perjantai 14. elokuuta 2009

Vieraalla maalla - ajatuksia kohtaamisesta

(Pahoittelen, teksti on vanha, vuoden 2008 tammikuulta. Se vaan yllättäen ajankohtaistui taas.)

Olen joutunut miettimään viime aikoina, onko todella olemassakaan luotettavaa ihmisryhmää tai toisaalta, sellaista, jonka kanssa en haluaisi olla tekemisissä. Nuorempana näkökulmani aiheesta ovat olleet kovasti jyrkemmät ja usein kristinuskoa kohtaan tuntemani vahvan antipatian leimaamat. Ja toisaalta, muihin huuhaisiin olen usein luottanut liiankin helposti - katastrofaalisin seurauksin. Kenelle siis uskallamme antaa sielumme avaimet? Onko olemassa ehdottomia luotettavuuden merkkejä tai toisaalta, ehdottomia kieltäytymiskohtia ja voiko näitä ryhmittää ihmisiin?

Kokemukseni hevosten kanssa ovat tehneet minusta ihmisten kanssa vähän liiankin avoimen. Hevosta on pakko lähestyä täysin avoimin sieluin ja sydämin, mutta ihmisten kanssa ei voikaan kantaa sydäntään hihassaan, ainakaan niin ei voi tehdä loukkaantumatta helposti ja turhankin lujasti. Niinpä kohtaamisista uusien ihmisten kanssa on tullut hidasta tanssia, jossa luottamusta ja yhteisymmärrystä haetaan kuin askeleita tanssiin, jota kumpikaan ei vielä oikein osaa. En voi täysin väittää, ettenkö pitäisi tutustumisvaiheesta. Täytyy rehellisesti myöntää, että se on äärimmäisen jännittävää, kuin hakisi mahdollisuutta kerran toisensa jälkeen ylittää itsensä, ymmärtää ja nähdä vähän enemmän sen toisen silmien lävitse, kokea jotakin itseään suurempaa tai itselleen vierasta. Oikeastaan jopa niin, että mitä enemmän pystyn rakentamaan luottamusta ja yhteistä kokemusta alkuperäisestä vierauden ja erilaisuuden tunteesta huolimatta, sitä tyytyväisempi olen. Pohja-ajatuksena lienee, että ihmisiähän me kaikki olemme, joten vääjäämättä sitä yhteistä on aina enemmän, kuin sitä erottavaa.

Mutta toisaalta, rakastun ihmisiin palavasti ja lujasti jo alkumetreistä. Siis ihan ystäviinkin. Ja se on hankalaa monessakin suhteessa. Päästäessämme ihmisiä lähellemme, annamme heille vääjäämättä mahdollisuuden loukata meitä aivan valtavasti. Minun pitäisi uskoa luottamustanssiin enemmän ja vain ymmärtää jatkaa sitä pidempään. Ei aina heittäytyä pitämään aivan jokaisesta. Vaikka kokemus on osoittanut, että suurin osa ihmisistä on luottamuksen arvoisia, mahtuu joukkoon vääjäämättä niitä, joiden aiheuttamat haavat tuntuvat edelleen tuoreilta ja joiden muisteleminenkin tuottaa niin suurta kipua, että on vaikea hengittää.

Olen ehkä liian helposti niputtanut "huuhaat" turvallisten ihmisten kategoriaan, katsomatta tarkemmin, minkälaisia nämä ihmiset ovat. On helppoa antautua sen illuusion valtaan, että kaikki huuhaat pohjimmiltaan uskovat samalaisiin asioihin kuin minä, kokevat asiat samalla tavalla tai ovat moraalisesti samoilla linjoilla kanssani. Liian monien asioiden automaattinen olettaminen on lyhin tie pettymykseen ja huuhaan sarallakin on niin monenlaista sukankuluttajaa.

Lähestyessämme toisen ihmisen sielua, hänen ajatuksiaan tai ymmärrystään, olemme aina vääjäämättä vieraalla maalla, missä automaattiset oletukset ja ennakkoon tehdyt johtopäätökset ovat aina este todelliselle kohtaamiselle. Jokaisen ihmisen kanssa on lähdettävä siitä lähtöoletuksesta, ettei tiedä tästä kyseisestä ihmisestä valmiiksi mitään. Silloin antaa suurimman mahdollisuuden tälle toiselle itselleen kertoa ne asiat, joita tämä pitää tärkeinä. Rakkaudellisimmatkin ennakko-oletukset toimivat pitkän päälle aina itseään vastaan.

Ja tämä toiseenkin suuntaan. Olen ollut useamman vuoden ylpeä siitä, minkälaisia älykkäitä, itsenäisiä ja erikoisia ihmisiä olen saanut ystävikseni. Monet näistä peloistani ja ennakkokäsityksistäni huolimatta. Olisin köyhempi ihminen ja monin verroin sokeampi inhimillisen viisauden saralla, ellei ystävissäni olisi useampaan uskontokuntaan ja lukemattomiin eri maailmankatsomuksiin jakautuvia ihmisiä, puhumattakaan eri ikäisistä, erilaisista sosiaalisista-, etnisistä tai koulutuksellisista taustoista lähtöisin olevia ihmisiä. Monessa tapauksessa tuntuu, että lähtökohtainen erilaisuus on antanut tilaa syvemmälle ystävyydelle, kuin aluksi tunnettu samuus. Se on mahdollistanut pidemmän tutustusmistanssin, jossa on syvemmin selvitelty, että minkäslainen otus tämä kyseessä oleva onkaan.

Vaara ihmisten suhteen tulee harvoin meille tuntemattomista asioista, jotka aluksi vaikuttavat pelottavilta. Koska pelottaviin asioihin tutustumiseen ja niiden hyväksymiseen varaamme aina enemmän aikaa. Suurin vaara omalle henkiselle hyvinvoinnilleni on aina tullut niiden ihmisten taholta, jotka olen hyväksynyt ja kokenut tutuiksi liian nopeasti. Vaara on vaaninut silloin, kun en ole kokenut liikkuvani vieraalla maalla. Kun en ole muistanut liikkuvani siellä, vaikkei kukaan ihminen ole aluksi sen tutumpi, kuin toinenkaan. Mikään maailmankatsomus ei tee ihmisistä niin samanlaisia, kuin olen itse, että minun tulisi automaattisesti olettaa heistä jotakin. Tai toisaalta, ei koskaan niin erilaisiakaan. Pitää vain muistaa liikkuvansa vieraalla maalla, täytyy edetä varovasti, tahdikkaasti ja harkitusti, tai törmäyksiä sattuu vääjäämättä.

Tunnistan itsessäni tarpeen kuulua ryhmään, leimautua ja sanoa "nämä ovat minun ihmisiäni - tällainen minäkin olen." Luulen, että se on inhimillinen perustarve ja korostuu kaikilla niillä ihmisillä, jotka eivät tunne kuuluvansa massaan. Mutta parhaankaan viiteryhmän löytäminen ei tarkoita auttamatta turvallista ympäristöä. Kuten Emma sanoi viisaana, "idiootit ovat idiootteja, maailmankatsomuksesta riippumatta." Täten jokaisessa porukassa on omat mukavat ihmisensä ja omat hankalat ihmisensä ja on puhtaasta sattumasta kiinni, kumpiin satut törmäämään ensin. Myös wiccoissa, erilaisissa huuhaissa jne. Ja tekisi mieleni sanoa, että varsinkin tällä saralla. Huuhaassa on paljon sellaista, joka vetää puoleensa henkisesti tasapainottomia ihmisiä, tai niitä ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet aiheesta täysin väärästä syystä. Rehellisyyden nimissä manipulointi, valehtelu, oman edun tavoittelu jne. eivät ole vieraita parhaillekaan huuhaa-piireille. Ja mikäli uskoo vakaasti asioiden olevan toisin, joutuu helpommin hyväksikäytetyksi tai henkisesti murretuksi. Usein vielä sellaisten ihmisten taholta, jotka itse uskovat vilpittömästi tekevänsä sinulle palveluksen ja auttavansa sinua eteenpäin henkisellä polullasi.

Kuten eräät ystäväni ja entisen covenini jäsenet, jotka kertoivat, että olen hirviömäinen despootti, täysin kyvytön empatiaan ja ihmisen tunnekylmä sosiopaatti. Ja että minun vain pitäisi rehellisesti kohdata nämä ominaisuudet itsessäni voidakseni kasvaa ihmisenä. Vasta siinä kohtaa, kun kuulin kolmannelta ihmiseltä, että nämä samat ihmiset olivat esittäneet aivan saman arvion myös hänestä, aloin oivaltaa, että ongelma saattoi olla jossakin muualla, kuin minussa. Alkoi näyttää siltä, että näiden ihmisten seurassa kaikki muut ihmiset olivat tunnekylmiä ja kyvyttömiä empatiaan, myös sellaiset, jotka hyvin tiesin äärimmäisen kilteiksi ja sympaattisiksi ihmisiksi. Tyypillistä kyllä, huuhaa-maailman kovat odotukset itsestä ja omasta henkisestä kasvusta eivät aina johda omien ongelmien tunnistamiseen ja kohtaamiseen, vaan aika ajoin myös siihen, että omat, negatiivisiksi mielletyt kokemukset heijastetaan muihin ihmisiin ja heistä etsitään syntipukkeja omaan pahaan oloon. Se on masentavaa ja vaarallista leikkiä, joka usein murtaa ja satuttaa niitä, jotka syyllistämisen kohteeksi joutuvat.

Mikä sitten olisi auttanut? Kenties se, että sanojen sijaan olisin syventynyt kuuntelemaan ja katselemaan tekoja ja niiden seurauksia, havainnoinut vastuunkantoa ja suhtautumista ongelmatilanteissa. Ja se, etten niin helposti olisi langennut ajattelemaan, että tietysti minulle tärkeät arvot (rehellisyys, aitous, rakkaudellisuus, avoimuus, päättäväisyys ratkaista eteen tulevia ongelmia) ovat samoja, kuin muiden arvot. Jos olisin hiljentynyt kuuntelemaan sitä, että toden totta, niiden aivan lähimmäistenikin kanssa, olin edelleen vieraalla maalla. Se olisi säästänyt kovin monelta tarpeettomalta tuskalta.

Tosin, turhia ovat vain ne virheet, joista ei oteta opiksi.

3 kommenttia:

  1. Ooh Hanna rakas.. luottamus on kovin vaikeaa. Mutta mutta, onneksi suuri osa ihmisistä on todellakin niitä tuntemisen arvoisia, luottamukseen kykeneviä tapauksia. Lankean itsekkin tämän tyypiseen epäluuloon vähän väliä.. samoin siihen liikaan luottamukseen. Halituksia sinulle, olet ihanuus! -Katriina

    VastaaPoista
  2. http://turjalainen.blogspot.com/2009/08/tiettyjen-ulkomaalaisryhmien.html:


    Tiettyjen ulkomaalaisryhmien yliedustuksesta rikostilastoissa


    Kuten kaikki tiedämme, eivät Suomen viranomaiset ole enää vuoden 2005 jälkeen suoraan antaneet tietoa koskien ulkomaista alkuperää olevan väestönosamme edustusta rikostilastoissa, varsinkaan tietyn tyyppisiä rikoksia koskevissa. Onneksi aina valmis toimittajakuntamme saa aina tarvitsemiaan tietoja:

    Lainaus:
    ----------------------------
    "Vuoden 2007 ulkomaalaisten rikollisuutta käsiteltiin Ajankohtaisessa Kakkosessa (TV2 Tiistai klo 21.00 22.1.2008): ”Ulkomaalaistaustaisten rikokset Suomessa - ongelma kasvaa”

    Jyväskylä:
    Ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä 2,7 %
    Osuus omaisuusrikoksista 7,3 %
    Osuus henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista 6,3 %
    Raiskaustapaukset, joissa epäiltynä ulkomaalaistaustainen 12,5 %.

    Tampere:
    Ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä 3,2 %
    Osuus omaisuusrikoksista 8,3 %
    Osuus henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista 12,2 %
    Raiskaustapaukset, joissa epäiltynä ulkomaalaistaustainen 40,9 %.

    Turku:
    Ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä 4,5 %
    Osuus omaisuusrikoksista 11,2 %
    Osuus henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista 20,6 %
    Raiskaustapaukset, joissa epäiltynä ulkomaalaistaustainen 22,5 %.

    Oulu:
    Ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä 1,9 %
    Osuus omaisuusrikoksista 5,9 %
    Osuus henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista 10,7 %.
    Raiskaustapaukset, joissa epäiltynä ulkomaalaistaustainen 41,2 %.

    Helsinki:
    Ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä 6,4 %
    Osuus omaisuusrikoksista 16,1 %
    Osuus henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista 21,6 %.
    Raiskaustapaukset, joissa epäiltynä ulkomaalaistaustainen 46,2 %.

    Lähde: http://www.youtube.com/watch?v=Q9ksQCR_X_c

    Lisää tietoja aiheesta Poliisi-TV:n raportissa: 'Ulkomaalaiset (erityisesti Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta saapuneet) korostuvat seksirikostilastoissa'


    Ohjelman [Ajankohtainen Kakkonen] nauhoite: http://www.youtube.com/watch?v=E1mCR_f4rtA"
    -------------------------

    Miksi Lähi-Idästä ja Pohjois-Afrikasta tulevilla on muita enemmän ongelmia sopeutua kulttuuriin, jossa naisilla on ihmisarvo ja väkivaltaa ei pidetäkään oikeutettuna?

    Olisiko jo viimein aika nostaa kissaa pöydälle ongelman perimmäisistä syistä? Miksi ongelma koskee erityisesti ja pääasiassa islamilaisesta kulttuuripiiristä tulevia? Mikseivät esim. itä-aasialaiset tai latinot koe samanlaisia 'ongelmia' sopeutumisessa Suomen rikoslain vaatimusten kanssa? Onko todellakin niin vaikeaa tunnustaa islamilaisen kulttuurin väkivaltaisuuden, ihmiskuvan ja erityisesti naisen asemaa koskevien käsitysten merkitystä tämän kaltaisen käytöksen takana?

    Ehkäpä nyt viimeistään olisi aika tunnustaa kulttuuri-relativismin onttous ja tarttua ongelmiin sen sijaan että yritetään kieltää ne ja vaientaa kritiikki heiluttamalla rasisti-korttia? Käsitykset väkivallan oikeutuksesta "kunnian" puolustamiseksi tai naisten asemasta eläimiin rinnastettavana omaisuutena ja objekteina kun eivät mitenkään liity ihonväriin tai kansallisuuteen, vaan eräisiin kulttuureihin ja varsinkin tiettyyn uskontoon.

    VastaaPoista
  3. Lähi-Idästä ja Pohjois-Afrikasta tulevat siirtolaiset tulevat myös tavanomaista useammin vahvasti väkivaltaisista oloista. Kotouttamisessa ei nähdäkseni juurikaan käsitellä tätä posttraumaattista stressiä, joka ilmenee ihan jokaisessa väkivaltaa kokemaan ja todistamaan joutuneessa ihmisessä. Sen tyypillinen oire on reagoida väkivaltaisesti ympäristöönsä vielä akuutin uhan poistuttuakin.

    Naisten ihmisarvo ja väkivallan oikeuttaminen eivät ole mitään suoraan uskontoon liittyviä kysymyksiä. Muslimikulttuurin sisällä näistä asioista on lukuisia erilaisia tulkintoja - päätelmän vetäminen siitä, että islam sinänsä uhkaisi länsimaista väkivallattomuutta tai naisemansipaatiota on minusta outo. Ymmärrän, että vieras pelottaa - harva on vaivautunut lukemaan Koraania tai tutustunut islamilaisiin ihmisiin. Lisäksi kaikki Lähi-Idästä ja Pohjois-Afrikasta tulevat pakolaiset eivät ole muslimeita. Tuolta alueelta meille tulee paljon myös esimerkiksi kopti-kristittyjä, ateisteja jne. Väkivalta ei korreloi niinkään uskontoon, kuin koulutukseen, toimeentuloon ja yhteiskunnalliseen osallisuuteen.

    Niinpä kissan nostaminen pöydällle ongelman perimmäisistä syistä, kuten sanot, olisi todellisen, rationaalisen kotouttamiskeskustelun aloittaminen. Koko euroopan laajuudelta kotouttaminen melko täydellisesti epäonnistunut. Suurin osa itsensä yhteiskunnan ulkopuolisiksi kokevista ihmisistä on toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajia, Euroopassa syntyneitä, joilla on vaikeuksia laajan rasismin, matalan koulutuksen ja epätoivon synnyttämän toivottomuuden vuoksi löytää työtä, jatkokoulutusta tai mitään muuta arvoja elämäänsä, kuin äärimmäinen erillisyyden hakeminen ja etnisyyden korostaminen.

    Joten kyllä, on vaikea tunnistaa islamilaisen kulttuurin vaikutusta sinänsä Suomen ja Euroopan siirtolaisongelmien taustalla. Laajat sosiologiset tutkimukset tukevat nimenomaan koulutuksen ja toimivien kotouttamisohjelmien merkitystä yksilöiden auttamisessa uuden kulttuurin ja yhteiskunnan syrjään kiinni.

    Kulttuurirelativismin onttouden tunnustamisen ongelma on se, että pitäisi samassa mitassa tunnustaa jokin oikea tapa olla, niin kulttuurinen kuin uskonnollinenkin. Niin kauan, kuin yhden uskonnon diskriminoinnista käytävä keskustelu on näin onttoa, kulttuurirelativismi lienee se vapaan maailman todellinen ratkaisu, joka antaa jokaiselle luvan toteuttaa itseään uskonnollisesti, poliittisesti, taiteellisesti, tieteellisesti ja inhimillisesti kuten parhaaksi näkee. Vaihtoehdot ovat kovin heikot.

    VastaaPoista

Jätä kommenttisi! Pahoittelen sanavahvistusta, se ei olisi käytössä, elleivät nämä kommentointitilat olisi roskamagneetteja ilman sitä.

Huomaathan kuitenkin, että seuraan kommentteja. Sana on vapaa, mutta herjaavat ja Suomen lain vastaiset kommentit poistan armotta. Kirjoitathan siis asiasta asiallisesti asiaa.