Keski-Suomen energiaomavaraisuusjulistus!

~Pitkä versio

Vastalauseena Jyväskylän Energian ydinvoimayhteistyökaavailuille sekä kivihiilen käytölle valmistuvan Keljonlahden voiman polttoaineena olemme luoneet tämän julistuksen. Se on kokonaisvaltainen energiasuunnitelma koko Keski-Suomen alueelle sekä omaa toimintaamme ohjaava periaatteiden kokoelma.

Periaatteemme ovat:

1. Energian on oltava paikallisesti ja paikallisista raaka-aineista tuotettua.
2. Energian on oltava uusiutuvaa ja hiilidioksidineutraalia.
3. Energian tuotannon on oltava paikallisesti työllistävää.
4. Energian tuhlaamista on vältettävä ja uusia säästötapoja kehitettävä.
5. Paikallisia ihmisiä on kuunneltava tuotantolaitosten sijoituksessa.
6. Ydinvoimasta ja riippuvuudesta ulkopuolisesta energiasta on päästävä eroon.
7. Sähkön pientuottajuutta ja paikallisten yritysten ja ihmisten energiaomavaraisuutta on tuettava.

1. Energian on oltava paikallisesti ja paikallisista raaka-aineista tuotettua.
Energian tuottaminen keskitetysti ja etäällä käyttäjistä on ongelmallista monestakin syystä. Sähkön kantaverkkomme on vanha ja pitkät siirtoyhteydet hävittävät merkittävän osan siirrettävästä sähköstä. Lisäksi onnettomuudet sysäävät nopeasti keskitetyn energiantuotannon kriisiin - jos olemme riippuvaisia muutaman suuremman laitoksen tuotannosta, vika kantaverkossa pimentää helposti ja nopeasti laajoja alueita pitkäksi aikaa. Sähköriippuvuutemme on kuitenkin niin syvää, että varautumattomuus tällaisiin tilanteisiin on lähes rikollista. Tilanne on nyt jo niin vaarallinen, että Puolustusvoimat otti siihen kantaa Suomen suurimpia turvallisuusuhkia käsittelevässä raportissaan.

Lisäksi, niin kauan, kuin sähkö tuotetaan etäällä käyttäjistään, sen alkuperä jää vääjäämättä myös etäiseksi. Asumme kuitenkin pienessä maassa, missä ydinvoimalat tai muut energiantuotantolaitokset eivät voi eivätkä saa olla jonkun toisen ongelma. Kun tuomme energiantuotannon lähemmäs käyttäjiään, käyttäjän osallisuus tuotantotapojen kehittämisessä korostuu. Jokaisella meistä saa ja tulee olla mielipide siitä, mitä polttoaineita omat voimalaitoksemme käyttävät. Paikallisesti tuotetut polttoaineet voimaloillemme sekä työllistävät, että vähentävät välillisiä, kuljetuksesta syntyviä hiilidioksidipäästöjä.

2. Energian on oltava uusiutuvaa.
Olemme selkeitä vaatimuksissamme energianlähteiden uusiutuvuudessa. Emme hyväksy polttoaineeksi sen paremmin kivihiiltä, maakaasua kuin turvettakaan. Mikään niistä ei uusiudu sellaisella tahdilla, että se todella olisi ihmisen ymmärtämän aikamittakaavan sisällä todellista uusiutumista.

Keskustelu paikallisesti tuotettavista polttoaineista avataan nyt. Meillä on käytettävissämme lukuisia, tutkittuja ja hyväksi havaittuja tapoja tuottaa poltettavaa biomassaa. Ehdotammekin, että Keski-Suomen alueella voimalaitosten polttoaineeksi tuotetaan ruokohelpiä, kuituhamppua, energiapajua ja energiapuuta. Kaikki näistä kasveista ovat helppoja viljellä, kasvavat ja talvehtivat Keski-Suomen korkeudella ja tuottavat vuodessa valtaisia määriä. Lisäksi niiden avulla päästään järkevästi myös hiilidioksidineutraaliuden tavoitteeseen - poltettuina nämä vapauttavat vain sitomansa määrän hiilidioksidia, eivät enempää.

Lisäksi saamme polttoainetta biokaasusta, jota voimme järkevillä investoinneilla tuottaa itse, omasta biohajoavasta yhdyskuntajätteestämme. Kaikki kompostointi tuottaa jo nyt metaania, joka on yksi vakavimmista kasvihuonekaasuista. On viisaampi hallitusti mädättää kaikki biojäte ja kerätä metaani talteen. Prosessi tuottaa polttoaineeksi metaania ja jälkituotteena korkealaatuista humusta - ajettavaksi vaikka sinne ruokohelpipelloille. Metaanin talteenottoon voivat osallistua myös karjatilat, joiden lantalat jo tällä hetkellä tuottavat metaania - vain talteenotto puuttuu.

Omassa ammattikorkeakoulussamme on myös tutkittu pelletöidyn hevosenlannan polttoa. Hevostilojen kaikki muu, kuin turpeessa oleva lanta on jätettä, jolle on määrätty niin pitkä maadutusaika, että tilat ovat ongelmissa lantansa sijoittamisen kanssa. Pelletöinnillä tilat pääsevät kätevästi eroon lannasta ja likaisesta kuivikkeesta ja toisaalta pelletöity purulanta-seos palaa tehokkaasti ja puhtaasti. Oivallus on Saarijärvellä asuvan, alkujaan australialaisen Robert Griffinin ja sitä on tutkinut Jyväskylän Ammattikorkeakoulussa Piia Kauppinen yhteistyössä saarijärveläisen talliyrittäjä Mikko Larjan kanssa.

Luemme uusiutuviin energiamuotoihin ehdottomasti myös tuulivoiman, jonka käyttöä tulee lisätä voimakkaasti. Viidennes Suomen sähköstä voidaan tuottaa tuulivoimalla ilman, että tuulisuuden vaihtelusta aiheutuu merkittäviä ongelmia. On hölmöä, että Suomi on Euroopan pienimpiä tuulivoiman tuottajia hyvistä olosuhteista huolimatta.

3. Energian tuotannon on oltava paikallisesti työllistävää.
Talouden ollessa edelleen lamassa, työllistäminen ei ole ollenkaan vähäinen kysymys. Edellisen kohdan lukeneet voivat havaita, että jo mainitut keinot lisäisivät maatilojen tuloja ja siten laajentaisivat niiden selviytymismahdollisuuksia.

Lisäksi polttoaineiden, kuten ruokohelpin, kuituhampun ja energiapajun viljely loisi kokonaan uusia alkutuotannon työpaikkoja ja työllistäisi välillisesti (mm. logistiikan kautta) lukuisia muita. Rakennusten energiakorjaukset ja matalaenergiarakentaminen kasvattaisivat rakennusalan arvoa ja työpaikkojen määrää noin 10 prosentilla.
On kohtuullinen vaatimus, että paikallinen energiayhtiö sijoittaa rahansa myös sosiaalisesti kestävästi ja paikallisesti työllistävästi. Lisäksi, väkimäärän odotetaan Jyväskylän energian toimialueella kasvavan, joten sen luomat työpaikat tarjoaisivat työtä ja toimeentuloa pitkäkestoisesti.

4. Energian tuhlaamista on vältettävä ja uusia säästötapoja kehitettävä.
Keski-Suomen kuntien tulisi omassa uudisrakentamisessaan keskittyä energiapihiin talotuotantoon. Tällä hetkellä huonosti eristetyt vuokratalot lämmittävät aivan turhaan harakoita - tiivistämällä taloja voimme vähentää lämmönhukkaa ja sen kautta energiankulutusta miltei puolella. Ekotehokkaassa rakentamisessa alhainen energiankulutus saadaan aikaan tehokkaalla lämmöneristyksellä, ilmatiiviillä rakenteilla sekä hallitulla ilmanvaihdolla ja lämmön talteenotolla. Energialaskut pienenevät, sisäilman laatu, terveellisyys ja asumisen viihtyisyys paranevat. Normaalin talon energiankulutus on arviolta 126 kWh kerrosneliöltä vuodessa - ekologisella rakentamisella se voidaan pudottaa 60 kWh kerrosneliöltä.

Lisäksi ehdotamme, että yrityksille maksettavat tuet ja etuudet on sidottava tiukkoihin enegiansäästötavoitteisiin. Yritykset ovat luonnollisesti oman energiankäyttönsä parhaita asiantuntijoita ja energiansäästökokeilut yritysten omalta taholta ovat jo poikineet lupaavia tuloksia. Jos yritysten tuet sidotaan energiansäästötavoitteisiin, yrityksillä on selkeä taloudellinen kannustin ryhtyä konkreettisiin toimenpiteisiin.

Emme voi elää kuin pellossa - maailman ja luonnon kantokyky tulevat jo nyt monessa kohtaa vastaan. Voidaksemme selviytyä, meidän on keksittävä luovia, uusia tapoja säästää energiaa ja olla viisaampia sen energian käytön kanssa, joka on ehdottoman välttämätöntä. Lämmön takaisinotto, voimaloiden piippujen sähköä jauhavat turbiinit, energiatehokkaat kylmäkalusteet ja valaisimet, älykäs ja ekologinen rakentaminen - meillä on käyttössä lukuisia keinoja, joiden käyttöönotto vaatii poliittista päättäväisyyttä ja uskallusta tehdä oikein.

5. Paikallisia ihmisiä on kuunneltava tuotantolaitosten sijoituksessa.
Niin suuria kuin pieniä energiantuotantolaitoksia rakennettaessa niiden lähiympäristössä asuvien ihmisten mielipiteen on oltava keskeisessä asemassa aina suunnitteluvaiheesta toteutuksen viimeisiin yksityiskohtiin saakka. Varsinkin suurten laitosten, kuten viimeisittäin Keljonlahden voimalaitoksen, rakentaminen muuttaa lähiympäristöään ja sen asukkaiden viihtyvyyttä merkittävästi. Siksi paikallisilla ihmisillä on oltava aina viimeinen sana voimalaitosten sijoitusta koskevissa kysymyksissä.

Ihmiset ovat aina oman asumisensa ja viihtymisensä tärkeimpiä asiantuntijoita. Voimalaitosten suunnittelua ei voida tehdä yksinomaan asiantuntija- tai virkamiestyönä, vaan yhteistyönä asukkaiden kanssa. Jotta asukkaiden ääni olisi mahdollisimman laajasti edustettuna, olisi voimalaitosten sijoittamisesta myös aina äänestettävä suorana kansanäänestyksenä kuntalaisten kesken.

Uskomme vakaasti, että ihmiset ovat viisaita ja voimalaitosten sijoittamiseen liittyvät ongelmat ratkaistavissa kaikkia palvelevalla tavalla. Koska voimalaitoksia on aika ajoin rakennettava, niiden ympäristössä asuvien ihmisten kuuntelemisella voidaan luoda kompromisseja ja hylätä kaikista huonoimpia vaihtoehtoja jo ennen rakentamisen aloittamista. Paikalliset ihmiset ovat kuitenkin oman ympäristönsä ja viihtyvyytensä parhaita asiantuntijoita - voimavara, jonka käyttämättä jättäminen olisi sekä naivia, että lyhytnäköistä.

6. Ydinvoimasta ja riippuvuudesta ulkopuolisesta energiasta on päästävä eroon.
Olemme jo ensimmäisessä kappaleessa esitelleet miksi energian tuottaminen maakunnan rajojen ulkopuolelta on ongelmallista. Vanha kantaverkko tekee energian siirtämisestä pitkien matkojen yli haastavaa ja epävarmaa. Lisäksi huonosti tunnettu fakta on myös se, että sähköä kantaverkon heikkouden vuoksi menee kaiken aikaa hukkaan. Mitä lyhyempiä ovat siirtoetäisyydet, sitä vähäisempi sähkön hukka.

Energian tuottaminen ydinvoiman avulla on monimuotoisesti ongelmallista. Emme varmastikaan halua sen paremmin uraanilouhosta, kuin ydinvoimalaa tänne. Miksi olisimme valmiita vaatimaan, että joku muu haluaa? Ei ole kohtuullista siirtää vastuusta omasta energiankäytöstään muiden harteille.

Ydinvoima on sekä luonnon, että talouden kannalta mahdoton ratkaisu energiakysymyksiin. Uraanivaraintojen lasketaan riittävän seuraavaksi viideksikymmeneksi vuodeksi. Voimme suurella varmuudella olettaa uraanin hinnan nousevan, sen käydessä vähiin. Hiilidioksidipäästöjä ei ydinvoimalla vähennetä, sillä kunkin laitoksen välilliset päästöt ovat keskimääräisen maakaasuvoimalan luokkaa. Lisäksi, mikäli maailmanlaajuista energiapulaa ratkaistaan ydinvoiman avulla, tulisi uusia voimaloita rakentaa kuusitoistakertainen määrä olemassa olevaan kapasiteettiin nähden. Uraanin louhinta ja kuljetus ovat vaarallisia tehtäviä, joilla on jo onnistuttu pilaamaan laajoja pohjavesialueita niin Ranskassa, kuin Yhdysvalloissakin. Meillä Suomessa louhintaa havitteleva Areva on vastuussa lukuisista ympäristökatastrofeista, mutta myös sitä vastustamaan nousseiden ihmisten murhaamisesta.

Ydinvoima ei miltään ominaisuudeltaan täytä tämän julistuksen vaatimuksia. Sitä ei olla aikeissa tuottaa Keski-Suomessa. Se ei missään nimessä ole uusiutuvaa. Se ei ole paikallisesti työllistävää. Eikä ydinvoimayhtiöiden ilmaisen energian suunnitelma sähköntuotannon ylikapasiteetista ja ydinsähkön viennistä ulkomaille missään nimessä tue energian säästämiseen liittyviä tavoitteita.


7. Sähkön pientuottajuutta ja paikallisten yritysten ja ihmisten energiaomavaraisuutta on tuettava.
Muualla Euroopassa laajasti yleistynyt sähkön pientuottajuus on maakunnassamme aivan lapsen kengissä. Ehdotammekin, että Jyväskylän energia ottaa käyttöönsä nk. tuottaja-tariffin. Tämä tarkoittaisi sitä, että jokainen omatoimisesti sähköä esimerkiksi tuuli- tai aurinkovoimalla tuottava voisi syöttää oman energiantuotantonsa ylijäämän takaisin sähköverkkoon. Tämä kannustaisi laajempaa joukkoa ihmisiä investoimaan oma-aloitteisesti johonkin matalakustanteiseen energiaomavaraisuuden muotoon lyhentämällä erilaisten pienten tuulivoimaloiden ja aurinkopaneeleiden takaisinmaksuaikaa myös ylijäämän osalta. Kaikkihan tietävät, että juuri näiden energiantuotantotapojen ongelma on saannin vaihtelevuus - välillä ne tuottavat hyvinkin yli oman tarpeen, välillä liian vähän tai eivät lainkaan. Tuottajatariffi tasoittaisi kausivaihteluita.

Energiaomavaraisuuteen voisi rohkaista myös yrityksiä ja Keski-Suomen kuntia. Energiansäästötavoitteiden lisäksi voidaan luoda kannusteita yrityksille laittaa tuotantotilojensa yhteyteen pienimuotoisia tuuli- ja aurinkovoimaloita. Tuottajatariffin käyttöönotto kannustaisi myös heitä.

Energiaomavaraisuus parantaisi jokaisen pienen voimalaitoksen ympäristön selviämistä tilanteissa, joissa sähkön saanti on esimerkiksi myrskytuhojen vuoksi heikentynyt. Lukuisat pienet laitokset tuottaisivat energiaa useammasta pisteestä, joten tyystin sähköttömäksi jääminen olisi epätodennäköisempää. Näin pientuotanto lisäisi kriisivarmuutta ja loisi sekä säästöä, että lisätuloja laman kanssa painiville kunnille, yrityksille ja yksityisille.

Mitä on tehtävä?

Energiaomavaraisuuteen pyrkiminen on asetettava yhdeksi maakunnan tärkeimmistä tavoitteista. Sitä puoltavat seikat käyvät ilmi jokaisen julistuksen kohdan omissa perusteissa. Mutta meidän on muutettava myös ajatteluamme - pois keskitetystä tuotannosta ja kohti hajautettua ja monimuotoista tuotantotapaa. Energiaomavaraisuus on mahdollisuutemme astua suoraan kehityksen, tutkimuksen ja innovatiivisuuden kärkeen. Voimme olla esimerkillisesti kilpailukykyisiä, työllistää paikallisia ihmisiä ja näyttää mallia koko Suomelle - jos vain haluamme. Tai voimme pitää kiinni luutuneista uskomuksistamme ydinvoiman kaikkivoipaisuuteen ja työllistää ydinvoiman rakennustyömaille ja louhoksiin puolalaista työväkeä liikevoiton valuessa auttamatta ulkomaille ja ympäristötuhojen sekä ihmisten sairastumisten kustannusten jäädessä meidän maksettaviksemme.

Energiaomavaraisuus vaatii tietoa, päättäväisyyttä ja ennen kaikkea tekoja. Olemme tässä esittäneet konkreettisia keinoja energiantuotannon omavaraistamiseksi Keski-Suomen alueella. Liitämme julistuksen oheen tiedotteen Vaasan yliopiston tutkimuksesta maaseudun energiaomavaraisuudesta (julkaistu 2005), Greenpeacen raportin uraanin louhinnan vaaroista ja Arevan toiminnasta (julkaistu 2006) sekä Piia Kauppisen opinnäytetyön Hevosenlannan hyötykäytön mahdollisuuksista .

Matka energiaomavaraisuuteen ja kestävään kehitykseen vaatii konkreettisia askeleita ja jatkaaksemme olemassa oloamme, matka on aloitettava jo tänään. Voidaksemme elää yhdessä luonnon kanssa, meidän on tultava oman alueemme alkuperäiskansaksi. Meidän on opittava näkemään oman alueemme luonto, sen voimavarat ja resurssit ja hyödynnettävä niitä kestävällä, niiden uusiutumista ja luonnon sekä ihmisten hyvinvointia tukevalla tavalla. Energiaomavaraisuus on juuri sitä - ylpeyttä ja kykyä toimia tasapainossa tämän kallisarvoisen keskisuomalaisen luonnon kanssa.

Keskustelua aiheesta Vaihtovirtaverkon blogissa!

Vieraalla maalla - ajatuksia kohtaamisesta

(Pahoittelen, teksti on vanha, vuoden 2008 tammikuulta. Se vaan yllättäen ajankohtaistui taas.)

Olen joutunut miettimään viime aikoina, onko todella olemassakaan luotettavaa ihmisryhmää tai toisaalta, sellaista, jonka kanssa en haluaisi olla tekemisissä. Nuorempana näkökulmani aiheesta ovat olleet kovasti jyrkemmät ja usein kristinuskoa kohtaan tuntemani vahvan antipatian leimaamat. Ja toisaalta, muihin huuhaisiin olen usein luottanut liiankin helposti - katastrofaalisin seurauksin. Kenelle siis uskallamme antaa sielumme avaimet? Onko olemassa ehdottomia luotettavuuden merkkejä tai toisaalta, ehdottomia kieltäytymiskohtia ja voiko näitä ryhmittää ihmisiin?

Kokemukseni hevosten kanssa ovat tehneet minusta ihmisten kanssa vähän liiankin avoimen. Hevosta on pakko lähestyä täysin avoimin sieluin ja sydämin, mutta ihmisten kanssa ei voikaan kantaa sydäntään hihassaan, ainakaan niin ei voi tehdä loukkaantumatta helposti ja turhankin lujasti. Niinpä kohtaamisista uusien ihmisten kanssa on tullut hidasta tanssia, jossa luottamusta ja yhteisymmärrystä haetaan kuin askeleita tanssiin, jota kumpikaan ei vielä oikein osaa. En voi täysin väittää, ettenkö pitäisi tutustumisvaiheesta. Täytyy rehellisesti myöntää, että se on äärimmäisen jännittävää, kuin hakisi mahdollisuutta kerran toisensa jälkeen ylittää itsensä, ymmärtää ja nähdä vähän enemmän sen toisen silmien lävitse, kokea jotakin itseään suurempaa tai itselleen vierasta. Oikeastaan jopa niin, että mitä enemmän pystyn rakentamaan luottamusta ja yhteistä kokemusta alkuperäisestä vierauden ja erilaisuuden tunteesta huolimatta, sitä tyytyväisempi olen. Pohja-ajatuksena lienee, että ihmisiähän me kaikki olemme, joten vääjäämättä sitä yhteistä on aina enemmän, kuin sitä erottavaa.

Mutta toisaalta, rakastun ihmisiin palavasti ja lujasti jo alkumetreistä. Siis ihan ystäviinkin. Ja se on hankalaa monessakin suhteessa. Päästäessämme ihmisiä lähellemme, annamme heille vääjäämättä mahdollisuuden loukata meitä aivan valtavasti. Minun pitäisi uskoa luottamustanssiin enemmän ja vain ymmärtää jatkaa sitä pidempään. Ei aina heittäytyä pitämään aivan jokaisesta. Vaikka kokemus on osoittanut, että suurin osa ihmisistä on luottamuksen arvoisia, mahtuu joukkoon vääjäämättä niitä, joiden aiheuttamat haavat tuntuvat edelleen tuoreilta ja joiden muisteleminenkin tuottaa niin suurta kipua, että on vaikea hengittää.

Olen ehkä liian helposti niputtanut "huuhaat" turvallisten ihmisten kategoriaan, katsomatta tarkemmin, minkälaisia nämä ihmiset ovat. On helppoa antautua sen illuusion valtaan, että kaikki huuhaat pohjimmiltaan uskovat samalaisiin asioihin kuin minä, kokevat asiat samalla tavalla tai ovat moraalisesti samoilla linjoilla kanssani. Liian monien asioiden automaattinen olettaminen on lyhin tie pettymykseen ja huuhaan sarallakin on niin monenlaista sukankuluttajaa.

Lähestyessämme toisen ihmisen sielua, hänen ajatuksiaan tai ymmärrystään, olemme aina vääjäämättä vieraalla maalla, missä automaattiset oletukset ja ennakkoon tehdyt johtopäätökset ovat aina este todelliselle kohtaamiselle. Jokaisen ihmisen kanssa on lähdettävä siitä lähtöoletuksesta, ettei tiedä tästä kyseisestä ihmisestä valmiiksi mitään. Silloin antaa suurimman mahdollisuuden tälle toiselle itselleen kertoa ne asiat, joita tämä pitää tärkeinä. Rakkaudellisimmatkin ennakko-oletukset toimivat pitkän päälle aina itseään vastaan.

Ja tämä toiseenkin suuntaan. Olen ollut useamman vuoden ylpeä siitä, minkälaisia älykkäitä, itsenäisiä ja erikoisia ihmisiä olen saanut ystävikseni. Monet näistä peloistani ja ennakkokäsityksistäni huolimatta. Olisin köyhempi ihminen ja monin verroin sokeampi inhimillisen viisauden saralla, ellei ystävissäni olisi useampaan uskontokuntaan ja lukemattomiin eri maailmankatsomuksiin jakautuvia ihmisiä, puhumattakaan eri ikäisistä, erilaisista sosiaalisista-, etnisistä tai koulutuksellisista taustoista lähtöisin olevia ihmisiä. Monessa tapauksessa tuntuu, että lähtökohtainen erilaisuus on antanut tilaa syvemmälle ystävyydelle, kuin aluksi tunnettu samuus. Se on mahdollistanut pidemmän tutustusmistanssin, jossa on syvemmin selvitelty, että minkäslainen otus tämä kyseessä oleva onkaan.

Vaara ihmisten suhteen tulee harvoin meille tuntemattomista asioista, jotka aluksi vaikuttavat pelottavilta. Koska pelottaviin asioihin tutustumiseen ja niiden hyväksymiseen varaamme aina enemmän aikaa. Suurin vaara omalle henkiselle hyvinvoinnilleni on aina tullut niiden ihmisten taholta, jotka olen hyväksynyt ja kokenut tutuiksi liian nopeasti. Vaara on vaaninut silloin, kun en ole kokenut liikkuvani vieraalla maalla. Kun en ole muistanut liikkuvani siellä, vaikkei kukaan ihminen ole aluksi sen tutumpi, kuin toinenkaan. Mikään maailmankatsomus ei tee ihmisistä niin samanlaisia, kuin olen itse, että minun tulisi automaattisesti olettaa heistä jotakin. Tai toisaalta, ei koskaan niin erilaisiakaan. Pitää vain muistaa liikkuvansa vieraalla maalla, täytyy edetä varovasti, tahdikkaasti ja harkitusti, tai törmäyksiä sattuu vääjäämättä.

Tunnistan itsessäni tarpeen kuulua ryhmään, leimautua ja sanoa "nämä ovat minun ihmisiäni - tällainen minäkin olen." Luulen, että se on inhimillinen perustarve ja korostuu kaikilla niillä ihmisillä, jotka eivät tunne kuuluvansa massaan. Mutta parhaankaan viiteryhmän löytäminen ei tarkoita auttamatta turvallista ympäristöä. Kuten Emma sanoi viisaana, "idiootit ovat idiootteja, maailmankatsomuksesta riippumatta." Täten jokaisessa porukassa on omat mukavat ihmisensä ja omat hankalat ihmisensä ja on puhtaasta sattumasta kiinni, kumpiin satut törmäämään ensin. Myös wiccoissa, erilaisissa huuhaissa jne. Ja tekisi mieleni sanoa, että varsinkin tällä saralla. Huuhaassa on paljon sellaista, joka vetää puoleensa henkisesti tasapainottomia ihmisiä, tai niitä ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet aiheesta täysin väärästä syystä. Rehellisyyden nimissä manipulointi, valehtelu, oman edun tavoittelu jne. eivät ole vieraita parhaillekaan huuhaa-piireille. Ja mikäli uskoo vakaasti asioiden olevan toisin, joutuu helpommin hyväksikäytetyksi tai henkisesti murretuksi. Usein vielä sellaisten ihmisten taholta, jotka itse uskovat vilpittömästi tekevänsä sinulle palveluksen ja auttavansa sinua eteenpäin henkisellä polullasi.

Kuten eräät ystäväni ja entisen covenini jäsenet, jotka kertoivat, että olen hirviömäinen despootti, täysin kyvytön empatiaan ja ihmisen tunnekylmä sosiopaatti. Ja että minun vain pitäisi rehellisesti kohdata nämä ominaisuudet itsessäni voidakseni kasvaa ihmisenä. Vasta siinä kohtaa, kun kuulin kolmannelta ihmiseltä, että nämä samat ihmiset olivat esittäneet aivan saman arvion myös hänestä, aloin oivaltaa, että ongelma saattoi olla jossakin muualla, kuin minussa. Alkoi näyttää siltä, että näiden ihmisten seurassa kaikki muut ihmiset olivat tunnekylmiä ja kyvyttömiä empatiaan, myös sellaiset, jotka hyvin tiesin äärimmäisen kilteiksi ja sympaattisiksi ihmisiksi. Tyypillistä kyllä, huuhaa-maailman kovat odotukset itsestä ja omasta henkisestä kasvusta eivät aina johda omien ongelmien tunnistamiseen ja kohtaamiseen, vaan aika ajoin myös siihen, että omat, negatiivisiksi mielletyt kokemukset heijastetaan muihin ihmisiin ja heistä etsitään syntipukkeja omaan pahaan oloon. Se on masentavaa ja vaarallista leikkiä, joka usein murtaa ja satuttaa niitä, jotka syyllistämisen kohteeksi joutuvat.

Mikä sitten olisi auttanut? Kenties se, että sanojen sijaan olisin syventynyt kuuntelemaan ja katselemaan tekoja ja niiden seurauksia, havainnoinut vastuunkantoa ja suhtautumista ongelmatilanteissa. Ja se, etten niin helposti olisi langennut ajattelemaan, että tietysti minulle tärkeät arvot (rehellisyys, aitous, rakkaudellisuus, avoimuus, päättäväisyys ratkaista eteen tulevia ongelmia) ovat samoja, kuin muiden arvot. Jos olisin hiljentynyt kuuntelemaan sitä, että toden totta, niiden aivan lähimmäistenikin kanssa, olin edelleen vieraalla maalla. Se olisi säästänyt kovin monelta tarpeettomalta tuskalta.

Tosin, turhia ovat vain ne virheet, joista ei oteta opiksi.

Hermana Cristinan kaivo

Eli viimeisin EU-aiheinen julkinen esiintyminen ja kannanotto globalisaatioon

Hermana Cristina on pieni nainen ja joka päivä hänen on nostettava vettä perheelleen syvästä kaivosta. Väkipyörä on jäykkä ja ämpäri raskas ja vaikka hän odottaa kuudetta lastaan, hän ei valita. Hän tuntee olevansa onnekas, sillä hänen ei tarvitse nousta ennen aurinkoa ja kävellä pitkin uutta moottoritietä vettä etsien kuten monet naiset tekevät. Ja vaikka hänen ja hänen perheensä omaisuus mahtuisi muutamaan ostoskassiin, hänellä on koti - vaikkakin kaukana siitä kaupungista, jossa hän syntyi ja missä hänen perheensä ja ystävänsä asuvat. Hän ja hänen perheensä ovat pakolaisia, he jättivät kotinsa sodan aikana. Sodan, jota käytiin niitä vastaan, jotka eivät enää voineet sietää toivottomuutta ja epäoikeudenmukaisuutta ja kapinoivat rikkaita ja voimakkaita vastaan. Mutta vallankumous, kuten niin monet asiat, päättyi epätäydellisesti ja kaikki veri, kipu ja uhraukset toivat vain osittaisen voiton kuolemanjoukkoja ja suuryritysten tukemia sotavoimia vastaan.

Hermana Cristina ei koskaan oppinut lukemaan ja vaikka hän on väsynyt ja kulunut lukuisten raskauksien jälkeen, ei hänen elämässään ole muuta kauneutta, jolla täyttää kotia. Hän ei asu kaukanakaan suuresta tiestä, jolla hänen kaltaisensa naiset vaeltavat päivittäin tomussa vettä etsien. Tien rahoittivat sellaiset yritysmaailman etujoukot, joiden nimiä Hermana Cristina ei tunne. Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto - uusliberalismin instituutiot, jotka lainasivat rahaa jollekin hallituksen inkarnaatiolle, jota Hermana Cristina ei koskaan äänestänyt, yksityisissä neuvotteluissa, joita kansalaiset eivät koskaan hyväksyneet, rakentaakseen teitä, joita täplittävät huoltoasemat ja kaupat loistavan puhtaina ja hohtavina. Kuin palatsit ne kohoavat, täynnä lasisia pikaruokahyllyjä, joista varakkaasta pohjoisesta saapuvat vierailijat voivat löytää tuttuja tuotemerkkejä, Kellog's-muroja, Mars-patukoita.

Hermana Cristina ruokkii perheensä tortilloilla ja pavuilla. Hän pitää itseään onnekkaana, sillä niin moni on nälkäinen. He ovat nälässä, sillä - vaikkei Hermana Cristina sitä tiedäkään - hänen maansa on maksettava korkoa niistä lainoista, joilla rakennutettiin suuri tie, kauniit huoltoasemat ja kaupat täynnä merkkituotteita, joihin hänellä ei koskaan tule olemaan varaa. Hänen hallituksena, jota hän ei tosin koskaan valinnut, on kannustettava viljelijöitään tuottamaan ruokaa, jota myydään rikkaisiin maihin ja sen on hyväksyttävä samojen yritysten maquiladoras-tehtaiden rakentaminen. Tehtaiden, joissa hänen lapsensa ennen pitkää työskentelevät ja tuottavat farkkuja, kännyköitä ja tietokoneita, joihin heillä ei koskaan ole varaa neljän dollarin päiväpalkallaan. Vaikka Hermana Cristinalla on itsellään neljä tytärtä, hänen tyttärillään ei välttämättä ole lapsia lainkaan, sillä maquiladoras-tehtaiden päästöt ovat myrkkyjä, jotka syövyttävät munasarjat ja kohdut. Hallitus, jota Hermana Cristina ei koskaan äänestänyt, hyväksyy tämän houkuttaakseen suuryhtiöitä kuitatakseen velkansa Maailmanpankille. Hermana Cristina ei koskaan pääse äänestämään, vaikka juuri se voisi turvata hänen tytärtensä terveyden. Hermana Cristina ei juuri siksi koskaan pääse äänestämään.

Hänen poikansa unelmoivat rikkaista maista pohjoisessa tai suuren tien seuraamisesta Guatemalan läpi Meksikoon. Mikäli he onnistuvat, he eräänä päivänä seisovat kadunkulmassa nälkäisinä ja epätoivoisina sumuisena aamuna, toivoen työtä. Jos he onnistuvat yli odotusten, he saattavat päästä työläisiksi ja ajaa töihin läpi katujen, joiden liikennevaloja kansoittavat kerjäläiset, jotka ovat vielä Hermana Cristinaa köyhempiä, sillä heillä ei ole koteja lainkaan. Tämä mies on murtunut jo kauan aikaa sitten, sillä hänet lähetettiin oikeudettomaan sotaan suojelemaan suuryritysten etuja. Tuo nainen on juuri päässyt vankilasta; hän menetti lapsensa jouduttuaan epätoivoissaan huumekoukkuun, jolla hän yritti lääkitä epätoivoaan. Tällä naisella on AIDS, eikä rahaa edes huoneeseen yöksi saati lääkkeisiin. Tuolla miehellä on toivoa silmissään ja hän hymyilee, mutta hänelläkään ei ole työtä, sillä tehdas, jossa hän työskenteli, muutti El Salvadoriin, missä ihmiset tekevät töitä neljällä dollarilla päivässä.

Katua reunustavat kiiltelevät kauppojen näyteikkunat tarjoillen farkkuja, tietokoneita ja kännyköitä. Sihteerikkö lusikoi sokeria kahviinsa ja pitää itseään onnekkaana, sillä hänellä yhä on työ. Puolet hänen yksiköstään irtisanottiin, kun suurempi yritys osti yrityksen, jossa hän työskentelee. Hänen palkkansa hädin tuskin kattaa lastenhoitomaksut, lainojen lyhennykset ja hänen asuntonsa vuokran. Ja vuokra, se on korkealla, koska pankit ovat rohkaisseet sijoittamista keskustan kiinteistöihin - niin moni haluaa asua kaupungissa, jossa suuryrityksillä on pääkonttorinsa. Hän ei vielä tiedä, että hänellä on syöpä, joka on peräisin kemiallisista jäämistä ruoasta, jota hän syö. Samanlainen syöpä, kuin niillä, jotka tekivät raskaan matkan suurta tietä ja nyt keräävät sadon ja levittävät kemialliset lannoitusaineet, joita pankit velvoittavat viljelijöitä käyttämään. Sillä kyllähän pankki toki haluaa tukea kemianteollisuutta, onhan pankki antanut sille suuret lainat. Eikä hän vielä osaa kuvitella, että hän pian menettää työnsä, koska on liian sairas suoriutuakseen ja menettää sairausvakuutuksensa, koska ei ole enää töissä. Eikä vapauden nimissä hänen hallituksena ole velvollinen hänen terveydenhuollostaan huolehtimaan. Eikä hän näin ollen elä riittävän pitkään nähdäkseen oman tyttärensä aikuistuvan. Eikä hän tiedä, että samat kemialliset jäämät, jotka saastuttivat hänen rintansa, imeytyvät hitaasti mutta varmasti myös kohti Cristinan kaivoa.

Näettekö yhteyden? Maailma, joka toimii rahan arvoilla, rahan ja suuryritysten ehdoilla, saastuttaa, pilaa ja tuhoaa vääjäämättä jokaisen siinä elävän ihmisen. Pelkät suojelulait eivät riitä - on vaadittava vallankumousta!

Kuvitelkaa hetken ajan maailma, jossa kaikkien talouselämän vaikuttajien suurin päämäärä olisi pitää Hermana Cristinan kaivo puhtaana ja vapauttaa hänet veden nostamisen raskaasta tehtävästä ja tehdä se tavalla, josta on eniten hyötyä hänelle, hänen lapsilleen ja hänen lapsen lapsilleen. Joten sen sijaan, että Maailmanpankki tarjoaisi hänen hallitukselleen rahaa valtaisaa patohanketta varten, joka tuhoaisi paikallisten pienviljelijöiden viljelmät, Hermana Cristinalle tarjottaisiin sähköpumppu ja aurinkopaneeli. Ja jotta hänen poikiensa työllistyminen olisi taattu, sähköpumppuja ja aurinkopaneeleita alettaisiin valmistaa paikallisesti, maan omien asukkaiden tarpeisiin. Ja ihmiset opetettaisiin itse rakentamaan, asentamaan ja huoltamaan näitä välineitä. Ja huolehdittaisiin, että jokaiselle heistä maksetaan riittävästi palkkaa, että heillä on varaa papuihin ja tortilloihin, hedelmiin, vaatteisiin ja turvattuun elämään. Niin Hermana Cristinan kaivon vedellä voisi kasvattaa puutarhan, jolla ruokitaan perheen lapset, joista kasvaa terveitä, iloisia ja innokkaita oppimaan.

Ja jotta kaivon puhtaus voitaisiin turvata, maquiladoras-tehtaat suljetaan ja suuret plantaasit kansallistetaan. Ihmiset viljelevät pieniä palstoja, joilla lainnoitusta ja myrkytystä vaativien monokulttuurien sijaan kasvatetaan runsasta lajimäärä rinnakkain - ei ulkomaille vietäväksi, vaan jotta perheet saavat syödäkseen ja voivat myydä pienet ylijäämänsä niille, jotka valmistavat ja asentavat aurinkopaneeleita.

Jos kuvittelemme maailman, jossa Hermana Cristinan kaivon puhtaus on tärkein asia kaikille päättäjille ja jokaiselle vallan instituutiolle, näemme puhtaamman ja turvallisemman maailman. Näemme maailman, jossa ihmiset voivat liikkua epätoivon sijaan uteliaisuudesta. Näemme maailman, jossa on rauhaa ja tasa-arvoa. Näemme hyvinvoivan maailman ja onnellisen ihmiskunnan.

Juuri sinulla, joka luet tätä tällä hetkellä, on mahdollisuus huolehtia Hermana Cristinasta ja hänen lapsistaan ja etenkin hänen kaivostaan. EU on Maailmanpankin, Maailmankauppajärjestön ja Kansainvälisen valuuttarahaston koira, joka toteuttaa uusliberaalia talouspolitiikkaa, kovien arvojen ja rahan politiikkaa. Nimenomaan EU rakentaa maailmaa, jossa köyhiltä viedään kaikki, toivoa myöten, tehtaat siirretään kehittyviin maihin "turvaan" ympäristöä ja ihmisiä suojaavilta laeilta ja koko palvelurakennetta yksityistetään sisämarkkinoiden syventämisen nimissä.

Tee Hermana Cristinalle, itsellesi ja maailmalle palvelus. Älä vaikene! Käytä ääntäsi nyt! Another world is possible! Sí, se puede! Hermanan kaivon ja turvallisen, tasa-arvoisen maailman puolesta taistelee myös allekirjoittanut numerolla 63.

(Starhawkin alkuperäisestä tekstistä soveltaen käännetty. Kävelykadulla Jyväskylässä 6.6. puhuttu.)

Ensimmäisen ydinvoiman vastaisen paikallisverkoston kokouksen satoa.

Ensimmäinen kokous on nyt ohi. Kokoustimme helatorstaina, eli 21. 5. Kirkkopuistossa, suuren männyn alla. Hiuksissani on edelleen pihkaa. Paikalla kokouksessa olivat Katriina, Hanna Era, Aino Kainulainen (ja ihanat koiran öhmötit) Aki ja Ilona, Jelena, Niklas, Miska, Anni ja Harri. Kaikki ihmiset eivät olleet aivan koko kokousta läsnä, joten nimellä kommentteja vain muutamilta.

Ihan ensimmäiseksi harjoittelimme hieman aktiivista kuuntelemista ja esittelimme muulle väellä parimme.

Sitten keskustelimme puhesauvan avulla seuraavista asioista:

1. Miksi juuri sinä vastustat ydinvoimaa?
Ryhmässä oli seuraavia näkemyksiä:
* tieteelliset perusteet ydinvoiman vaarallisuudesta
* loppusijoituksen ongelmat
* louhinnan tuottamat ongelmat
* työllistämättömyys verrattuna uusiutuvien käyttöön
* energiaa olisi parempi tuottaa hajautetusti ja monimuotoisesti, eikä suurissa yksiköissä, jotka ovat kriisin tullen herkkiä häiriöille
* Uraani ei ole mikään uusiutuva luonnonvara, vaan sitäkin on rajallinen määrä.

2. Mikä on ollut paras kansalaisaktiivikokemuksesi ja miksi?
* Kokemuksissa tuli esiin hyvin monenkirjavia esimerkkejä. Tärkeimpinä nousivat esille mielenosoitukset, joissa on ollut paljon osallistujia, sekä sellaiset, joilla on ollut selkeä teema (esim. yhtenäiset vaatteet) sekä perinteisestä marssista poikkeavaa sisältöä, kuten laulua, runojen lukemista jne.

3. Mitkä ovat mielestäsi parhaita tapoja vaikuttaa ja miksi juuri ne?
* Kirjekampanja
* Hyvä tiedottaminen
* Äänestäminen
* Mielenosoitukset

4. Miten haluat olla tässä kampanjassa mukana?
Miska: koordinaattorina
Aino: etänä, mutta parhaan kykyni mukaan
Kati: mahdollisimman paljon ja monipuolisesti
Anni: tiedottamalla muita vihreitä ja miten ehdin
Harri: tiedottamalla sidosryhmiä, kokoamalla taustajoukkoa
Hanna: organisaattorina ja luomalla uutta tapaa toteuttaa tällaista kansanliikettä

(5. Lisäkysymyksenä oli, mikä on jäänyt harmittamaan edellisistä kokemuksista. Yleisenä kokemuksia olivat seuraavanlaiset:
* kun ihmisiä ei tulekaan paikalle tai tulee paljon vähemmän, kuin on arveltu.
* kun yhteiset työt jäävät yhden ihmisen tehtäväksi
* kun ihmisiä ei saada kiinni, jotta hommien etenemisestä voisi tiedustella
* kun tekee hurjasti työtä, mutta ei koe, että onnistuminen on työpanoksen mukainen tai työtä ei huomata)

Pohdimme lisäksi vielä vapaamuotoisesti, kuinka töiden kaatumista muutaman organisoijan niskaan voisi välttää ja ehdotamme seuraavia asioita:
* työtä yritetään jakaa niin pieniin osiin, että yhden ihmisen tekemättömyys ei ole vielä katastrofi
* työtä tehdään työpareina, joten joku on todennäköisesti aina mahdollista saada kiinni ja asiat tulevat helpommin tehdyiksi
* ihmisiä rohkaistaan ilmoittamaan mahdollisimman nopeasti, jos vaikeuksia ilmenee

Seuraavaksi jumppasimme "Mitä mieltä" -jumppaa. Voimistelun ajatus oli koota ajatuksia ja näkemyksiä eri asioista, sekä ihmisten perusteluita näkökulmilleen. Asetimme lähekkäin seisovat kuusen ja männyn vastapooleiksi, joista mänty oli "Tykkään aivan tosi paljon" ja kuusi "En tykkää yhtään!" Kokousväen tehtävä oli sijoittaa itsensä näiden kahden väliin, kohtaan, joka edustaa heidän näkemystään.

Testasimme seuraavia teemaan liittyviä aiheita:
* Mielenosoitus (tykkäävät perustelivat: paras tapa saada näkyvyyttä)
* Kirjekampanja (tuotti hyviä tuloksia PP:n kanssa)
* JE:n pääkonttorin "piiritys" (näkyvyys / pidätetyksi joutuminen ja pippurikaasu)
* Uusiutuvia energiamuotoja tuottavien PK-yritysten mukaan ottaminen
(kaikki tykkäsivät)
* Fennovoima
(kukaan ei tykännyt, ei edes Miska, kuultuaan, että Fennovoima on saksalaisomisteinen. Muuten positiivisuuden perusteena energiaomavaraisuus.)
* Yhteistoimijoina
- Greenpeace
- Suomen luonnonsuojeluliitto
- Anarkistiliitto
- Maan ystävät
- jne
(Kaikki tykkäsivät.)


Sitten ideoitiin pareina toimintatapoja.

Miskan ja Ainon työryhmä ehdotti zombiewalkia ja yhteistyötä Jelmun kanssa. Ihmiset tulevat mielellään konsertteihin ja tärkeän asian puolesta voisi hyvinkin olla mahdollista saada esiintyjiä suopumaan pienellä palkkiolla.

Hannan ja Katin työryhmä ehdotti avoimen kansalaistapahtuman järjestämistä esim. Lounaispuistossa. Puhujia voitaisiin "tilata" muista vastaavista kansanliikkeistä, Greenpeacelta jne. Lisäksi tarvittaisiin interaktiivisuutta - työpajoja, joissa ihmiset voisivat konkreettisella tavalla osallistua. Pohdittiin myös mahdollisuutta kutsua PK-yrityksiä esittelemään tuottamiaan ratkaisuita energiakysymyksiin. Mm. maavoima, ilmalämpöpumput, tuulivoima jne.

Annin ja Harrin työryhmä ehdotti varsinaisen, syvemmän keskustelutilaisuuden järjestämistä. Asiantuntijakeskustelu onnistunee parhaiten sisätiloissa ja paneelimuodossa.

Lisäksi yhdessä pohdittiin ajatusta yhdistää zombiewalk ja varsinainen miekkari. Miekkarin lähtökohta olisi keskiaikainen rutto-teema. Edellä kulkisi säteilyvaara-merkein merkittyjä ihmisiä, jotka soittaisivat kelloa ja huutelisivat "tuokaa kuolleenne!" ja heidän perässään zombeja ja muutama "ruumisvaunuja" vetävä tyyppi. Ruumiskerääjät pysähtyisivät aika ajoin huutamaan kutsunsa ja risteyksistä kulkueeseen liittyisi lisää zombeja.

Heidän perässään kulkisi nk. "luonnonvoima" -kulkue järjestäytyneenä neljän elementin (ilma, tuli, vesi, maa) mukaan ja pukeutuneena värikoodein. Jokaiseen värisektioon tuotaisiin sen elementin voimaa tuottavien asioiden pienoismalleja (esim. tuulimyllyjä, "aurinkopaneeleita" jne) sekä jokaisella voimalla olisi oma kiinalainen lohikäärmeensä. (Eli muutaman ihmisen keppien päässä kantama otus) Lisäksi kaikki muu rekvisiitta, tanssi, laulu, musiikki jne. on kovin tervetullutta.

Anni pohti ansiokkaasti, että kovin karnevalistisen kulkueen tarkoitus saattaa jäädä katsojille hämäräksi. Tätä voisi selkeyttää laittamalla riittävän suuret bandikset kulkueen avaajille, esim. "Ydinvoimaa" ja "Harmoniaa" sekä nakittamalla kulkueeseen riittävän tiheään ihmisiä jakamaan flyereitä katsojille.

Harri nosti myös esiin hyvä huomion siitä, että toimiakseen tällainen veto vaatii aivan valtavasti väkeä. Totesimme, että meidän on tehtävä parhaamme rekrytoidaksemme mukaan kaikki, kaikkien mutsit ja niiden mutsien mutsit. Eli tähän tarvitaan sekä toimivaa ja tehokasta tiedotusta, että edeltävää toimintaa ja vielä kaikkien verkostoiden ja yhteistyötahojen mukaanottamista.

Loppupiirissä kyseltiin vielä, mikä on ihmisten fiilis projektista ja kuinka tällaiset vähän poikkeukselliset kokoustavat toimivat. Kokoustavat saivat kiitosta - tällaiseksi esittäytymis- ja avauskokoukseksi ne olivat hyvät. Kun täytyy tehdä päätöksiä, tarvittaneen enemmän organisaatiota ja rakennetta. Lisäksi kaikki ilmoittivat olevansa hyvillä mielen ja toiveikkaita alkavan projektin suhteen.

Pahoitteluni kaikille, jotka eivät päässeet paikalle!
Meillä oli valtavan hauskaa!

Maassa maan tavalla tai maasta ulos?

Eli miksi tarvitsemme monenlaisia kasvoja pyhälle?

Politiikkaa seurannut saattaa tunnistaa ensimmäisestä otsikosta perussuomalaisten mantran. Aina, kun perustellaan yksilön itsemäärittelyoikeuden rajoittamista tai halutaan demonisoida ihan tavallisia ihmisoikeuksia vaativia kansalaisia, tämä lause nousee esiin. Ellet halua leikkiä säännöillämme, älä leiki ollenkaan.


Perussuomalaiset ovat retoriikassaan noudattaneet jo pitkään koulukiusaajan logiikkaa - sen, joka keksii sopivan syntipukin, ei tarvitse ratkaista oikeita ongelmia. Jokainen varmaan tapasi koulussa sen tyypin, joka uhoamalla, pelottelemalla ja terrorisoimalla itseään pienempiä sai muut puolelleen. Perussuomalaisten poltiikka koostuu näistä samoista aineksista. On paljon helpompaa valita heikoin ja käydä tämän kimppuun, kuin pohtia oikeita ongelmia, ratkaisuja niihin tai todellista, koko järjestelmää muokkaavaa kritiikkiä. Valitettavasti seuratessani perussuomalaisten keskustelua eduskunnassa kantani vain vahvistuu.

Syyllisten metsästäminen ja tuomitseminen ei kuitenkaan luo ratkaisuja. Se vain lisää tarpeetonta kärsimystä. Ja heikomman höykytyksen aikana ne todelliset ongelmat vain kasvavat ja vaativat uudet syntipukit. Perussuomalaisten onneksi maailma on täynnä vääränlaisia ihmisiä, lapsia, vanhuksia, yksinhuoltajia, väärän värisiä tai valtion uskontoa tunnustamattomia, seksuaalisesti keskiverrosta poikkeavia tai vain oudosti pukeutuvia. Lienetkö sivari, kommari, hinttari, ryssä taikka ruotsalainen? Älä huoli, tämä porukka jahtaa kyllä vielä sinuakin.

Mutta minä haluankin kysyä, mikä oikein on maan tapa? Eikö maan tapa muodostu juuri niiden ihmisten arvoista ja tavoista, jotka tiettyä, maantieteellisesti rajattua aluetta asuttavat? Ja eikö se siksi ole kaikkea sitä, mitä perusässät tuntuvat vihaavan - muuttuva ja moniarvoinen?

Koko Suomen niemeltä ei nimittäin löydy eittämättä yhtäkään "perussuomalaista" sitä Todellista Suomalaista, jota tämä väki tuntuu edustavan. Jokainen meistä poikkeaa normista jollakin tavalla. On pidempiä ja lyhyempiä, hoikempia ja paksumpia, moraalisesta moniarvoisuudesta puhumattakaan. Se yksisilmäisyys, jolla perusässät ovat Todellista Suomalaisuutta määritelleet, pöyrisyttää.

Oma sukuni on asunut surkean pari sataa vuotta tällä niemellä. Noin kaksinkertaisesti sen ajan, kun tämä paikka on ylipäänsä ollut oma maansa tai sillä on ollut nimi. Perustellusta suomalaisuudestani huolimatta en millään mahdu perussuomalaiseen sini-valkoiseen määritelmään. Ensinnäkin, minulla on lapsi, vaikken ole naimisissa! (GASP!) Toisekseen, sukupuoli-identiteettini ei ole hetero. (GASP!) Kolmanneksi, en ole koskaan kuulunut valtion kirkkoon. (Herttilei!) Neljänneksi, olen tunnustava wicca. (Roviolle!) Ja pahin kaikesta, olen kommunisti! (Siperiaan!) En siis millään mahdu perussuomalaisten määrittelemän suomalaisuuden hyvin kapoisiin raameihin. Minun ei ole mahdollista olla "maassa maan tavalla" koska en hyväksy moniakaan maan tavoiksi muodostuneita asioita, enkä tunnusta virallista uskontoa. Mutta minne minun pitäisi tästä maasta lähteä? Vai pitäisikö minunkin suomalaisuuteni olla yhtä hyväksyttävä määritelmä siitä, mikä "maan tapa" on?

Kuitenkin olen ollut etuoikeutetussa asemassa niin pitkään, että ongelmani ja erilaisuutenikin on kovin helppoa ja pinnallista. Olen modernin ajan nainen, voin puhua, kirjoittaa, äänestää ja asettua ehdolle. Olen ulkonäöltäni kovin samanlainen kuin muutkin suomalaiset. Olen taloudellisesti riippumaton tavalla, joka tekee minusta itsenäisen. Kun tästä verrattain helposta asemastani pohdin erilaisuutta, tulee omasta erilaisuudestani helposti erilaisuuden tavoittelua. Asemani on niin turvattu, että tarvitaan todellista syvää pohdintaa, jotta voin ymmärtää miltä sekä etuoikeutettuna, että erilaisena oleminen tuntuu.

Toivonkin, että lukijani varaavat seuraavaksi tovin aikaa ja seuraavat minua Starhawkin opastamalle retkelle siihen, miltä erilaisuus ja etuoikeutettuna oleminen tuntuvat.

Hengitä ensin syvään ja kuvittele, että olet juuri lähdössä kävelylle halki kaupungin. Kävellessäsi katua huomaat, että ulkonäöllisesti kaltaisesi ihmiset ovat normi. Kauppojen ikkunoissa näet tuotteita, joita pidät puoleensavetävinä ja jotka on suunnattu juuri kaltaistesi ihmisten tarpeita ja mielenkiinnon kohteita varten. Mainokset kadun varsilla esittelevät kaltaisiasi ihmisiä menestyksen ja viehättävyyden ikoneina.

Kuljet elokuvateatterin ohi ja huomaat, että pääosan esittäjä uudessa menestyselokuvassa on aivan kaltaisesi. Kadulla on myös uskonnonharjoituspaikka ja iloksesi huomaat, että se on suunniteltu ja rakennettu juuri niitä rituaaleja ajatellen, joita sinä pidät tärkeinä.

Käännyt risteyksestä ja olet hetken epävarma sijainnistasi. Kysytkin neuvoa poliisilta, joka on samanlainen ihminen, kuin sinä ja kohtelee sinua kunnioittavasti ja kohteliaasti. Saavut kaupungintalolle, jossa on menossa kokous. Huomaat, että puhetta johtaa aivan kaltaisesi ihminen ja muut aivan sinunlaisesi kommentoivat ja heitä kuunnellaan kunnioittavasti. Sinulla ei ole epäilystäkään siitä, että mikäli päättäisit puhua, tulisit varmasti kuulluksi.

Nyt hengitä syvään. Päästä irti ensimmäisestä visiosta ja valmistaudu kulkemaan läpi aivan toisenlaisesta kaupungista. Kulkiessasi tämän kaupungin katua huomaat, että täällä aivan erilaiset ja sinusta poikkeavat ihmiset ovat normi. Kauppojen ikkunoissa näet tuotteita, jotka eivät millään tavalla palvele tarpeitasi tai kiinnosta sinua. Kadunvarsimainoksissa näet täysin itsestäsi poikkeavia ihmisiä esitettynä menestyksen ja puoleensavetävyyden ikoneina.

Kulkiessasi elokuvateatterin ohitse, huomaat, että uutuuselokuvan henkilöhahmoista yksikään ei muistuta sinua vähääkään. Kadulla ohittamasi uskonnollisen palvonnan paikkaa ei ole suunniteltu sinun uskontoasi varten, eikä se ole omia rituaalejasi varten edes avoinna.

Käännyt kulmasta ja huomaat eksyneesi. Yrität lähestyä poliisia, mutta käännyt nopeasti pois huomatessasi epäilyksen hänen katseessaan. Mutta et ehdi pakoon, ennen kuin poliisi, joka on eri etnistä ryhmää, sukupuolta ja eri ikäinen kanssasi lähestyy sinua ja aloittaa kuulustelun. Lopulta pääset pujahtamaan pakoon kaupungintaloon. Siellä on parhaillaan menossa kokous, jota johtaa sinusta täysin erilainen ihminen. Kommentoivat ja osallistuvat ihmiset eivät myöskään ole kaltaisiasi ja milloin joku sinua muistuttava yrittää puhua, hänet sivuutetaan nopeasti. Sinullakin olisi sanottavaa, muttet usko tulevasi kuulluksi.

Jos pohdit omaa kokemusta omasta elämästäsi, kumpaa kaupunkia se muistuttaa? Vai onko siinä piirteitä molemmista? Miltä elämä tuntuisi ensimmäisessä tai jälkimmäisessä kaupungissa? Mitä omanarvontunnollesi tapahtui ensimmäisen ja jälkimmäisen kohdalla?

Kovin yksioikoiset kulttuurit rajoittavat kaikkien yksilöidensä oikeutta olla ja elää. Jos minuuden määritelmä ei lähde omasta kokemuksesta siitä, mitä haluaa, mitä tarvitsee ja mitä kaipaa, vaan yrityksestä toteuttaa jotakin ulkoa annettua mallia, on yksilönvapaus kovin näennäistä. Identiteettiä ja ihmisoikeuksia rajoittavat kahleet rajoittavat jokaista yhteiskunnan jäsentä. Ainoa tapa taata yksilön oikeus vapaasti määritellä identiteettinsä on nähdä "hyvä", "oikea" ja "pyhä" mahdollisimman laajoina ja monikasvoisina käsitteinä. Suomalaisuus on minulle paljon enemmän, kuin perusässien kapea monokulttuuri. Suomalaisuus on minusta asia, joka määrittyy jokaisen tässä maassa asuvan, ajattelevan ja puhuvan ihmisen kokemuksen, mielipiteen ja arvojen kautta. Näin olkoon.

Aloite Jyväskylän Energian ja Fennovoiman ydinvoimayhteistyön purkamiseksi.

Jyväskylän Energian varat koostuvat paikallisten ihmisten maksamista sähkölaskuista. Tällä perusteella esitän, että kertynyt pääoma on käytettävä paikallisten ihmisten työllistämikseksi. Sähköntuotannon ratkaisuiden tulee perustua uusiutuviin ja kestäviin ratkaisuihin, kuten tuulivoimaan sekä metaanin ja muiden uusiutuvien polttoaineiden polttoon. Nämä energiamuodot työllistävät paikallisella tasolla, edistävät ilmastotavoitetta ja hyödyntävät jo olemassa olevaa infrastruktuuria.

Ydinvoimaa on perusteltu sen edullisuudella. Kuitenkin Fennovoiman oman viestintäjohtajan arvion mukaan uuden voimalan rakentaminen maksaisi 6 miljardia euroa – Jyväskylän Energialle yhtenä kuudestakymmenestä osakkaasta jäisi maksettavaksi 100 miljoonaa. Rakennuskustannukset eivät ole ainoat kustannukset, lisäksi hintaa muodostuu ylläpidosta ja tuotannosta, uraanin, työvoimakustannusten ja loppusijoituksen muodossa. Halvasta ollaan siis kaukana, vaikka kuinka energiaa saataisiin omakustannehintaan.

Ydinvoiman riski on sen suuri todennäköisyys pilata todellinen suomalainen rikkaus, pohjavetemme. Uraaninlouhinta on epäonnistunut ympäri maailmaa, eikä siihen käytetty tekniikka – avolouhiminen, ole muuttunut miksikään. Ydinvoiman lisärakentaminen energiaomavaraisuuden nimissä asettaisi painetta myös louhia uraania kotimaasta, saman omavaraisuuden vuoksi.

Esitänkin, että tulevan Jyväskylän energiahuolto ratkaistaan kestävästi, työllistävästi ja paikallisesti, ilman ydinvoimaan sijoittamista. Jyväskylän Energian ja Fennovoiman sopimus on irtisanottava ja käytettävissä oleva raha sijoitettava paikalliseen energian tuotantoon.

Mikäli Jyväskylän Energiaa ei voida suostutella toimimaan näin, ehdotan, että kaupungin tulee kilpailuttaa ostamansa sähkö ympäristöperustein.

Haastan kaikki paneeleissa ydinvoiman lisärakentamista kritisoineet keskisuomalaiset eurovaaliehdokkaat ottamaan kantaan tähän asiaan! Todellinen suhtautumisenne punnitaan teoissa, ei kauniissa puheissa.

Vappupuhe!

Hyvät ystävät!

Olen jo pitkään ollut vihainen siitä, että meiltä on varastettu sana "vapaus." Sen ryöstäneet pääomien etupiirit ovat liimanneet siihen merkityksiä, joita sillä ei ole. Vapaudesta on tullut pääoman vapautta - vapautta rajattomasti liikkua, vapautta ahneesti kahmia kaikki omaan laariin - piittaamattomuuden ja röyhkeyden vapautta. Mutta ei meidän vapauttamme. Kuinka voimme elää ihmisinä maailmassa, missä vapaudesta on tullut kapitalismin synonyymi?

Olen pitkään ollut murheellinen siitä, että meiltä on viety sana "arvo." Se esiintyy nykyisin trendikkäästi samoissa lauseissa muiden aikamme huippusanojen, kuten osakkeiden, kurssien, optioiden ja salkkujen kanssa. Se on muuttunut astraktista ominaisuudesta kylmässä rahassa laskettavaksi, helposti määriteltäväksi - yksioikoiseksi. Ja sen mukana ovat muuttuneet sellaiset sanat kuin "itseisarvo" ja "ihmisarvo" rahassa määriteltäviksi suureiksi.

Ystävät, puolestamme on määritelty suuri joukko sanoja. Onni, vakaus, rauha, tasavertaisuus - kaikki nämä meille kuuluvat sanat ovat karanneet rattaiksi kapitalismia tuottavaan puheeseen. Kun onni on sitä, että on enemmän rahaa, kuin naapurilla. Kun vakauden ehto on rajaton kasvu, rajattoman ahneuden ruokkiminen. Kun rauha tarkoittaa väkivaltaa omien silmien ja oman median kantaman ulkopuolella. Mitä silloin voi puhe ihmisyydestä, ystävyydestä ja elämän arvokkuudesta tarkoittaa? Tarkoittaako se silloin mitään?

Ja tarkoittaako demokratia todella EU:n byrokratiaa? Tarkoittaako edustuksellisuus todella valittujen edustajien oikeutta ylimielisesti ohittaa kansalaismielipide mennen tullen? Onko ainoaa mahdollista kansainvälisyyttä riistäjän rautaisella otteella määrittelemä uusliberalismi?

Kyse on lopulta meistä ja meidän sanoistamme. Kyse on siitä, mitä me hyväksymme, millä sanoilla ja missä yhteyksissä puhumme, kirjoitamme, laulamme. Minä vaadin takaisin rauhan ja vaurauden! Julistan yhteiseksi omaisuudeksi demokratian ja arvon! Vaadin keskustelua edustuksellisuuden ja vakauden merkityksestä!

Sanat määrittävät, rajoittavat ja rakentavat maailmamme, siksi meidän on oltava omien sanojemme valtiaita. Siksi meidän on määriteltävä millä sanoilla meidän maailmamme rakentuu. Vaikka ahneuden sanat rakentavat vaurautta harvojen taskuihin, ihmisen, elämän ja elävän maailman ne köyhdyttävät pelkiksi resursseiksi. Ennen kuin voi valloittaa maailman, täytyy ottaa haltuun kieli, joka sitä määrittää.

Homini lupus

eli kukas se ihmiselle peto olikaan?

Susien suojelu ja EU-komento puhuttaa ihmisiä. Susien ylisuojelua vastustetaan laajasti keskustelupalstoilla ja Facebookiin on ihan luotu oma ryhmäkin näille samanhenkisille petointoilijoille. Hassua kyllä, ryhmä on ryhmittelyn "vakaumukset ja aatteet" alla, suojelun vastustaminen ei siis olekaan rationaalinen, argumentteihin perustuva valinta, vaan vakaumus. Luonnollisesti on olemassa myös adressi, joka vaatii susien vierailuiden lopettamista asuintaajamissa. Sen ovat laatineet adressin tekstin mukaan "Lounais-Suomen asukkaat."

Olen jo pitkään miettinyt, mistä tämä valtava vihamielisyys nousee. Jopa niin valtava, että itse asiasta keskusteleminen usein jää valtavan räyhäämisen, mahdollisilla tilanteilla maalailun ja emotionaalisen sekametelisopan varjoihin. Keskustelutapoihin tuntuu vahvasti kuuluvan myös vastapuolen leimaaminen, jotta argumentteihin ei tarvitsisi vastata lainkaan.

Liian usein luonnonsuojelukysymyksissä nousee esiin se, että suojelumääräyksemme eivät ole omiamme, vaan sanellaan jostakin muualta. Monen suussa elävät toteamukset, että "hyvä niiden on sieltä Brysselistä meidän petokantoja sanella." EU jää etäiseksi ja ihmisten usko omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa on vähäiseksi. Tämä vääjäämättä poikii sen, että paikallistasolla ihmiset ottavat lain omiin käsiinsä. Kotkien pesintää häiritään, moottorikelkalla ajetaan ahman yli, monikin on minulle uhonnut ampuvansa niin sudet, kuin kanahaukatkin, milloin sellaisia tapaa. Kun demokratia pettää ja ihmiset sivuutetaan päätöksenteossa, ei kannata olettaa, että ihmiset noudattaisivat niitä tehtyjä päätöksiä.

Paras tulos sekä ihmisten, että suojeltavien eläinten kannalta olisi sopia suojelurajoituksista ja -keinoista paikallisella tasolla, ihmisiä itseään kuunnellen. Pelkkä ylhäältä komentaminen ei auta, jos ihmiset tuntevat itsensä uhatuiksi. Kiisteleminen siitä, onko uhka todellinen ja kuinka suuri uhka on kyseessä, on hedelmätöntä. On sekä väärin, että huolestuttavaa nollata ihmisten kokemukset ja omat arviot asuinympäristönsä turvallisuudesta - olivat sitten kyseessä inhimilliset tai eläimelliset pedot. Petoraivo voi lientyä vain, kun ihmisten huoli kuullaan ja otetaan huomioon.

Mutta reagoidaanko siihen poistamalla suojelu kokonaan ja hävittämällä kaikki ihmisten pelottaviksi kokemat asiat maailmasta? Eipä tietenkään. Susi ja muut pedot ovat parhaimmillaankin yhä vain eläimiä - eläimiä, joiden kanssa ihminen on elänyt ja selvinnyt jo tuhansia vuosia. Inhimillinen nokkeluus on voittanut taistelun elintilasta jopa niin tehokkaasti, että uhattuina nykyään ovat sudet, ahmat ja karhut, eivät, lukumäärällisesti ainakaan, ihmiset. Miksei ylivertaiseen älykkyyteen turvata tässäkin asiassa? Paraskaan peto ei ole niin nokkela, että se päihittäisi sitä varta vasten pystettyä aitaa, eikä edes kovin päättäväinen saaliidensa suhteen. Peto syö niitä eläimiä, joita sen on helpointa metsästää. Jos ihmiset tekevät lemmikkieläimistään helppoa saalista, pedot syövät niitä. Jos piha-alueet suojataan ja sekä tuotanto- että lemmikkieläimistä tehdään oikeasti vaikeaa riistaa, pedot pitäytyvät luonnollisemmissa vaihtoehdoissa.

Tämä lienee se kohta, jossa moni suuttuu ja ilmoittaa, etten ole varmastikaan koskaan asunut saatikka pitänyt eläimiä paikoissa, joissa pedot liikkuvat. Onneksi asia ei suinkaan ole näin. Hevoseni ovat laiduntaneet kesälaiduntaan paikassa, missä lähin susien tekemä kaato löytyi 12 metriä hevosten aidan ulkopuolelta. Hevosteni nykyisen kodin lähellä sudet ovat liikkuneet joka talvi, niin että ratsastusretkillä olemme katselleet lumesta suden jälkiä, joidenkin kymmenien metrien päässä talosta ja pihatosta. Korpilahdelle muuttaessamme pihasta löytyi suden jättämä kakka. Kyllä, talon pihasta. Sudet ovat olleet siis osa arkeani jo pitkään. Mutta niin on ollut myös järjen käyttö. Kun ratsastaa metsässä porukalla, kun tekee kunnon aidat, joita kiertää tarkastamassa, kun ei pidä pieniä eläimiä irrallaan yöaikaan. Kun peittää alueelta löytyvät haaskat ja hoitaa omien eläintensä ruumiit hautaan tai raatokeräilyyn.

Ainoa todellinen läheltäpititilanne syntyi nimittäin kahden koiran lopettamisen jälkeen - koirat olivat niin suuria, että kuoppaa peittämään tilattiin kaivuri. Sitä jouduttiin muutamia päiviä odottamaan ja sudet olivat haistaneet haaskan. Talon pentukoira menetti häntänsä osuttuaan peittämättömälle haudalle yhtä aikaa susien kanssa. Mutta säilytti henkensä, koska pakeni paikalta.

Keinot on monet, mutta harvat on hyvät, sanoi mummu kun kissalla pöytää pyyhki. Mitä tahdoin sanoa? Että kaikkien ihmisten mielipiteet näissä suojelukysymyksissä on kuultava, ilman leimaamista ja raivoamista. Pakottamisen sijaan on pyrittävä ratkaisemaan esiintyviä ongelmia, jotta ihmiset voivat tuntea olonsa turvallisksi sekä itsensä, että eläintensä puolesta. Valitettavasti näyttää siltä, että ihmiset ovat käyneet oikeutetussa vihassaan toistensa kimppuun. Keskustelussa heitellään edestakaisin ehdottomuuksia, eikä haeta todellisia ratkaisuja. Jos luovuttaisiin ajatuksesta, että suojelukysymyksissä joku on kategorisesti oikeassa ja joku toinen väärässä, voitaisiin luoda ratkaisuja, jotka palvelisivat sekä suojeltavia eläimiä, että samoilla seuduilla eläviä ihmisiä.

Miekkaa mahtavampi - runoja rauhan puolesta

Tempaus Jyväskylän kävelykadun kompassilla 4. 4. 2009

Tässä kuvassa punaisessa takissa Riitta Tynjä, megafonin kanssa allekirjoittanut sekä edessä vihreässä takissa satunnainen ohikulkija. Kuvan otti puolisoni.

Räntäsateiseen Jyväskylän keskustaan kokoontui 4.4. klo 16 kourallinen aktiivisia ja urheita rauhan puolesta puhujia. Kutsuin koolle tämän tempauksen saadakseni lisää huomiota rauhan rakentamiselle sotilaallisen liittoutumisen sijaan. Räntäsade ja kylmä tuuli eivät pysäyttäneet rauhalle omistautuneita ihmisiä.

Tässä kuvassa allekirjoittanut lukee runon. Kuvasta kiitos Ville-Veikolle! Riitta ja Satu tarkkailevat.

Pyysin kutsussani jokaista korottamaan äänensä rauhan puolesta ja lukemaan oman rauhan runonsa. Saimme kuulla runoja sekä omilta kotimaisilta runoilijoiltamme, että ajan ja paikan rajojen tuolta puolen, Aulikki Oksasesta, Pablo Nerudan kautta Enheduannaan, muinaissumerilaiseen runoilijattareen.

Kuvaan on taltioitunut varsinaisen toiminnan lisäksi myös toimintaa kuvannut V.-V. Kuvan otti puolisoni.

Urheina runojen lukijoina oli useampia SKP:n Jyväskylän piirin konkareita, Jyväskylän vasemmistonuoria sekä poliittisesti sitoutumattomia paikallisia nuoria. Kiitos täälläkin kaikille osallistuneille ja erityisesti Satulle, joka urheili paikalle kyltit ja VaNuille, jotka lainasivat kantavaäänisen ämyrinsä.

Tässä kuvassa mies kameran takaa, eli VaNujen Ville-Veikko. Hänelle suuri kiitos sekä tapahtuman kuvauksesta, että runosta. Pääosa tämän jutun kuvista on hänen kamerastaan lähtöisin.

Natosta ja asevarustelusta puhuminen ja ihmisten herätteleminen ei voisi olla ajankohtaisempaa. EU nojaa turvallisuuspolitiikassaan yhä enemmän asevarusteluun, taistelujoukkoihin ja nimenomaan Natoon. On pelottavaa kuunnella keskustelua, jossa nousee esille valmius sotilaalliseen voimankäyttöön ilman YK:n valtuutusta. Onko rauhan, inhimillisyyden ja kansainvälisen yhteistyön periaatteista luovuttu? Näinkö helposti niistä ollaan valmiita päästämään irti? Tulevissa vaaleissa mitataan nähdäkseni Suomen kansan ja koko Euroopan rauhantahto.

Aina yhtä reippaat ja ihanat Keski-Suomen vasemmistonuoret olivat tomerasti paikalla, säätä ja ohikulkijoiden huutelua uhmaten. Hyvä VaNut!

Rauhantyö ei kuitenkaan voi olla pelkkää sotilaallisen liittoutumisen vastustamista. Se on nähtävä osana laajempaa kokonaisuutta - tarvetta rakentaa tasa-arvoista, inhimillistä ja vapaata maailmaa. On kohtuullista kysyä, kuten Aulikki Oksanen, onko millään inhimillisillä saavutuksilla tai maailman mahdollisuuksilla merkitystä, jos ihmiskunta on tuhoutunut? Onko sillä merkitystä, mitä sodilla voidaan koskaan saavuttaa, jos ihmisyys meissä niiden vuoksi tuhoutuu?

Rauhantyön tulee alkaa jokaisesta ihmisestä, valmiudesta avata sydämensä uusille ihmisille, mielensä uusille ajatuksille ja kaataa tarpeettomat raja-aidat, jotka jakavat ihmisiä Meihin ja Niihin. Dalai laman sanoin, rauha ja empatia alkavat kyvystä ymmärtää, kuinka samanlaisia kaikki elävät, tuntevat olennot pohjimmiltaan ovat. Me vältämme kipua, pelkäämme lähimpiemme puolesta ja toivomme voivamme elää rauhassa ja onnellisina.

Allekirjoittanut, megafoni, runo, komea banderolli ja luja päättäväisyys.

Siteeraan tähän loppuun tapahtumassakin lukemani Aulikki Oksasen runon. Ote on runosarjasta "Seitsemän rapua, seitsemän skorpionia"

Eksyitkö painajaiseen? Unohduitko itseesi?
Tukehduitko kysymysten kaivoon? Mikä on
totta? Mikä tärkeää? Kenties ihminen
purressaan apinanleipäpuun siemeniä, välttyy
krokotiilinpuremalta? Kenties jossakin
syö pieni poika pastillia ukkospilven alla?
Kenties kaikki jatkuu kaikessa? Kenties avaruus
kätkee elämänmuotoja, joita ihmisen ymmärryksen
on mahdollista tavoittaa? Mutta eivätkö kaikki kysymykset
maailmankaikkeudesta, äärellisen
ja äärettömän suhteista, menetä merkityksensä,
jos ihmiskunta tuhoutuu? Ei ole ketään nauramassa
yhdessä Rembrantin Saskian kanssa? Ei ole ketään uneksimassa
Matissen unelmaa. Ei ole ketään etsimässä
avainta lukittuihin huoneisiin. Ei ole ketään uskomassa
kaukaiseen mordvalaiseen taruun: Kun mies tappaa äitinsä,
hevoset puhkeavat puhumaan ihmisten kielellä.

Päästetään jo sotilasliitto eläkkeelle!

Meille kerrotaan usein, että 4. 4. 1949 perustettu sotilasliitto Nato luotiin torjumaan Neuvostoliiton uhkaa, jopa luomaan vastapaino Varsovan liitolle. Näin juuri päättynyt konflikti löi alkutahdit kylmälle sodalle, militarismille ja yhä kiihtyvälle asevarustelulle - toisen maailmansodan liittolaisista tuli vihollisia.

Meitä houkutellaan Naton jäseniksi monien omien poltiikkojemme puheissa pitkälti olemattomilla uhkakuvilla. Samaan aikaan korostetaan, ettei Suomi ole uhattuna miltään suunnalta. Mihin silloin tarvitsemme sotilaallista liittoutumista? Meille luvataan turvaa ja vakautta, vaikka juuri näitä asioita Nato ei ole jäsenmailleen tai koko maailmalle kyennyt tähänkään mennessä tarjoamaan.

Naton piti perustamissopimuksensa nimissä suojella jäsenmaitaan hyökkäykseltä ja sen sattuessa velvoittaa muut jäsenmaat osallistumaan aseellisesti konfliktiin. (Perustamissopimus, artikla 5) Mutta jo alkuvuosiltaan saakka Nato on osallistunut sotiin, jotka eivät suoranaisesti ole koskeneet sen jäsenmaita, eivätkä edes maantieteellisesti sijainneet sen toimialueelle, Pohjois-Atlantin molemmin puolin. Ensimmäinen esimerkki tästä lienee jo heti perustamista seuranneena vuonna alkanut Korean sota, jossa Nato ja USA näyttelivät tärkeää osaa.

Käytännössä ainoa kerta, jolloin Naton jäsenmaan kimppuun on hyökätty ja se on pyytänyt kumppaneidensa apua puolustautumiseensa viidennen artiklan nojalla oli 11. 9. 2001 USA:n jouduttua terroristien hyökkäyksen kohteeksi. Tällöin Naton muut jäsenmaat tarjosivat tukensa, mutta USA lähti sotaan omin voimin.

Käytännössä Naton merkitys rauhan turvaamisessa jäsenmailleen on siis ollut vähäinen, pikemminkin voidaan sanoa sen merkittävästi lisänneen sodan uhkaa kylmän sodan aikana ja kiihdyttäneen asevarustelua. Lisäksi Naton joukot ovat osallistuneet konflikteihin toimialueensa ulkopuolella ja perustamissopimuksensa vastaisesti. Voidaankin hyvällä syyllä kysyä mitä hyvää Nato on jäsenmailleen tuonut ja mitä ihmettä se voisi tarjota pienelle Suomelle.

Nykymaailmassa Nato on aikansa elänyt sotilasliitto. Sodat ovat muuttaneet merkittävästi luonnettaan ja muotoaan Naton perustamisen jälkeen. Nykyisin on syytä olla enemmän huolissaan valtioiden sisäisestä turvallisuudesta, kasvavasta jengiytymisestä, alakulttuurien väkivaltaistumisesta, syrjäytymisen aiheuttamasta voimattomuudesta ja sen poikimasta yhteiskunnallisesta väkivallasta sekä erilaisten ääriryhmien aseistautumisesta. Sotia ei enää käydä niinkään valtioiden, kuin erilaisten ideologioiden välillä. Osapuolina eivät ole enää pelkästään sotilaat, vaan liian usein myös siviilit, jotka jäävät jalkoihin tai joita sumeilematta käytetään ihmiskilpinä tai kiristyskeinona. Samoin sotilaan ja siviilin ero on muuttunut, etenkin Naton operaatioissa häilyväksi -vihollistaistelijaksi voidaan määritellä ihmisiä etnisyyden tai uskonnollisuuden perusteella, heidän kansallisuudestaan tai sotilaallisuudestaan riippumatta.

Suomi on pieni maa, jolla ei ole varaa militarismiin, ei niin polittiisesti, kuin ihan kylmän rahallisestikaan. Poliittisesti voidaan argumentoida, ettei Nato pysty tarjoamaan meille mitään sellaista turvaa, jota oikeasti tarvitsisimme, sillä suurimmat uhkatekijämme ovat sisäisiä. Minkä lisäksi Naton laajenemisvauhtia tarkkaillessa olisi hyvä kysyä, mitä tapahtuu, jos konflikti käydäänkin kahden Naton jäsenmaan välillä. Ja sitten on se raha. Meille kerrotaan, että on lama, eikä varaa riitä edes koululaisten ruokaan. Kuinka kummassa sitä rahaa sitten riittäisi sotilasliiton jäsenmaksuihin? Kumpi on pienelle maalle tärkeämpää, omien kansalaisten pitäminen hengissä, vai isompien puolesta kuoleminen taistelukentillä, jotka ovat kaukana kotoa, sodissa, joiden mielekkyyttä ei normaali kuolevainen oivalla?

On siis aika laskea Nato-vanhus sen ansaitsemalle eläkkeelle ja kääntää maana selkä militarismille. Meidän on sijoitettava toivomme ja tarmomme aktiiviseen rauhantyöhön, johon kuuluu tärkeänä osana yhteiskunnallisen eriarvoistumisen nopea ja tehokas pysäyttäminen, kansainvälinen solidaarisuus ja yhteistyö maailmanrauhan, ympäristön kestävän kehittämisen ja ihmisarvoisen elämän puolesta!