riskiä. Vaikka moni rauhan puolesta taisteleva joutuu työnsä vuoksi kärsimään, emme kunnioita kärsimystä sen itsensä takia. Haasteemme ja tarkoituksemme on lievittää kärsimystä ja solidaarisuutemme tulee ulottua jokaiseen, joka kärsii poliittisesta tai taloudellisesta sorrosta.
6. Vaihtoehto ja tarkoitus.
Meidän täytyy ymmärtää, että jokainen tilanne elämässä sisältää valintoja. Emme voi antaa väkivallan järjestelmien rajoittaa vaihtoehtojamme, emmekä anna pelon kontrolloida meitä. Sen sijaan tiedämme todellisen päämäärämme ja keskitymme siihen. Meidän tulee sen sijaan luoda ja nostaa esiin ongelmia väkivallan järjestelmistä sekä luoda toimivia, innostavia vaihtoehtoja.
7. Avoimuus ja monimuotoisuus.
Rauhanliikkeenä meidän tulee kunnioittaa monimuotoisuutta. Meidän tulee etsiä uusia tapoja laajentaa toimintaamme ja luoda mahdollisuuksia eri olosuhteista ja elämäntilanteista tuleville ihmiselle ottaa osaa. Meidän tulee kunnioittaa keskinäistä erilaisuuttamme, erilaisia tarpeitamme, kulttuureitamme, elämän tilanteitamme ja poliittisiakin näkemyksiämme, samalla tavalla kun kunnioitamme erilaisuutta sukupuolen, rodun, seksuaalisuuden, iän ja ruumiin rajoitteiden suhteen.
Väkivallan järjestelmä on yhtä hyvin sisällämme, kuin ulkopuolellamme ja meidän on oltava valmiita muuttamaan itseämme.
8. Suora demokratia ja tasa-arvoinen organisointi.
Liikkeenä tärkeimpiä tavoitteitamme lienee jokaisen jäsenemme kuunteleminen päätöksenteossa. Se ei ole helppoa, koska meidät on opetettu jättämään päättäminen muille. Niinpä omassakin joukossamme moni vaikenee. Mutta pienin askelin päätökset voivat alkaa syntyä alhaalta ylöspäin - ihmisistä heidän edustajilleen - ei päin vastoin.
9. Dialogi.
Voimaantuneet ihmiset eivät ajattele keskenään samalla tavalla. Jos halutaan, että rauhanliike koostuu monimuotoisesta joukosta ajatuksia, näkemyksiä, strategioja ja periaatteita, on keskustelun näiden välillä oltava jatkuvaa. Pitäen mielessä, että jokaisella on sama päämäärä, voidaan löytää yhteisiä toimintatapoja ja hyväksyä niitäkin, joissa emme itse halua olla osallisina.
10. Vapaus ja intohimo.
Meidän tulee kunnioittaa raivoa yhtenä normaalijärkisenä vastauksena sortoon, muttta meidän on kunnioitettava myös vapautta, tunnetta, spontaaniutta ja yllätyksiä. Kun kunnioitamme elämää ja uskallamme rakastaa syvältä ja pelottomasti, niin taistelumme muodostuu ei pelkästään sitä vastaan, mitä vihaamme, vaan myös sen puolesta, mitä rakastamme.
Tällaisen puheen pidin Oulussa viime vuoden lopulla.
Suuri Laulu, 19. osan kuudes runo
Suomentanut Brita Polttila
Rauha tulevien iltojen hämylle,
rauha sillalle, rauha viinille,
rauha kirjaimille, jotka etsivät minua
nousevat veressäni ja kietovat
vanhan laulun multaan ja rakkauteen,
rauha kaupungin aamulle leivän herätessä,
rauha Mississipille, juurten virralle,
rauha veljeni paidalle,
rauha kirjaan kuin ilman painama sinetti,
rauha Kievin suurelle kolhoosille
ja sen kuolleitten tuhkalle
ja muitten kuolleitten tuhkalle, rauha
Brooklynin mustalle raudalle, rauha
kirjeenkantajalle, joka kulkee
talosta taloon kuin päivänvalo,
rauha koreografille joka huutaa
torveensa tanssiville köynnöksille,
rauha oikealle kädelleni
joka lakkaamatta tahtoisi kirjoittaa Rosario,
rauha bolivialaiselle, sulkeutuneelle
kuin tinakivi, rauha sinulle
perustaaksesi perheen, rauha kaikille
sahoille Bio Bion rannoilla,
rauha partisaanien Espanjan
raadellulle sydämelle,
rauha Wyomingin pienelle museolle
jossa minua eniten liikutti
tyyny johon oli kirjottu sydän,
rauha leipurille ja hänen rakkauksilleen
ja rauha jauhoille, rauha
kaikelle kasvavalle viljalle,
kaikelle rakkaudelle, joka etsii vehmasta lehtoa,
rauha kaikille eläville, rauha
kaikelle maalle ja vedelle.
Nyt minä sanon jäähyväiset ja
palaan talooni, unelmissani
minä palaan Patagoniaan jossa
tuuli kolkuttaa talleja
ja valtameri pärskyy jäisenä.
Olen vain runoilija, rakastan teitä kaikkia,
harhailen maailmassa jota rakastan.
Kotimaassani vangitaan kaivostyöläisiä
ja sotilaat määräilevät tuomareita,
mutta minä rastan pientä kylmää maatani
sen juuria myöten.
Jos minä kuolisin tuhat kertaa
minä tahtoisin kuolla siellä,
jos minä syntyisin tuhat kertaa
minä tahtoisin syntyä siellä,
lähellä villiä araucariapinjaa,
lähellä kohisevaa etelätuulta,
lähellä vastahankittuja kelloja.
Älkää ajatelko minua.
Ajatellaan yhdessä koko maailmaa,
taotaan pöytää rakkaudella.
En halua että veri taas
kostuttaa leivän, pavut,
musiikin; haluan että kanssani
tulisivat kaivosmies, pieni tyttö,
merimies, asianajaja,
nukkien valmistaja,
että menisimme elokuviin ja sitten
juomaan kaikkein punaisinta viiniä.
Minä en tullut tänne ratkaisemaan mitään.
Minä tulin tänne laulamaan, minä tulin
jotta sinäkin laulaisit kanssani.
Rauhasta on vaikea puhua. Tulee nopeasti kyyninen olo - rauhan rakentamisesta puhuu niin helposti kuin onnen tavoittelusta, naiiveilla sanoilla, enemmän innolla ja sydämellä, kuin konkreettisilla ehdoilla, tavoilla, keinoilla tai aikatauluilla. Tai sitten kyynistyy liikaa kauhistuttavan asekoneiston edessä. Lankeaa puhumaan järjestelmistä, ohjuskilvistä, voimasuhteista - samaa väkivallan ja suurvaltapolitiikan kieltä, sitä kieltä, niitä ajatuksia, jotka painavat tätä maailmaa sotaan.
Siksi ensimmäinen todellinen askel rauhaan alkaa sisältä. Täytyy olla aikuinen, mutta heittäytyä uskomaan mahdottomaan, saavuttamattomaan, kuin lapsi. Pitää tarkentaa silmänsä ja nähdä maailma todellisissa väreissään - niissä, joissa tumman sävyt korostavat kirkkaat.
Lolita Lebronin runo yksi niistä, jonka hän kirjoitti 25 vankilavuotensa, kertoo kuinka maailmaa voi katsella tyranniasta, ennakkoluuloista, epäoikeudenmukaisuudesta ja kolonialismista huolimatta. Tai kenties uhmakkuutena ja rohkeutena juuri niiden edessä.
I Have All the Passion of Life
I have all the passion of life.
I love the sun and the stars
and the seeds.
Everything fascinates me:
water, brooks, groves,
dew and cascades.
I adore looking at the
flowing streams: this clear
proof of beauty;
this joy in my marrow
in my sight,
this knowing about what's hidden,
and this sensation of seeing
what is clear.
Whoever denies life its joy,
the wealth of its complexity,
its rainbow-like countenance,
its downpour and its universe
of beauty, its generous giving,
the caress, the grain
with fruits and delicacies,
the bud, the flower, pain and
laughter;
those who deny life its measure
of joy
are the unseeing ones.
Nor have they drunk from
life's overflowing cup of passion.
I have all the rapture,
the savoring.
That's why they stare and ask:
"Lolita, what do you see of
any beauty?
What do you like? The sky?
These sterile and arid mountains,
these hours so full of ugliness
and injustice,
with endless sighs
and the pushing and the shoving?"
"Why do you sing and laught, Lolita?
Is your face really lit up
with the joy of life?
Are you mad, Lolita?"
Lolita Lebron syntyi vuonna 1919. Hän on elävä symboli alkuperäiskansojen taistelusta ja selviytymisestä. Puertoricolaisena Lolita Lebron on nähnyt kotimaansa ryöstön ja tuhoamisen, sen ihmisten ja luonnonvarojen alistamisen monikansallisten yhtiöiden toimesta ja voitontavoittelun nimessä.
Rauhan rakentamisen täytyy alkaa rohkeudesta rakastaa. Sorron, väkivallan ja sodan edessä rakkauden taidosta ja päättäväisyydestä tulee tärkein työkalu. Se suojelee rauhan puolustajien sydäntä, se ruokkii heidän tultaan. Kun uskaltaa nähdä lähimmät ihmisensä todellisina, inhimillisinä, on helpompi ymmärtää, että ympäri maailman jokainen haaveilee samoista asioista - onnesta, turvallisuudesta, rakkaudesta.
On helpompi rakentaa rauhaa, kun tietää, että pohjimmiltaan jokainen ihminen toivoo sitä itselleen. Vaikka politiikka, voimasuhteet, taloudellinen kasvu, tuhokapitalismi vaatii ruoakseen ihmislihaa, ihmiset eivät halua sitä ruokkia. Kukaan ei tahdo vaarantaa lähimmäisiään, luopua omasta turvallisuudestaan. Siitä oivalluksesta täytyy edetä.
Mutta meidän tehtävämme on antaa rauhalle kasvot, muoto, sanat. Ettei puhe rauhasta jäisi vain sydämen lämmöksi, sille on annettava elämä todellisilla teoilla.
Tästä kertoo Denise Levertovin runo
Making Peace
A voice from the dark called out,
"The poets must give us
imagination of peace, to oust the intense, familiar
imagination of disaster. Peace, not only
the absence of war."
But peace, like a poem,
it is not there ahead of itself,
can't be imagined before it is made,
can't be known except
in the words of its making,
grammar of justice,
syntax of mutual aid.
A feeling towards it,
dimly sensing a rhythm, is all we have
until we begin to utter its metaphors,
learning them as we speak.
A line of peace might appear
if we restructured the sentence our lives are making,
revoked its reaffirmation of profit and power,
questioned our needs, allowed
long pauses. . . .
A cadence of peace might balance its weight
on that different fulcrum; peace a presence,
an energy field more intense than war,
might pulse then,
stanza by stanza into the world,
each of living
one of its words, each word
a vibration of light - facets
of the forming crystal.
Mutta rauhan uneksimista, laulamista todeksi ei voi jättää yksin runoilijoiden työksi. Se on jokaisen työtä. Kun määritellään oikeudenmukaisuuden kielioppia ja molemminpuolisen avun lauserakenteita, tarvitaan jokainen ihminen.
Jos ajattelet omaa arkeasi, minkälaisista ajatuksista oikeudenmukaisuus koostuu? Miten oikeudenmukaisuus näkyy? Miten se ei näy? Kuinka sinä voit rakentaa oikeudenmukaisempaa maailmaa?
Kuten näemme, rauhalla on monet kasvot. Sen kuuluu olla kirjava ja kaunis kuin mustalaisnaisen huivi. Sen kuuluu olla liikkuva, kasvava ja kehittyvä - ihmistensä näköinen.
Uuteen aamuun voi kulkea monta eri tietä ja löytää silti pimeän läpi. Ehdottaisin kuitenkin kymmentä työtapaa tai oivallusta, jotka voisivat olla suuntaviivoja uudelle rauhantyölle.
1. Voimaantuminen
Tärkein väkivaltajärjestelmiä ylläpitävä voima on ihmisten vieraantuminen omasta vaikutusvallastaan. Meille uskotellaan järjestelmällisesti, että joku muu tietää meitä paremmin, osaa paremmin ja että mielipiteillämme ei ole merkitystä. Kuinka monasti olette kuulleet, että poliittinen toiminta on tarpeetonta, koska "ei sillä saa kuitenkaan mitään aikaan?" Tämä on vieraantumista.
Dominointi, kontrolli ja väkivalta ovat vain yhdentyyppistä valtaa, vieraannuttavaa valtaa. Myös toisentyyppinen valta on mahdollista, sisäinen voima, oma voimamme, kykymme luoda, kuvitella, tuntea ja tehdä valintoja. Henkilökohtaisen ja yhteisöllisen voimaantumisen kautta voimme purkaa ja muuttaa toisenlaisiksi sorron ja väkivallan järjestelmiä.
Voimaantuminen vaatii rohkeutta. Mitä kauemmas siirrymme pelosta, sitä vähemmän väkivallan järjestelmät vaikuttavat meihin. Rohkeus voi löytyä henkilökohtaisesta uskosta - ei välttämätt uskosta johonkin yksittäiseen jumalaan, mutta uskosta inhimilliseen kykyyn muuttua ja muuttaa asioita ja uskosta luonnon loputtomaan luovuuteen.
2. Elämä, keho ja yhteys.
Voimaantumisen tulee maksimoida elämän kunnioituksemme. Kunnioitamme elämää, kehoa ja sen tarpeita ja toiveita, vahvoja tunteitamme ja intohimojamme. Ymmärrämme, että kaikki elämä on yhteydessä ja voimaantumisemme nousee vahvasta yhteydestä tähän elävän elämän verkkoon. Jokainen tekomme vaikuttaa kokonaisuuteen. Myös kaikki sorron järjestelmät ovat yhteydessä toisiinsa. Voimme keskittyä yhteen ongelmaan kerralla - jokainen taistelu sortoa vastaan horjuttaa koko sorron ja väkivallan ideologiaa, mutta lopulta meidän on purettava koko väkivaltaa tuottava järjestelmä.
3. Radikaali mielikuvitus ja ennakointi.
Rauhan liikkeiden täytyy kuvitella ja ennalta toteuttaa juuri sitä maailmaa, jonka haluamme luoda. Emme voi siirtää vallankumousta johonkin myyttiseen tulevaisuuteen - me olemme vallankumous juuri nyt. Keinojemme täytyy olla yhtenevät päämääriemme kanssa, koska päämäärä on läsnä kaiken aikaa, kuten myös alku ja ylläpitäminen. Jokainen strategia, taktiikka ja organisaatio on pohja uudelle sosiaaliselle rakenteelle. Kieltäytykäämme tylsyydestä, oikeaoppisuudesta, säntillisyydestä ja jäykkyydestä. Innostukaa luovuudesta, musiikista, tanssista, rummuista, taikuudesta, naamioista ja näytelmistä ja laulusta kaikessa toiminnassa. Ilmentäkäämme vapauden riemua! Uskaltakaamme uneksia sellaisesta, mitä ei koskaan aiemmin ole ollut, ajatella mahdottomia ajatuksia ja luoda uutta maailmaa!
4. Toivo.
Meidän täytyy korvata järjestelmän tarjoama virheellinen toivo henkilökohtaisesta menestyksestä toivolla vapaasta, oikeudenmukaisesta ja runsaasta maailmasta. Me ilmennämme tätä näkemystä siinä, kuinka organisoidumme, kohtelemme toinen toisiamme, kuinka osoitamme mieltä ja toimimme. Aktivisteina meidän tulee kehittää taitoja, työkaluja ja voimavaroja tehdäksemme toivon näkemyksestämme totta.
5. Solidaarisuus.
Tiedämme, ettei dominanssin järjestelmää voi uhmata ilman riskiä. Solidarisuuden avulla jaamme uhmakkuutemme hinnan ja vähennämme yksilöihin kohdistuvaa riskiä. Vaikka moni rauhan puolesta taisteleva joutuu työnsä vuoksi kärsimään, emme kunnioita kärsimystä sen itsensä takia. Haasteemme ja tarkoituksemme on lievittää kärsimystä ja solidaarisuutemme tulee ulottua jokaiseen, joka kärsii poliittisesta tai taloudellisesta sorrosta.
6. Vaihtoehto ja tarkoitus.
Meidän täytyy ymmärtää, että jokainen tilanne elämässä sisältää valintoja. Emme voi antaa väkivallan järjestelmien rajoittaa vaihtoehtojamme, emmekä anna pelon kontrolloida meitä. Sen sijaan tiedämme todellisen päämäärämme ja keskitymme siihen. Meidän tulee sen sijaan luoda ja nostaa esiin ongelmia väkivallan järjestelmistä sekä luoda toimivia, innostavia vaihtoehtoja.
7. Avoimuus ja monimuotoisuus.
Rauhanliikkeenä meidän tulee kunnioittaa monimuotoisuutta. Meidän tulee etsiä uusia tapoja laajentaa toimintaamme ja luoda mahdollisuuksia eri olosuhteista ja elämäntilanteista tuleville ihmiselle ottaa osaa. Meidän tulee kunnioittaa keskinäistä erilaisuuttamme, erilaisia tarpeitamme, kulttuureitamme, elämän tilanteitamme ja poliittisiakin näkemyksiämme, samalla tavalla kun kunnioitamme erilaisuutta sukupuolen, rodun, seksuaalisuuden, iän ja ruumiin rajoitteiden suhteen.
Väkivallan järjestelmä on yhtä hyvin sisällämme, kuin ulkopuolellamme ja meidän on oltava valmiita muuttamaan itseämme.
8. Suora demokratia ja tasa-arvoinen organisointi.
Liikkeenä tärkeimpiä tavoitteitamme lienee jokaisen jäsenemme kuunteleminen päätöksenteossa. Se ei ole helppoa, koska meidät on opetettu jättämään päättäminen muille. Niinpä omassakin joukossamme moni vaikenee. Mutta pienin askelin päätökset voivat alkaa syntyä alhaalta ylöspäin - ihmisistä heidän edustajilleen - ei päin vastoin.
9. Dialogi.
Voimaantuneet ihmiset eivät ajattele keskenään samalla tavalla. Jos halutaan, että rauhanliike koostuu monimuotoisesta joukosta ajatuksia, näkemyksiä, strategioja ja periaatteita, on keskustelun näiden välillä oltava jatkuvaa. Pitäen mielessä, että jokaisella on sama päämäärä, voidaan löytää yhteisiä toimintatapoja ja hyväksyä niitäkin, joissa emme itse halua olla osallisina.
10. Vapaus ja intohimo.
Meidän tulee kunnioittaa raivoa yhtenä normaalijärkisenä vastauksena sortoon, muttta meidän on kunnioitettava myös vapautta, tunnetta, spontaaniutta ja yllätyksiä. Kun kunnioitamme elämää ja uskallamme rakastaa syvältä ja pelottomasti, niin taistelumme muodostuu ei pelkästään sitä vastaan, mitä vihaamme, vaan myös sen puolesta, mitä rakastamme.
Tällaisen puheen pidin Oulussa viime vuoden lopulla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
