Ensimmäisen ydinvoiman vastaisen paikallisverkoston kokouksen satoa.

Ensimmäinen kokous on nyt ohi. Kokoustimme helatorstaina, eli 21. 5. Kirkkopuistossa, suuren männyn alla. Hiuksissani on edelleen pihkaa. Paikalla kokouksessa olivat Katriina, Hanna Era, Aino Kainulainen (ja ihanat koiran öhmötit) Aki ja Ilona, Jelena, Niklas, Miska, Anni ja Harri. Kaikki ihmiset eivät olleet aivan koko kokousta läsnä, joten nimellä kommentteja vain muutamilta.

Ihan ensimmäiseksi harjoittelimme hieman aktiivista kuuntelemista ja esittelimme muulle väellä parimme.

Sitten keskustelimme puhesauvan avulla seuraavista asioista:

1. Miksi juuri sinä vastustat ydinvoimaa?
Ryhmässä oli seuraavia näkemyksiä:
* tieteelliset perusteet ydinvoiman vaarallisuudesta
* loppusijoituksen ongelmat
* louhinnan tuottamat ongelmat
* työllistämättömyys verrattuna uusiutuvien käyttöön
* energiaa olisi parempi tuottaa hajautetusti ja monimuotoisesti, eikä suurissa yksiköissä, jotka ovat kriisin tullen herkkiä häiriöille
* Uraani ei ole mikään uusiutuva luonnonvara, vaan sitäkin on rajallinen määrä.

2. Mikä on ollut paras kansalaisaktiivikokemuksesi ja miksi?
* Kokemuksissa tuli esiin hyvin monenkirjavia esimerkkejä. Tärkeimpinä nousivat esille mielenosoitukset, joissa on ollut paljon osallistujia, sekä sellaiset, joilla on ollut selkeä teema (esim. yhtenäiset vaatteet) sekä perinteisestä marssista poikkeavaa sisältöä, kuten laulua, runojen lukemista jne.

3. Mitkä ovat mielestäsi parhaita tapoja vaikuttaa ja miksi juuri ne?
* Kirjekampanja
* Hyvä tiedottaminen
* Äänestäminen
* Mielenosoitukset

4. Miten haluat olla tässä kampanjassa mukana?
Miska: koordinaattorina
Aino: etänä, mutta parhaan kykyni mukaan
Kati: mahdollisimman paljon ja monipuolisesti
Anni: tiedottamalla muita vihreitä ja miten ehdin
Harri: tiedottamalla sidosryhmiä, kokoamalla taustajoukkoa
Hanna: organisaattorina ja luomalla uutta tapaa toteuttaa tällaista kansanliikettä

(5. Lisäkysymyksenä oli, mikä on jäänyt harmittamaan edellisistä kokemuksista. Yleisenä kokemuksia olivat seuraavanlaiset:
* kun ihmisiä ei tulekaan paikalle tai tulee paljon vähemmän, kuin on arveltu.
* kun yhteiset työt jäävät yhden ihmisen tehtäväksi
* kun ihmisiä ei saada kiinni, jotta hommien etenemisestä voisi tiedustella
* kun tekee hurjasti työtä, mutta ei koe, että onnistuminen on työpanoksen mukainen tai työtä ei huomata)

Pohdimme lisäksi vielä vapaamuotoisesti, kuinka töiden kaatumista muutaman organisoijan niskaan voisi välttää ja ehdotamme seuraavia asioita:
* työtä yritetään jakaa niin pieniin osiin, että yhden ihmisen tekemättömyys ei ole vielä katastrofi
* työtä tehdään työpareina, joten joku on todennäköisesti aina mahdollista saada kiinni ja asiat tulevat helpommin tehdyiksi
* ihmisiä rohkaistaan ilmoittamaan mahdollisimman nopeasti, jos vaikeuksia ilmenee

Seuraavaksi jumppasimme "Mitä mieltä" -jumppaa. Voimistelun ajatus oli koota ajatuksia ja näkemyksiä eri asioista, sekä ihmisten perusteluita näkökulmilleen. Asetimme lähekkäin seisovat kuusen ja männyn vastapooleiksi, joista mänty oli "Tykkään aivan tosi paljon" ja kuusi "En tykkää yhtään!" Kokousväen tehtävä oli sijoittaa itsensä näiden kahden väliin, kohtaan, joka edustaa heidän näkemystään.

Testasimme seuraavia teemaan liittyviä aiheita:
* Mielenosoitus (tykkäävät perustelivat: paras tapa saada näkyvyyttä)
* Kirjekampanja (tuotti hyviä tuloksia PP:n kanssa)
* JE:n pääkonttorin "piiritys" (näkyvyys / pidätetyksi joutuminen ja pippurikaasu)
* Uusiutuvia energiamuotoja tuottavien PK-yritysten mukaan ottaminen
(kaikki tykkäsivät)
* Fennovoima
(kukaan ei tykännyt, ei edes Miska, kuultuaan, että Fennovoima on saksalaisomisteinen. Muuten positiivisuuden perusteena energiaomavaraisuus.)
* Yhteistoimijoina
- Greenpeace
- Suomen luonnonsuojeluliitto
- Anarkistiliitto
- Maan ystävät
- jne
(Kaikki tykkäsivät.)


Sitten ideoitiin pareina toimintatapoja.

Miskan ja Ainon työryhmä ehdotti zombiewalkia ja yhteistyötä Jelmun kanssa. Ihmiset tulevat mielellään konsertteihin ja tärkeän asian puolesta voisi hyvinkin olla mahdollista saada esiintyjiä suopumaan pienellä palkkiolla.

Hannan ja Katin työryhmä ehdotti avoimen kansalaistapahtuman järjestämistä esim. Lounaispuistossa. Puhujia voitaisiin "tilata" muista vastaavista kansanliikkeistä, Greenpeacelta jne. Lisäksi tarvittaisiin interaktiivisuutta - työpajoja, joissa ihmiset voisivat konkreettisella tavalla osallistua. Pohdittiin myös mahdollisuutta kutsua PK-yrityksiä esittelemään tuottamiaan ratkaisuita energiakysymyksiin. Mm. maavoima, ilmalämpöpumput, tuulivoima jne.

Annin ja Harrin työryhmä ehdotti varsinaisen, syvemmän keskustelutilaisuuden järjestämistä. Asiantuntijakeskustelu onnistunee parhaiten sisätiloissa ja paneelimuodossa.

Lisäksi yhdessä pohdittiin ajatusta yhdistää zombiewalk ja varsinainen miekkari. Miekkarin lähtökohta olisi keskiaikainen rutto-teema. Edellä kulkisi säteilyvaara-merkein merkittyjä ihmisiä, jotka soittaisivat kelloa ja huutelisivat "tuokaa kuolleenne!" ja heidän perässään zombeja ja muutama "ruumisvaunuja" vetävä tyyppi. Ruumiskerääjät pysähtyisivät aika ajoin huutamaan kutsunsa ja risteyksistä kulkueeseen liittyisi lisää zombeja.

Heidän perässään kulkisi nk. "luonnonvoima" -kulkue järjestäytyneenä neljän elementin (ilma, tuli, vesi, maa) mukaan ja pukeutuneena värikoodein. Jokaiseen värisektioon tuotaisiin sen elementin voimaa tuottavien asioiden pienoismalleja (esim. tuulimyllyjä, "aurinkopaneeleita" jne) sekä jokaisella voimalla olisi oma kiinalainen lohikäärmeensä. (Eli muutaman ihmisen keppien päässä kantama otus) Lisäksi kaikki muu rekvisiitta, tanssi, laulu, musiikki jne. on kovin tervetullutta.

Anni pohti ansiokkaasti, että kovin karnevalistisen kulkueen tarkoitus saattaa jäädä katsojille hämäräksi. Tätä voisi selkeyttää laittamalla riittävän suuret bandikset kulkueen avaajille, esim. "Ydinvoimaa" ja "Harmoniaa" sekä nakittamalla kulkueeseen riittävän tiheään ihmisiä jakamaan flyereitä katsojille.

Harri nosti myös esiin hyvä huomion siitä, että toimiakseen tällainen veto vaatii aivan valtavasti väkeä. Totesimme, että meidän on tehtävä parhaamme rekrytoidaksemme mukaan kaikki, kaikkien mutsit ja niiden mutsien mutsit. Eli tähän tarvitaan sekä toimivaa ja tehokasta tiedotusta, että edeltävää toimintaa ja vielä kaikkien verkostoiden ja yhteistyötahojen mukaanottamista.

Loppupiirissä kyseltiin vielä, mikä on ihmisten fiilis projektista ja kuinka tällaiset vähän poikkeukselliset kokoustavat toimivat. Kokoustavat saivat kiitosta - tällaiseksi esittäytymis- ja avauskokoukseksi ne olivat hyvät. Kun täytyy tehdä päätöksiä, tarvittaneen enemmän organisaatiota ja rakennetta. Lisäksi kaikki ilmoittivat olevansa hyvillä mielen ja toiveikkaita alkavan projektin suhteen.

Pahoitteluni kaikille, jotka eivät päässeet paikalle!
Meillä oli valtavan hauskaa!

Maassa maan tavalla tai maasta ulos?

Eli miksi tarvitsemme monenlaisia kasvoja pyhälle?

Politiikkaa seurannut saattaa tunnistaa ensimmäisestä otsikosta perussuomalaisten mantran. Aina, kun perustellaan yksilön itsemäärittelyoikeuden rajoittamista tai halutaan demonisoida ihan tavallisia ihmisoikeuksia vaativia kansalaisia, tämä lause nousee esiin. Ellet halua leikkiä säännöillämme, älä leiki ollenkaan.


Perussuomalaiset ovat retoriikassaan noudattaneet jo pitkään koulukiusaajan logiikkaa - sen, joka keksii sopivan syntipukin, ei tarvitse ratkaista oikeita ongelmia. Jokainen varmaan tapasi koulussa sen tyypin, joka uhoamalla, pelottelemalla ja terrorisoimalla itseään pienempiä sai muut puolelleen. Perussuomalaisten poltiikka koostuu näistä samoista aineksista. On paljon helpompaa valita heikoin ja käydä tämän kimppuun, kuin pohtia oikeita ongelmia, ratkaisuja niihin tai todellista, koko järjestelmää muokkaavaa kritiikkiä. Valitettavasti seuratessani perussuomalaisten keskustelua eduskunnassa kantani vain vahvistuu.

Syyllisten metsästäminen ja tuomitseminen ei kuitenkaan luo ratkaisuja. Se vain lisää tarpeetonta kärsimystä. Ja heikomman höykytyksen aikana ne todelliset ongelmat vain kasvavat ja vaativat uudet syntipukit. Perussuomalaisten onneksi maailma on täynnä vääränlaisia ihmisiä, lapsia, vanhuksia, yksinhuoltajia, väärän värisiä tai valtion uskontoa tunnustamattomia, seksuaalisesti keskiverrosta poikkeavia tai vain oudosti pukeutuvia. Lienetkö sivari, kommari, hinttari, ryssä taikka ruotsalainen? Älä huoli, tämä porukka jahtaa kyllä vielä sinuakin.

Mutta minä haluankin kysyä, mikä oikein on maan tapa? Eikö maan tapa muodostu juuri niiden ihmisten arvoista ja tavoista, jotka tiettyä, maantieteellisesti rajattua aluetta asuttavat? Ja eikö se siksi ole kaikkea sitä, mitä perusässät tuntuvat vihaavan - muuttuva ja moniarvoinen?

Koko Suomen niemeltä ei nimittäin löydy eittämättä yhtäkään "perussuomalaista" sitä Todellista Suomalaista, jota tämä väki tuntuu edustavan. Jokainen meistä poikkeaa normista jollakin tavalla. On pidempiä ja lyhyempiä, hoikempia ja paksumpia, moraalisesta moniarvoisuudesta puhumattakaan. Se yksisilmäisyys, jolla perusässät ovat Todellista Suomalaisuutta määritelleet, pöyrisyttää.

Oma sukuni on asunut surkean pari sataa vuotta tällä niemellä. Noin kaksinkertaisesti sen ajan, kun tämä paikka on ylipäänsä ollut oma maansa tai sillä on ollut nimi. Perustellusta suomalaisuudestani huolimatta en millään mahdu perussuomalaiseen sini-valkoiseen määritelmään. Ensinnäkin, minulla on lapsi, vaikken ole naimisissa! (GASP!) Toisekseen, sukupuoli-identiteettini ei ole hetero. (GASP!) Kolmanneksi, en ole koskaan kuulunut valtion kirkkoon. (Herttilei!) Neljänneksi, olen tunnustava wicca. (Roviolle!) Ja pahin kaikesta, olen kommunisti! (Siperiaan!) En siis millään mahdu perussuomalaisten määrittelemän suomalaisuuden hyvin kapoisiin raameihin. Minun ei ole mahdollista olla "maassa maan tavalla" koska en hyväksy moniakaan maan tavoiksi muodostuneita asioita, enkä tunnusta virallista uskontoa. Mutta minne minun pitäisi tästä maasta lähteä? Vai pitäisikö minunkin suomalaisuuteni olla yhtä hyväksyttävä määritelmä siitä, mikä "maan tapa" on?

Kuitenkin olen ollut etuoikeutetussa asemassa niin pitkään, että ongelmani ja erilaisuutenikin on kovin helppoa ja pinnallista. Olen modernin ajan nainen, voin puhua, kirjoittaa, äänestää ja asettua ehdolle. Olen ulkonäöltäni kovin samanlainen kuin muutkin suomalaiset. Olen taloudellisesti riippumaton tavalla, joka tekee minusta itsenäisen. Kun tästä verrattain helposta asemastani pohdin erilaisuutta, tulee omasta erilaisuudestani helposti erilaisuuden tavoittelua. Asemani on niin turvattu, että tarvitaan todellista syvää pohdintaa, jotta voin ymmärtää miltä sekä etuoikeutettuna, että erilaisena oleminen tuntuu.

Toivonkin, että lukijani varaavat seuraavaksi tovin aikaa ja seuraavat minua Starhawkin opastamalle retkelle siihen, miltä erilaisuus ja etuoikeutettuna oleminen tuntuvat.

Hengitä ensin syvään ja kuvittele, että olet juuri lähdössä kävelylle halki kaupungin. Kävellessäsi katua huomaat, että ulkonäöllisesti kaltaisesi ihmiset ovat normi. Kauppojen ikkunoissa näet tuotteita, joita pidät puoleensavetävinä ja jotka on suunnattu juuri kaltaistesi ihmisten tarpeita ja mielenkiinnon kohteita varten. Mainokset kadun varsilla esittelevät kaltaisiasi ihmisiä menestyksen ja viehättävyyden ikoneina.

Kuljet elokuvateatterin ohi ja huomaat, että pääosan esittäjä uudessa menestyselokuvassa on aivan kaltaisesi. Kadulla on myös uskonnonharjoituspaikka ja iloksesi huomaat, että se on suunniteltu ja rakennettu juuri niitä rituaaleja ajatellen, joita sinä pidät tärkeinä.

Käännyt risteyksestä ja olet hetken epävarma sijainnistasi. Kysytkin neuvoa poliisilta, joka on samanlainen ihminen, kuin sinä ja kohtelee sinua kunnioittavasti ja kohteliaasti. Saavut kaupungintalolle, jossa on menossa kokous. Huomaat, että puhetta johtaa aivan kaltaisesi ihminen ja muut aivan sinunlaisesi kommentoivat ja heitä kuunnellaan kunnioittavasti. Sinulla ei ole epäilystäkään siitä, että mikäli päättäisit puhua, tulisit varmasti kuulluksi.

Nyt hengitä syvään. Päästä irti ensimmäisestä visiosta ja valmistaudu kulkemaan läpi aivan toisenlaisesta kaupungista. Kulkiessasi tämän kaupungin katua huomaat, että täällä aivan erilaiset ja sinusta poikkeavat ihmiset ovat normi. Kauppojen ikkunoissa näet tuotteita, jotka eivät millään tavalla palvele tarpeitasi tai kiinnosta sinua. Kadunvarsimainoksissa näet täysin itsestäsi poikkeavia ihmisiä esitettynä menestyksen ja puoleensavetävyyden ikoneina.

Kulkiessasi elokuvateatterin ohitse, huomaat, että uutuuselokuvan henkilöhahmoista yksikään ei muistuta sinua vähääkään. Kadulla ohittamasi uskonnollisen palvonnan paikkaa ei ole suunniteltu sinun uskontoasi varten, eikä se ole omia rituaalejasi varten edes avoinna.

Käännyt kulmasta ja huomaat eksyneesi. Yrität lähestyä poliisia, mutta käännyt nopeasti pois huomatessasi epäilyksen hänen katseessaan. Mutta et ehdi pakoon, ennen kuin poliisi, joka on eri etnistä ryhmää, sukupuolta ja eri ikäinen kanssasi lähestyy sinua ja aloittaa kuulustelun. Lopulta pääset pujahtamaan pakoon kaupungintaloon. Siellä on parhaillaan menossa kokous, jota johtaa sinusta täysin erilainen ihminen. Kommentoivat ja osallistuvat ihmiset eivät myöskään ole kaltaisiasi ja milloin joku sinua muistuttava yrittää puhua, hänet sivuutetaan nopeasti. Sinullakin olisi sanottavaa, muttet usko tulevasi kuulluksi.

Jos pohdit omaa kokemusta omasta elämästäsi, kumpaa kaupunkia se muistuttaa? Vai onko siinä piirteitä molemmista? Miltä elämä tuntuisi ensimmäisessä tai jälkimmäisessä kaupungissa? Mitä omanarvontunnollesi tapahtui ensimmäisen ja jälkimmäisen kohdalla?

Kovin yksioikoiset kulttuurit rajoittavat kaikkien yksilöidensä oikeutta olla ja elää. Jos minuuden määritelmä ei lähde omasta kokemuksesta siitä, mitä haluaa, mitä tarvitsee ja mitä kaipaa, vaan yrityksestä toteuttaa jotakin ulkoa annettua mallia, on yksilönvapaus kovin näennäistä. Identiteettiä ja ihmisoikeuksia rajoittavat kahleet rajoittavat jokaista yhteiskunnan jäsentä. Ainoa tapa taata yksilön oikeus vapaasti määritellä identiteettinsä on nähdä "hyvä", "oikea" ja "pyhä" mahdollisimman laajoina ja monikasvoisina käsitteinä. Suomalaisuus on minulle paljon enemmän, kuin perusässien kapea monokulttuuri. Suomalaisuus on minusta asia, joka määrittyy jokaisen tässä maassa asuvan, ajattelevan ja puhuvan ihmisen kokemuksen, mielipiteen ja arvojen kautta. Näin olkoon.

Aloite Jyväskylän Energian ja Fennovoiman ydinvoimayhteistyön purkamiseksi.

Jyväskylän Energian varat koostuvat paikallisten ihmisten maksamista sähkölaskuista. Tällä perusteella esitän, että kertynyt pääoma on käytettävä paikallisten ihmisten työllistämikseksi. Sähköntuotannon ratkaisuiden tulee perustua uusiutuviin ja kestäviin ratkaisuihin, kuten tuulivoimaan sekä metaanin ja muiden uusiutuvien polttoaineiden polttoon. Nämä energiamuodot työllistävät paikallisella tasolla, edistävät ilmastotavoitetta ja hyödyntävät jo olemassa olevaa infrastruktuuria.

Ydinvoimaa on perusteltu sen edullisuudella. Kuitenkin Fennovoiman oman viestintäjohtajan arvion mukaan uuden voimalan rakentaminen maksaisi 6 miljardia euroa – Jyväskylän Energialle yhtenä kuudestakymmenestä osakkaasta jäisi maksettavaksi 100 miljoonaa. Rakennuskustannukset eivät ole ainoat kustannukset, lisäksi hintaa muodostuu ylläpidosta ja tuotannosta, uraanin, työvoimakustannusten ja loppusijoituksen muodossa. Halvasta ollaan siis kaukana, vaikka kuinka energiaa saataisiin omakustannehintaan.

Ydinvoiman riski on sen suuri todennäköisyys pilata todellinen suomalainen rikkaus, pohjavetemme. Uraaninlouhinta on epäonnistunut ympäri maailmaa, eikä siihen käytetty tekniikka – avolouhiminen, ole muuttunut miksikään. Ydinvoiman lisärakentaminen energiaomavaraisuuden nimissä asettaisi painetta myös louhia uraania kotimaasta, saman omavaraisuuden vuoksi.

Esitänkin, että tulevan Jyväskylän energiahuolto ratkaistaan kestävästi, työllistävästi ja paikallisesti, ilman ydinvoimaan sijoittamista. Jyväskylän Energian ja Fennovoiman sopimus on irtisanottava ja käytettävissä oleva raha sijoitettava paikalliseen energian tuotantoon.

Mikäli Jyväskylän Energiaa ei voida suostutella toimimaan näin, ehdotan, että kaupungin tulee kilpailuttaa ostamansa sähkö ympäristöperustein.

Haastan kaikki paneeleissa ydinvoiman lisärakentamista kritisoineet keskisuomalaiset eurovaaliehdokkaat ottamaan kantaan tähän asiaan! Todellinen suhtautumisenne punnitaan teoissa, ei kauniissa puheissa.

Vappupuhe!

Hyvät ystävät!

Olen jo pitkään ollut vihainen siitä, että meiltä on varastettu sana "vapaus." Sen ryöstäneet pääomien etupiirit ovat liimanneet siihen merkityksiä, joita sillä ei ole. Vapaudesta on tullut pääoman vapautta - vapautta rajattomasti liikkua, vapautta ahneesti kahmia kaikki omaan laariin - piittaamattomuuden ja röyhkeyden vapautta. Mutta ei meidän vapauttamme. Kuinka voimme elää ihmisinä maailmassa, missä vapaudesta on tullut kapitalismin synonyymi?

Olen pitkään ollut murheellinen siitä, että meiltä on viety sana "arvo." Se esiintyy nykyisin trendikkäästi samoissa lauseissa muiden aikamme huippusanojen, kuten osakkeiden, kurssien, optioiden ja salkkujen kanssa. Se on muuttunut astraktista ominaisuudesta kylmässä rahassa laskettavaksi, helposti määriteltäväksi - yksioikoiseksi. Ja sen mukana ovat muuttuneet sellaiset sanat kuin "itseisarvo" ja "ihmisarvo" rahassa määriteltäviksi suureiksi.

Ystävät, puolestamme on määritelty suuri joukko sanoja. Onni, vakaus, rauha, tasavertaisuus - kaikki nämä meille kuuluvat sanat ovat karanneet rattaiksi kapitalismia tuottavaan puheeseen. Kun onni on sitä, että on enemmän rahaa, kuin naapurilla. Kun vakauden ehto on rajaton kasvu, rajattoman ahneuden ruokkiminen. Kun rauha tarkoittaa väkivaltaa omien silmien ja oman median kantaman ulkopuolella. Mitä silloin voi puhe ihmisyydestä, ystävyydestä ja elämän arvokkuudesta tarkoittaa? Tarkoittaako se silloin mitään?

Ja tarkoittaako demokratia todella EU:n byrokratiaa? Tarkoittaako edustuksellisuus todella valittujen edustajien oikeutta ylimielisesti ohittaa kansalaismielipide mennen tullen? Onko ainoaa mahdollista kansainvälisyyttä riistäjän rautaisella otteella määrittelemä uusliberalismi?

Kyse on lopulta meistä ja meidän sanoistamme. Kyse on siitä, mitä me hyväksymme, millä sanoilla ja missä yhteyksissä puhumme, kirjoitamme, laulamme. Minä vaadin takaisin rauhan ja vaurauden! Julistan yhteiseksi omaisuudeksi demokratian ja arvon! Vaadin keskustelua edustuksellisuuden ja vakauden merkityksestä!

Sanat määrittävät, rajoittavat ja rakentavat maailmamme, siksi meidän on oltava omien sanojemme valtiaita. Siksi meidän on määriteltävä millä sanoilla meidän maailmamme rakentuu. Vaikka ahneuden sanat rakentavat vaurautta harvojen taskuihin, ihmisen, elämän ja elävän maailman ne köyhdyttävät pelkiksi resursseiksi. Ennen kuin voi valloittaa maailman, täytyy ottaa haltuun kieli, joka sitä määrittää.